Tiistaina  7. lokakuuta  ammattiyhdistysliike kampanjoi kunnon työn puolesta ympäri maailmaa. Suomessa päivä jäi valitettavasti vaille julkisuutta, vaikka aihetta olisi meilläkin puhua työn laadusta.  Epätyypilliset pätkätyöt ovat  yleistyneet vauhdilla. Jo joka neljäs työntekijä on muussa kuin kokoaikaisessa, toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa. Epävarmaa pätkätyöelämää joutuvat elämään erityisesti naiset.

Työpaikan menettäminen, irtisanomiset, huono työilmapiiri, suuret sairauspoissaolot, heikot mahdollisuudet päästä ammattitaitoaan kehittävään koulutukseen, kaikki nämä ovat painavia syitä, joiden vuoksi kunnon työstä pitäisi puhua Suomessakin paljon – ja kovaan ääneen.  Kunnon työhön kuuluvat oleellisena osana myös toimivat julkiset palvelut, päivähoito, terveydenhoito, joukkoliikenne, koulut ja kouluruokailut, vanhusten palvelut.

Ja Tampereella kunnon työstä pitäisi maksaa kunnon palkka. Kaupungin talous on erinomaisessa kunnossa, mutta työntekijöiden palkat ovat pienemmät kuin naapureilla tai muilla isoilla kaupungeilla, yksityisistä aloista puhumattakaan.

Why is Decent Work important?

Every person on earth should be able to have a job that enables them to live a good life in which their basic needs are met. Employment is a crucial factor for achieving this. This is why all governments should be urged to work more on job creation. Not just any jobs, but decent jobs for everybody.

It is often argued that countries cannot afford to have fair wages and better conditions, however the short-term costs will quickly be outsstripped by the long-term benefits. That is why Decent Work is the best way to fight global poverty. To most people around the world, lack of decent work means poverty.

The fundamental rights in working life should be according to the ILO conventions the rights to organising, recognition and collective bargaining and protection from discrimination, forced labour and child labour, as well as the right to a healthy and safe working environment. It can also encompass the rights of all citizens to democracy, decent jobs, equality and quality public services. Indeed, quality public services are an integral part of the trade union movement´s global agenda.

SAKPirkanmaa 4/2008

Aamulla bussissa kuulee töihin menevien ihmisten huolia ja huokauksia tulevasta päivästä. Sään toteamisen ja liian lyhyiksi jääneiden unien päivittelyn jälkeen siirrytään pian siihen, miten tästäkin päivästä selvitään. Joku työkaveri on pitkällä sairaslomalla, toinen ja kolmas ovat flunssan kaatamina kotona, neljännen lapsella on vesirokko ja omaakin kurkkua karhentaa niin, että flunssa taitaa olla tulossa. Ei auta. Lapset ja vanhukset on hoidettava. Sijaisista ei ole toivoa.

Bussintäysi töihin menijöitä luottaa siihen, että kuski on terve, tulee ajallaan ja vie perille.

Kaupungin palvelut ovat moninaisia. Niiden tekijöinä on tuhansia tamperelaisia joka päivä, vuodesta toiseen. Enemmänkin tekijöitä tarvittaisiin. Nykyiset osaajat ikääntyvät. Heidän jaksamisestaan, hienosti sanottuna henkisestä ja fyysisestä työkunnostaan, pitäisi huolehtia.

Noste- ohjelman aikana minulla oli tilaisuus kuulla ja nähdä, kuinka paljon ihmiset pääsevät työelämänsä aikana koulutukseen. Niin yksityisellä kuin julkisella puolella on sama tilanne: mitä parempi peruskoulutus sinulla on sitä useammin pääset työnantajan maksamaan lisäkoulutukseen. On paljon työpaikkoja, joissa työntekijälle ei tarjota edes yhtä työnantajan maksamaa koulutuspäivää vuodessa. Ei ole vaikea ymmärtää, että tällä asialla on selvä yhteys työssä jaksamiseen. Jos työnantaja välittää henkilöstöstään, se järjestää asiat niin, että kaikilla on mahdollisuus ammattitaitonsa päivittämiseen.

Kun koet osaavasi ja oppivasi uusia asioita, jaksatkin paremmin. Tämän asian haluaisin Tampereella olevan paremmin.

Unelmieni Tampereella Hämeenkatu on joukkoliikennekatu, jota pitkin kulkevat bussit ja ratikka, jalankulkijat, pyöräilijät, lastenvaunujen työntäjät ja palvelutaksit. Bussivuoroja on tarpeeksi niin, että työmatkalaisten ei tarvitse turvautua yksityisautoon.

Minun unelmieni Tampereella kaupungin hyvinvoinnin luojilla, ompelijoilla, tekstiilityöntekijöillä, metallimiehillä, muurareilla, kirvesmiehillä, keittäjilä, tarjoilijoilla, kaupan myyjillä, terveyssisarilla, siivoojilla ja lastenhoitajilla on arvokas vanhuus. He ovat meille tämän kaupungin kovalla työllä luoneet ja rakentaneet. He ansaitsevat tarpeeksi hoitavia käsiä ja kuuntelevia korvia. Ikäihmisten palvelujen kuntoon saattaminen ei voi enää odottaa.

Vanhempien jaksamista tuetaan ajoissa. Mielenterveystyöhön niin nuorille, työikäisille kuin vanhuksille tarvitaan kunnon satsaus. Apua on saatava silloin kun hätä on suuri.

Minun unelmieni Tampereella päiväkotien ryhmät ovat pieniä ja niissä on vakinaista ammattihenkilökuntaa. Peruskoulun luokkakoot ovat kohtuulliset. Erityisopetusta järjestyy kaikille tarvitseville ja iltapäivät ovat täynnä ohjattua harrastustoimintaa, mieluiten omassa lähikoulussa. Liikunta ja taideopetus eivät ole valinnaisaineita, vaan kaikkien oikeus.

Ja tietysti minun unelmieni Tampereelta eivät työpaikat katoa Kauko-Itään, vaan täällä osataan tehdä viisaita ratkaisuja osaajien työllistämiseksi. Siinä yrittäjät kantavat oman vastuunsa ja kaupunki omansa kaavoituksessa ja liikennejärjestelyissä. Yhteistyö naapurikuntien kanssa on itsestään selvyys. Se on reilua meininkiä.

Palkkatyöläinen 8/2008

– EU:n rakennerahastojen rahanjako takkuaa, byrokratia, uuden ministeriön perustaminen ja aluehallinnon uudistus viivyttävät ja ohjeistus hämmentää. Olisi luullut, että kolmannella rakennerahastokaudella olisi päästy kivuttomammin alkuun, ihmettelee SAK:n erikoissuunnittelija Auli Korhonen, joka on muun muassa rakennerahastoneuvottelukunnassa sekä Suomen palkansaajien edustajana ESR-komiteassa.
– Nyt on mennyt kohta kaksi vuotta, mutta kohteista päättäminen ja rahanjako ovat alkutekijöissään. Tosin äkillisiin rakennemuutostarpeisiin varatusta kolmen prosentin potista on tämän vuoden rahat jaettu jo ennen viimeisimpiä uutisia suurista työpaikkojen menetyksistä.
Edellisillä rahastokausilla Suomen hallinnointia moitittiin raskaaksi. Nyt näyttää siltä, ettei menneestä ole opittu mitään. Auli Korhonen pelkääkin koko tärkeän asian hukkuvan hallinnointiin tai sen puutteeseen.
Rahaa nykyiselle kaudelle, vuosille 2007-2013 on vähemmän kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin Euroopan aluekehitysrahaston 977 miljoonan ja Euroopan sosiaalirahaston 615 miljoonan rahat lisättynä reilusti toisella mokomalla valtion ja kuntien rahaa ovat niin merkittävä potti suomalaisen työelämän ja alueiden kehittämiseen, että niiden käytöstä pitäisi olla valppaana niin eduskunnassa, etujärjestöissä kuin maakunnissakin.
– Aluekehitysohjelmissa on sentään päästy liikkeelle, mutta sosiaalirahaston ohjelmien rahaa ei ole jaettu vielä yhtään, vaikka ohjelmakauden toinen vuosi on jo kohta lopuillaan.
Hakemuksia toki on jätetty runsaasti, mutta vihreää valoa tulevasta tuesta ei ole näytetty kuin osalle hankkeista. Kuinka suuri hylkäysprosentti on, tästä ei tällä hetkellä ole tietoa koko valtakunnan alueelta.
Auli Korhonen ihmettelee, mihin vipu on viritetty, kun kansalliseksi tunnukseksi on otettu ”Vipuvoimaa EU:lta ”. Vaarana on, että alkukangertelun jälkeen tehdään hätiköityjä ratkaisuja. Kiirettä aiheuttaa Korhosen mukaan muun muassa EU:n käytäntö, jonka mukaan rahoitusvuoden kehys pitää maksaa kahden vuoden kuluessa, eli vuoden 2007 kulut pitää maksaa vuoden 2009 loppuun mennessä.
Euroopan sosiaalirahaston tavoitteena on parantaa työllistymismahdollisuuksia ja hankkeiden olisikin tuettava Euroopan työllisyysstrategiaa.
ESR- rahoilla on määrä edistää työllisyyttä, innovaatioita, työssä olevien jaksamista, ehkäistä syrjäytymistä, parantaa nuorten työmarkkina-asemaa, edistää tasa-arvoa ja parantaa maahanmuuttajien neuvontaa ja ohjausta.
Tällä tontilla onkin Korhosen mukaan paljon tehtävissä. Aikuisten osaamiseen ja sen parantamiseen panostaminen on SAK:n mukaan tärkeää. Päättyvän Noste-ohjelman avulla moni aikuinen sai ajantasaistettua ammattitaitoaan. Olisi tärkeää, ettei ammattitaidon kohentaminen nyt hukkuisi varojen puutteeseen vaan, että vastaavanlaista toimintaa voitaisiin jatkaa maakunnissa. Samoin toisen asteen ammatillisen koulutuksen laadun ja vetovoiman parantaminen työvoimapulan uhatessa on keskeinen SAK:n tavoite. Syrjäytymisen ehkäisyssä myös erilaiset tukityöpaikat ovat tärkeitä.
Korhonen muistuttaa, että vaikuttamisen paikkoja on palkansaajillekin. Maakuntaohjelmien tarkistus ja seutukuntajaon uudistus on tulossa. Maakuntaohjelma laaditaan kunnallisvaalikausittain. Ja maakunnanyhteistyöryhmissä palkansaajat saavat sanoa sanansa suunnitelmiin.

We are approaching the Municipal Elections. Many immigrants or New Finns may be wondering which party best represents their concerns and wishes. The Socialdemocratic Party wellcomes all people to work in their own home municipals. We are saying: think globally, act locally.

I´m one of the candidates in the election in Tampere. I have been working in a project called How to initate into Finnish working life. We worked together with projects in the U.K. Austria and France in a partnership called Deal (diversity, equality and access to learning). We published some reports both in Finnish and in English. You can find this material via www.sak.fi/petmo

More about social democrates program www.tampere.sdp.fi and there Fair Tampere.

Maahanmuuttajafoorumi SAK-päivillä Porissa 20.-21.9.2008

Avauspuheessaan Auli Korhonen korosti samanlaista kohtelua työmarkkinoilla. – Emme hyväksy keinottelua työsuhteen ehdoilla. Työpaikkojen etnisen tasa-arvon edistämiseksi tarvitaan vielä työtä, mutta ennen kaikkea sitä tarvitaan työhönotossa.

– Uhkaavasta työvoimapulasta puhuvat työnantajat, mutta samaan aikaan maassa jo kauan asuneet,  ei-syntyperäiset suomalaiset, kokevat syrjintää työhön otossa. Heidän on vaikea työllistyä, vaikka taskussa olisi tutkinto sekä vanhasta kotimaasta että Suomesta. Heille tarjotaan  monesti koulutusta vastaamatonta,  pienipalkkaista pätkätyötä. Meille uhkaa syntyä kahden kerroksen työmarkkinat, ellemme päättäväisesti ryhdy toimimaan yhdenvertaisen kohtelun edistämiseksi.

– Viime vuonna Suomeen muutti ennätysmäärä ulkomaalaisia. Meidän on muistettava, että emme puhu työvoimasta. ”Työvoiman” tuottaa aina ihminen, jolla on perhe ja koko elämä mukanaan.

SAK:ta sanotaan maan suurimmaksi maahanmuuttajien järjestöksi, sillä sen jäsenliittoihin on järjestäytynyt jo yli 11 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä. Eniten heitä on JHL:ssä, Metalliliitossa, Pamissa, SELlissä, PAU:ssa ja Kemiassa. Suhteellisesti eniten kuitenkin Muusikkojen liitossa.

Tampereella on osattu kutoa kankaita, kehrätä lankaa, ommella vaatteita, valmistaa kenkiä. On osattu tehdä paperikoneita ja viiroja niihin. Osataan tehdä kivenmurskaimia, muuntajia, bio- ja tietotekniikkaa. Koulutus ja monipuolinen osaaminen ovat jatkuvasti kehittyvän Tampereen tunnusmerkkejä. Osaamiskeskus, korkeakoulut, laadukas aikuiskoulutus ja monipuolinen kulttuuritarjonta ovat ylpeytemme.

Osaamista on vaalittava alusta lähtien. Perusopetuksen ja erityisopetuksen laatu on turvattava.Yhtään nuorta ei saa päästää syrjäytymään.

Mahdollisuus turvattuun työhön ja ammattitaidon jatkuva kehittäminen on tehtävä kaikille mahdolliseksi. Tässä suunnittelussa ei saa unohtaa maahanmuuttajia. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa myös heidän osaamistaan.

Kaavoituksella ohjataan niin asumista, liikennettä kuin työpaikkojen sijoittelua. Alueiden kehittäminen entistä viihtyisemmiksi, kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkumisen helpottaminen ja joukkoliikenteen tarjonnan lisääminen vaativat määrätietoista ja napakkaa asioihin tarttumista.

Tampereelta kulkee liki parituhatta ihmistä töissä Helsingissä – minä muiden mukana.

Tämä osaamispotentiaali olisi varmasti mielellään kotikaupungin käytettävissä. Säästettäisiin ihmisiä ja kehitettäisiin Tampereesta entistäkin osaavampi.

Olen valmis tarttumaan toimeen myös kotikuntani asioissa.

Roskainen kaupunkiympäristö vähentää meidän kaikkien viihtyisyyttä. Olen kuulunut kerää roska päivässä -liikkeeseen jo ennen pormestarin siisteyskampanjaa. Oikeastaan aika monesti roskia kertyy lenkin varrelta kassillisen verran. Erityishuolenpitoni kohteena on ollut Pyynikki. Uuden vuoden jälkeen sieltä löytyi pitkälle talveen uskomaton määrä ilotulitusrakettien jäännöksiä. Naapurin Riitan kanssa meillä on jo vuosia ollut tapana heti uudenvuoden päivänä mennä siistimään Tahmelan uimarantaa. Viime talvena siellä oli onneksi paljon muutakin väkeä ahkeroimassa. Haluaisin vähentää ilotulitusta ja keskittää sen vain tiettyihin paikkoihin. Tämä nyt ei näin syksyllä ole ajankohtainen asia, mutta tulipahan mieleen, kun tänään taas kerran sunnuntailenkillä siivoilin Pyynikin polun varsia. Roskiksia on liian vähän.

Enimmäkseen luontoon heitetään karkkipapereita ja tyhjiä tupakka-askeja. Suunnistuslenkeillä olen kyllä havainnut, että kaikkia lähiseudun metsiä on pidetty kaatopaikkoina. Sohvanrojua, tynnyrin puolikasta, kaikenlaista roinaa löytyy joka puolelta.

Sisäilma raikastui tupakkalain myötä, mutta samalla tupakointi  ryöpsähti  näkyvämmäksi ja tumppiläjät lisääntyivät räjähdysmäisesti. Olen miettinyt, minkälaisen mallin lapset saavat, kun kaupungilla kävellessä tai junaa tai bussia odotellessa,  raikasta ilmaa ei juuri saa, kun niin moni näyttää polttavan. Antaako se viestin siitä, että näin kuuluu tehdä?  Minulla on jo sen verran ikää, että muistan ajan, jolloin kävellessä tupakointia pidettiin älyttömän näköisenä. Naiset tai mummot nyt varsinkaan eivät sellaista tehneet. Nyt on uusi vapaamielinen aika, mutta ovatko uudet tavat oikeasti mukavia lähimmäisten kannalta?

Japanin kaupungeissa asuu miljoonia ihmisiä. Siitä huolimatta väitän, että Tampere voittaa ne roskaisuudessa. Japanilainen kuljettaa omaa tumppirasiaa taskussaan. Kadulle ei syljeskellä, pikkuroskat kuljetetaan omassa kassissa tai taskussa roskikseen, joita ei kuitenkaan näytä olevan tuhkatiheässä. On vain opittu ajattelemaan, mitä merkitsee yhteinen tila ja viihtyisyys.

Jokainen voisi tarkastella asenteitaan ja käyttäytymistään yhteisen hyvän nimissä. Toivon ja uskon, että jo ensi talvena, puhumattakaan ensi kesästä, tupakoitsijan tumppi, yskäisen räkäklimppi, purkansyöjän jämä, ei lennähdä kadulle, tielle, pihalle, oven pieleen, bussipysäkille, asemalaiturille. Paikkoihin, jonne ne eivät kuulu.

Siis tumpppipurkit taskuun ja tumppiroskiksia lisää toivon minä – siisteysagentti Pispalasta. Pienet ympäristöteot ovat askel isompiin.

PS. Oman tumppi-, purkka- tai aarrepurkin saat minulta, kun tavataan.

PPS. Käy Katsomassa  John Websterin elokuva Katastrofin aineksia.

Olen ollut Eettistä foorumia aikoinaan synnyttämässä ja iloisena voin todeta, että eri tahoja yhteen kokoava keskustelufoorumi elää ja voi hyvin. 10.9. aiheena oli Kuluttajallako vastuu ja järjestäjävuorossa oli Akava. Tutkija Terhi-Anna Wilska kertoi, että yli 55-vuotiaat naiset, kahden aikuisen taloudessa elävät ja maalla ja Pohjois-Suomessa asuvat ihmiset toimivat kuluttajina vastuullisimmin. Noin viidennes kuluttajista arvioi eettisiä ja ympäristövaikutuksia monipuolisesti.
Tevan puheenjohtaja-aikoinani analysoin, että suomalaiset tekstiili- ja vaatetusalan yritykset voisivat pärjätä, jos ne noudattaisivat kolmen e:n periaatetta: eettisyyden, ekologisuuden ja erikoistumisen. Olen saanut tottua siihen, että muutokset ovat hitaita, liian hitaita. Lähes 10 vuotta esittämieni ajatusten jälkeen ja kun lähes koko vaatetusteollisuus on Suomesta hävinnyt, erään Tamperetta lähellä olevan kaupungin suurimman tekstiilitehtaan edustaja kertoi Eettisen foorumin yleisölle, että eettisyys ja ekologisuus ovat nyt megatrendi ja että heidän yrityksensä aikoo keskittyä niihin ja että sillä on markkinoilla valtava kilpailuetu. Ei kai pitäisi olla kyyninen, mutta pakko todeta, että parempi sentään myöhään kuin milloinkaan. Enkös minä tätä jo aikoja sitten yrittänyt kertoa. Esimerkki siitä, että työntekijäpuolen ehdotuksia ei oteta tosissaan, vaan yritysten edustajat haluavat tehdä virheensä ihan itse. Ikävä vain, että maksajina ovat aina työntekijät.

Olen tänä kesänä koettanut herätellä henkiin nuoruuteni harrastusta, suunnistusta. Kesälomalla heinäkuussa menin ensimmäisille iltarasteille ja nyt kartan merkit ja emitit alkavat olla jo hieman tutumpia. Harrastus on tosi kiehtova. Yritän opetella tarkkaa matkan mittaamista ja maaston ja kartan lukemista niin paljon kuin mahdollista ilman kompassia. Tänään mokasin taas tosi lahjakkaasti. Lähdin höperyyksissäni muiden perään nelosrastilta ja katsoin suunnan huonosti. He olivat menossa aivan eri suuntaan ja jouduin tekemään tosi pitkän lenkin. Ajat otetaan joka kerta niin huipuilta kuin harjoittelijoilta. Onkohan kukaan ollut minua hitaampi? Tuloslistalta sen näkee. Ilmo ainakin voitti minut tällä kertaa reilusti.
Tänään sain palkinnon koko kesän harrastuksesta. Rastit oli sijoiteltu Hervannan laskettelurinteen vaikeaan, louhikkoiseen maastoon. Olin juuri kapuamassa kasirastilta kivistä mäkeä alaspäin, kun edestäni puiden lomasta vilahti jokin ruskea, pitkä eläin. Ihmettelin ensin, kuka on päästänyt koiransa yksin kulkemaan näin vaikeaan ja tiheään metsään, mutta sitten tajusin, että se onkin kettu. Oikea punaturkkinen, valkohännänpäinen kettu.
En muista koskaan ennen kohdanneeni kettua luonnossa parin metrin etäisyydeltä. Katselimme hetken toisiamme. Sitten minusta alkoi tuntua vähän pelottavalta. Kukaties me metsän täyttäneet suunnistajat olimme häirinneet eläinraukkaa ärsytykseen saakka.Jatkoin matkaani. Maalissa kerroin hienosta kokemuksestani kaikille, jotka halusivat kuunnella – ja vähän muillekin. Rauhaniemen sauna kruunasi hienon luonto- ja liikuntaillan.