Arkisto: yleinen

Ekologisuus megatrendi

Torstaina 11. syyskuuta 2008

Olen ollut Eettistä foorumia aikoinaan synnyttämässä ja iloisena voin todeta, että eri tahoja yhteen kokoava keskustelufoorumi elää ja voi hyvin. 10.9. aiheena oli Kuluttajallako vastuu ja järjestäjävuorossa oli Akava. Tutkija Terhi-Anna Wilska kertoi, että yli 55-vuotiaat naiset, kahden aikuisen taloudessa elävät ja maalla ja Pohjois-Suomessa asuvat ihmiset toimivat kuluttajina vastuullisimmin. Noin viidennes kuluttajista arvioi eettisiä ja ympäristövaikutuksia monipuolisesti.
Tevan puheenjohtaja-aikoinani analysoin, että suomalaiset tekstiili- ja vaatetusalan yritykset voisivat pärjätä, jos ne noudattaisivat kolmen e:n periaatetta: eettisyyden, ekologisuuden ja erikoistumisen. Olen saanut tottua siihen, että muutokset ovat hitaita, liian hitaita. Lähes 10 vuotta esittämieni ajatusten jälkeen ja kun lähes koko vaatetusteollisuus on Suomesta hävinnyt, erään Tamperetta lähellä olevan kaupungin suurimman tekstiilitehtaan edustaja kertoi Eettisen foorumin yleisölle, että eettisyys ja ekologisuus ovat nyt megatrendi ja että heidän yrityksensä aikoo keskittyä niihin ja että sillä on markkinoilla valtava kilpailuetu. Ei kai pitäisi olla kyyninen, mutta pakko todeta, että parempi sentään myöhään kuin milloinkaan. Enkös minä tätä jo aikoja sitten yrittänyt kertoa. Esimerkki siitä, että työntekijäpuolen ehdotuksia ei oteta tosissaan, vaan yritysten edustajat haluavat tehdä virheensä ihan itse. Ikävä vain, että maksajina ovat aina työntekijät.

Kohtaaminen ketun kansssa

Maanantaina 8. syyskuuta 2008

Olen tänä kesänä koettanut herätellä henkiin nuoruuteni harrastusta, suunnistusta. Kesälomalla heinäkuussa menin ensimmäisille iltarasteille ja nyt kartan merkit ja emitit alkavat olla jo hieman tutumpia. Harrastus on tosi kiehtova. Yritän opetella tarkkaa matkan mittaamista ja maaston ja kartan lukemista niin paljon kuin mahdollista ilman kompassia. Tänään mokasin taas tosi lahjakkaasti. Lähdin höperyyksissäni muiden perään nelosrastilta ja katsoin suunnan huonosti. He olivat menossa aivan eri suuntaan ja jouduin tekemään tosi pitkän lenkin. Ajat otetaan joka kerta niin huipuilta kuin harjoittelijoilta. Onkohan kukaan ollut minua hitaampi? Tuloslistalta sen näkee. Ilmo ainakin voitti minut tällä kertaa reilusti.
Tänään sain palkinnon koko kesän harrastuksesta. Rastit oli sijoiteltu Hervannan laskettelurinteen vaikeaan, louhikkoiseen maastoon. Olin juuri kapuamassa kasirastilta kivistä mäkeä alaspäin, kun edestäni puiden lomasta vilahti jokin ruskea, pitkä eläin. Ihmettelin ensin, kuka on päästänyt koiransa yksin kulkemaan näin vaikeaan ja tiheään metsään, mutta sitten tajusin, että se onkin kettu. Oikea punaturkkinen, valkohännänpäinen kettu.
En muista koskaan ennen kohdanneeni kettua luonnossa parin metrin etäisyydeltä. Katselimme hetken toisiamme. Sitten minusta alkoi tuntua vähän pelottavalta. Kukaties me metsän täyttäneet suunnistajat olimme häirinneet eläinraukkaa ärsytykseen saakka.Jatkoin matkaani. Maalissa kerroin hienosta kokemuksestani kaikille, jotka halusivat kuunnella – ja vähän muillekin. Rauhaniemen sauna kruunasi hienon luonto- ja liikuntaillan.

Työelämäsertifikaatista

Sunnuntaina 31. elokuuta 2008

Tänään 31.8. (syntymäpäivänäni) Hesarissa kerrottiin uudesta suunnitelmasta, jonka mukaan maahanmuuttajilta edellytettäisiin työelämäsertifikaattia suomalaisille työmarkkinoille pääsemiseksi.
Kommentoin jutussa asiaa niin, että ensinnäkin kohta hukumme kaiken maailman passeihin ja sertifikaatteihin (hygieniapassi, tulityökortti yms.) ja toiseksi, tässä tapauksessa työnantajat ovat siirtämässä perehdyttämisvastuutaan yksittäiselle ihmiselle. Kuka takaa ja minkälaisen sertifikaatin avulla, että työnantajat noudattavat suomalaisia lakeja ja työehtosopimuksia ulkomaalaisia palkatessaan? On aivan liian paljon esimerkkejä siitä, että muualta tulleille on maksettu vähemmän, on teetetty pitkiä työvuoroja ja tulkittu työsuhdeasioita muutenkin syrjivästi.