30 vuotta työelämän kokemusta on tuonut näkökulmaa ja suhteellisuuden tajua asioihin. Pidän itseäni kokonaisuuksien hahmottajana ja visioijana, mutta kuuntelen herkällä korvalla, miten ratkaisut vaikuttavat yksittäisen ihmisen elämään.
Tamperen rakentajat, pitkän työuran tehneet, ansaitsevat turvallisen vanhuuden.
Päiväkotien ryhmät ja koulujen luokkakoot eivät saa olla ylisuuria.
Tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa ja riittävästi erityisopetusta.
Yhtään nuorta ei pidä päästää syrjäytymään. Meidän aikuisten on vahvistettava yhteistyötämme ja rakennettava kattavat turvaverkot. Myös naapurin lapsista ja nuorista saa huolehtia !
Jotta liikenne, asuminen ja palvelut saadaan toimivaksi kokonaisuudeksi, Tampereen ja ympäristökuntien on tehtävä yhteistyötä. Mustasukkainen reviirien varjelu ei edistä järkevää suunnittelua.
Asetan palvelut ja hyvän hoivan etusijalle, jos pitää valita, rakennetaanko Sorsapuistoon jättihalli tai keskustaan parkkiluola. Jos jättihalli tarvitaan, se sopii moottoritien varteen ja rakennettavaksi yksityisellä rahoituksella. Joukkoliikenteessä käyttäjämäärät kasvaisivat, jos saamme lisättyä vuorovälejä. Valtion tuki ei vastannut sitä mitä hallitus lupaili. Tampereen saama osuus suurten kaupunkien joukkoliikennetuesta ei riitä kattamaan edes kohonneita polttoaineen hintoja.
Tampereella on paljon hienoa ja hyvää. Yhteistyöllä voimme tehdä tästä vielä paremman.

Tänään 31.8. (syntymäpäivänäni) Hesarissa kerrottiin uudesta suunnitelmasta, jonka mukaan maahanmuuttajilta edellytettäisiin työelämäsertifikaattia suomalaisille työmarkkinoille pääsemiseksi.
Kommentoin jutussa asiaa niin, että ensinnäkin kohta hukumme kaiken maailman passeihin ja sertifikaatteihin (hygieniapassi, tulityökortti yms.) ja toiseksi, tässä tapauksessa työnantajat ovat siirtämässä perehdyttämisvastuutaan yksittäiselle ihmiselle. Kuka takaa ja minkälaisen sertifikaatin avulla, että työnantajat noudattavat suomalaisia lakeja ja työehtosopimuksia ulkomaalaisia palkatessaan? On aivan liian paljon esimerkkejä siitä, että muualta tulleille on maksettu vähemmän, on teetetty pitkiä työvuoroja ja tulkittu työsuhdeasioita muutenkin syrjivästi.

Pispalan alueella on monenlaista pihaa, on mukava pitää huolta myös kenellekään kuulumattoman alueen siisteydestä. Yhteisvoimin. Lauantaina 3.5. pidettiin siivouspäivä Pispalan portaissa ja Pispankadulla siinä portaiden läheisyydessä.

Työministeriön päätös Tampereen vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta ei sinänsä ollut uutinen, kun tietää, miten huonokuntoisessa rakennuksessa Tampere on vuosikaudet pakolaisia majoittanut, mutta se ihmetyttää, miten hiljaa ja toteavasti näin merkittävä päätös on Tampereella vastaanotettu. Kaipaisinkin asian oikeita vastuuihmisiä kertomaan ajatuksiaan siitä, miten tähän tilanteeseen on jouduttu.

Kun kaupunki pyrkii kansainvälistymään ja lisäämään työperäistä maahanmuuttoa, ovat vastaanottokeskuksen menettäminen ja sen kerrannanaisvaikutukset suuremmet kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi.

Itsekin maahanmuuttajatyötä tekevänä ihmettelen, miksi työministeriön ja Tampereen kaupungin välillä ei ole ajoissa päästy sopimukseen siitä, että vastaanottokeskuksen toiminta olisi turvattu ja turvapaikan hakijoille olisi tarjottu inhimillisemmät asuinolot. Lähes asumiskelvottoman talon tarjoaminen ei ole humaania sivistysvaltion pakolaispolitiikkaa. Ei voi välttyä ajatukselta, että piittaamattomuudessa on ollut ripaus piilorasismia.

Työntekijät ovat näissä oloissa varmaan tehneet parhaansa, sitä en epäile.

Turvapaikan hakijoiden kannalta voi olla tyytyväinen siitä että heidän asumiosolonsa parenevat, mutta Tampereen kannalta asialla on isompi merkitys. On kokolailla noloa, että työministeriö perusteluissaan Tampereen vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta moittii nimenomaan huonoja asunto-oloja, siis kiinteistön kuntoa. Maassamme toimii toistakymmentä vastaanottokeskusta, joten kaikki pienetkin paikkakunnat ovat pystyneet osoittamaan paremmat tilat toiminnalle.

Tampereen kaupungin kansainvälistymisstrategian kannalta on takaisku menettää vastaanottokeskus. Meillä on täällä todella pitkäaikaista ja laadukasta osaamista muun muassa aikuiskoulutuskeskuksessa maahanmuuttajien kouluttamisessa, on osaamista peruskouluissa lasten kouluttamisessa, on tulkkikeskus palveluineen. Myös työllistymismahdollisuudet ovat Tampereella paremmat kuin pienillä paikkakunnilla. Jotkut yritykset ovat tätäkin kautta saaneet pysyviä työntekijöitä. Vähäinen merkitys ei ole silläkään, miten vastaanottokeskuksen asukkaat ovat totuttaneet meitä tamperelaisia monikulttuurisuuteen, kun olemme tavanneet heitä arkisissa ympäristöissämme kaupungilla.

Turvapaikan hakijat eivät ole yhtenäinen ryhmä. He tulevat monesta maasta ja osalla heistä on korkea koulutus kotimaastaan.

On selvää, että turvapaikkaa maastamme hakevat, hädänalaiset, suomen kieltä vielä taitamattomat ihmiset eivät saa ääntään kuuluviin. Se joka on lähtenyt omasta maastaan henkensä kaupalla, tyytyy vähäiseenkin turvaan. Vastuu on meillä, millaiset puitteet turvalle tarjoamme.

Vaikka pakolaisten määrä Suomessa on tänä vuonna laskenut, se ei varmasti ole pysyvä olotila. Yhteisen vastuun maailmassa, myös meidän tamperelaisten on kannettava vastuumme jatkossakin.

Julkaistu Aamulehden mielipidepalstalla

Puheenvuoro Moninaisuuspäivän konferenssissa Säätytalolla 16.5.2007.
http://www.seis.fi/suomi/moninaisuuspaiva

Bästa kamrater!

Det är mej en stor ära att få delta i er Första maj fest här i Jakobstad, som är en historisk arbetar- och löntagarstad.

Industrialiseringen här startade med grundandet av Stockholmens ångsåg på 1860-talet. Sedan grundade Wilhelm Schauman år 1896 en ångsåg vid Jakobstads hamn. Detta ledde stegvis till att Schauman blev regionens största arbetsgivare. Under senare delen av 1800-talet grundades också ett stort antal små och medelstora fabriker i staden. En del av dessa överlevde århundradet och en del av dem existerar ännu idag.

Schaumans pappersbruk och Strengbergs tobaksfabrik, till exempel, var unika i Finland. Många minns ännu Jakobstads gitarrfabrik Munkers. Jakobstad har fortfarande en stark ställning i livsmedelsproduktion. Även beklädnas- och textilindustrin har varit en betydande arbetsgivare i regionen, liksom båtbyggerierna.

Diskussionen om företagsdemokrati och de anställdas medinflytande i

arbetslivet har delvis sina rötter i Jakobstad. Prosten Runar Backman grundade i slutet av 1960- talet en socialetisk delegation med representanter för arbetsgivare och fackliga företrädare. Detta ledde indirekt till att Schaumans industri i Jakobstad började experimentera med företagsdemokratiska modeller. Man kan nog säga att Jakobstad var en föregångare på många områden på 1960- och 1970-talet.

Författaren Anna Bondestam hör till Finlands stora arbetarförfattare genom tiderna. Hon gav med sina verk arbetarna i Jakobstad en plats i historien. Hennes romaner: Vägen till staden, Stadens bröd och Klyftan berättar om småfolkets liv i sin hemstad Jakobstad. Anna Bondestam borde få betydligt mera utrymme i mitt tal än jag nu kan ge henne.

Jakobstad har, som hela Österbotten, varit en stor utvandringsregion. Tidigare utvandrade fattig folk till Nord-Amerika och några generationer senare till Sverige. Arbetarrörelsen och den fackliga rörelsen har inte fått lika stark ställning i andra österbottniska kommuner som här. Detta har betytt, att Jakobstad blivit till den ledande arbetarstaden i regionen – den stad som fostrat många ledande gestalter inom rörelsen.

De senaste månaderna har arbetsgivarna i kör klagat över bristen på arbetskraft. Samtidigt har traditionellt starka exportföretag i ökat tempo sparkat ut arbetstagare i kylan.

Antalet uppsägningar och samarbetsförhandlingar gällande stora personalgrupper ökade i Finland senaste år, fastän antalet sysselsatta samtidigt ökade. I de finländska företagen var cirka 47 000 personer föremål för samarbetsförhandlingar – de flesta i Finland. Motsvarande siffra för år 2004 var 17 700, så allt fler löntagare svävar i ovisshet om arbetsplatsens fortbestånd. Utvecklingen går detta år i samma spår i allt högre takt. Redan nu har 27 000 drabbats av samarbetsförhandlingar fastän bara ett kvartal har gått av året.

Dessa tråkiga siffror präglar vardagen också här i Jakobstad. Företagsdemokratins vackra etiska principer om medinflytande har helt glömts bort. Samarbetslagen har gjorts till en uppsägningslag. Den måste snabbt skrivas om så, att den blir ett redskap för äkta samarbete mellan företagsledning och personal. Och den bör utsträckas att gälla även företag med mindre personal än nu är fallet.

Vi ser nu konkret att kapitalet saknar fosterland. Vi lever i en tid då demokratin är en bristvara. Sociala reformer och demokrati, som på nationellt plan under årtionden åstadkommits med hårt arbete av flera generationer, försöker en liten grupp ägare och deras direktörslakejer nu eliminera.

Vi ser också hur direktörerna belönar varandra och mellan sig delar de inbesparingar som uppstår då arbetsstyrkan skärs ner. Vi ser exempel på snikenhet och hänsynslöshet som vi ännu för tio till femton år sedan inte trodde var möjliga. Hade vi inte tidigare lyckats skapa ett relativ täckande system för välfärd, socialskydd och skydd mot arbetslöshet, hade vårt samhälle inte klarat av nittiotalets ekonomiska kris så väl som det klarade den. Samma gäller för dagens massuppsägningar, utläggning av arbete och osäkerhet som snuttarbetet förorsakar.

Investeringarna i forskning och innovationer främjar uppkomsten av nya goda arbetsplatser, samtidigt som de höjer nivån på arbetslivet i Europa. Men det investeras inte tillräckligt i Finland och kompetenshöjandet får inte tillräcklig uppmärksamhet. Europas konkurrenskraft måste vara baserad på högt kunnande och hög produktivitet; inte på låga löner, överlånga arbetsdagar eller beskattning som snedvrider marknaden.

Begreppen produktivitet och välmåga i arbetet går hand i hand. Hållbar produktivitet kan uppnås endast om arbetstagarna mår bra. Meningsfullt arbete och goda påverkningsmöjligheter leder till bättre arbetsmotivation och ökad produktivitet. Ur den synvinkeln ger oss FFC:s organisationsutredning inte orsak att vara nöjda. Arbetarna upplever att deras inflytande minskat och att ledningens attityder blivit hårdare på arbetsplatserna. I linjedragningarna inför FFC:s kongress i sommar har kraven på bättre kontroll över det egna arbetet samt ett mänskligare och bättre arbetsliv därför givits en central roll.

Bästa kamrater!

Första maj är arbetarrörelsens internationella festdag. Idag lyfter vi fram vårt ansvar som nation och politisk aktör i världen. Vi kräver – både på hemmaplan och på internationella arenor – att produktionen skall vara etiskt hållbar. Jag hoppas att alla medborgare tar sitt ansvar och börjar fråga efter produkternas ursprung och under vilka förhållanden de producerats.

Vi förutsätter också att Finlands företrädare i världshandelsorganisationen WTO driver på en inskrivning av ILO:s principer för kollektiva rättigheter i handelsavtalen, samt att utnyttjandet av barnarbetskraft förbjuds. Företagen bör se till att barnarbetarna inte lämnas vind för våg utan att de i stället ges möjlighet till utbildning.

Det sker förändringar. Men inte utan aktiv verksamhet. Vår uppgift är att stöda våra kamrater i uländerna – barn så väl som vuxna. Barn- och slavarbetet upphör inte av sig självt. Det krävs insatser av facket över hela världen.

I Finland fick vi allmän och lika rösträtt för hundra år sedan. Nu kan vi vara stolta över att vi har en president med arbetarbakgrund. Om ett knappt år, i mars 2007, väljer vi 200 riksdagsledamöter som skall bestämma om Finlands och finländarnas gemensamma angelägenheter.

Sveriges framlidna statsminister Olof Palme ansåg att politisk fattigdom utgör ett av de största hoten mot den demokratiska arbetarrörelsens framgångsmöjligheter. Med detta avsåg han dem som inte inser att rösträtten är en möjlighet att påverka sitt eget liv och samhällets värderingar. Om en tredjedel av väljarna låter bli att rösta inser vi att valarbetet och politisk aktivitet i mänskors vardag ständigt bör utföras.

25. Pumpulienkelin kulttuuritapahtuma Forssassa
Seminaari Nainen ja roolit

On arvokasta, että tekstiilityöntekijät ovat saaneet omaa nimeään kantavan kulttuuritapahtuman kymmenien kulttuuritapahtumien joukossa.
Sen he kyllä ovat ansainneet. Kiitos tapahtuman luojille ja kiitos sen ylläpitäjille. Teille, jotka olette ymmärtäneet arvostaa naisten työtä, teollisuudessa tehtyä raskasta työtä.

Tapahtuman kaunista nimeä pähkäiltiin joskus takavuosina ja silloin sain kahdenlaisia selityksiä. Sen kerrottiin tarkoittavan sitä, että tekstiilin naiset tunsi kaupungilla siitä, että he pukeutuivat hyvin, kauniisiin kretonkihameisiin, kun kerran osasivat itse kangasta kutoa.
Toisen selityksen mukaan naiset tunsi myös siitä tekstiilityöntekijöiksi, että heidän vaatteisiinsa oli tehtaassa tarttunut puuvillahahtuvia.
En tiedä, kuinka monen vuoden ajan täällä on valittu pikku pumpulienkeli, mutta minulle se toi mielleyhtymän siihen, että meillä on ollut tekstiilitehtaissa lapsityöntekijöitä niin kuin nyt tänä päivänä on kehitysmaissa.

Reilut sata vuotta sitten myös meillä Suomessa oli lapsia tehdastyössä.
1860-luvulla Forssan puuvillakehräämössä työskenteli 200 lasta, joiden työpäivä oli yhtä pitkä kuin aikuisilla. Enimmäkseen 10-vuotiaat tekivät 13,5 -tuntisia työpäiviä. Joka toinen viikko heillä oli 8,5 tunnin yövuoro.
Sama tilanne oli Tampereen tehtaissa.
Lapset eivät käyneet koulua, vaan heidän oli osallistuttava perheen elannon hankkimiseen aikuisten rinnalla. Ja vielä koulujärjestelmän alettua lapset saattoivat ensin olla työssä aamupäivän ja mennä iltapäiväksi kouluun tai päinvastoin.

Sanokaapa hyvät kuulijat – vaikka te saatatte olla vähän erityinen yleisö – mitä teille tulee mieleen otsikosta Nainen ja tekstiilityö, joka minulle on annettu aiheeksi. Onko ensimmäiseksi mieleen tuleva kuva arvostava: taitavaa, tarpeellista, kaunista, mihin mies ei pysty, eikä jokainen nainenkaan. Käsityö, käsillä tekemisen taito vaatii tekstiilityössä erityistä osaamista.

Vai syntyykö sinulle mielikuva raskaasta työstä, raadannasta, pienestä palkasta, huonoista työoloista ? Vai liittyykö mielikuvaan työttömyyttä, työn siirtymistä pois Suomesta, jonnekin kehitysmaihin, missä työstä maksetaan vähemmän kuin täällä meillä.
Onpa mielikuvasi mikä tahansa, kaikissa niissä on osa totuutta.

Yksi täsmennys on vielä syytä tehdä. Me alan ihmiset olemme yleensä hyvin tarkkoja siinä, että erottelemme mielellään erikseen, mikä on tekstiilityötä eli kehräämistä, kutomista, langan ja kankaan valmistamista. Vaatetustyötä taas on se, kun valmiista kankaasta ommellaan vaatteita. Nyt puhun molemmista sektoreista sekaisin tämän otsikon alla.

Kun mietin tätä aihetta, oivalsin, että tekstiilin naisethan ovat ”syyllisiä” moneen asiaan. Esimerkiksi sellaiset kaupungit kuin tämä Forssa ja liittoni kotipaikka Tampere ovat suorastaan syntyneet tekstiilitehtaan ympärille. Ensin oli vain metsää ja vapaana virtaavia koskia, asukkaat hajallaan siellä täällä, kunnes masuunin tai myllyn ympärille alettiin rakentaa muuta toimintaa. Koko yhdyskunnat ovat rakentuneet tekstiilin ympärille. Se osaaminen, jonka naiset olivat kotona ollessaan kehittäneet oli niin erinomaista, että sitä alettiin siirtää suurempiin puitteisiin, tehdasvalmistukseen.

Teollisuuden synty
Tekstiilityö on monesti ollut naisten ensimmäinen kodin ulkopuolinen työ.
Naiset olivat kutomatehtaiden tehtaalaisarmeijan ydin. Naisten tehdastyö oli luonnollinen seuraus siitä, että kehruu ja kudonta olivat jo kotiteollisuuden aikana kuuluneet heidän töihinsä. Naisten työskentelyä alan tehtaissa puolsi myös se seikka, ettei tehdasteollisuus vaatinut pelkästään miehistä lihasvoimaa. Sen lisäksi tehtaissa oli työvaiheita, joista naisten arveltiin selviytyvän miehiä paremmin. Tehdasteollisuudelle tarjoutui myös mahdollisuus käyttää aiemmin reservissä ollutta työvoimaa.

No miksi naiset sitten olisivat ”syyllisiä” johonkin?
Sama kehitys on tapahtunut monessa maassa. Teollistumisen alkusysäys, yhteiskunnan kehittyminen, myös hyvinvoinnin lisääntyminen, on lähtenyt liikkeelle siitä, että naiset ovat tulleet työelämään, heidän osaamistaan ja työpanostaan on tarvittu kodin ulkopuolella.

Naiset ja lapset yhdessä ovat liittyneet teollistumisen alkuaikoihin. Molempien työpanos on ollut halpaa, näppäryyttä vaativat työtehtävät ovat sopineet sekä naisille että lapsille.
Työ on ollut näennäisen kevyttä, mutta kuinka kevyttä se oikeastaan oli, on Elsa Tolmunen kuvannut juhlarunossaan, jonka hän teki Tevalle vuonna 1986:

Tekstiilityö antoi leivän tuhansille, parhaimmillaan kymmenille tuhansille suomalaisille naisille. Milloin tarvittiin kangasta sotamiehille, milloin Neuvostoliiton vientiin vaatteita öljylaskujen maksamiseen, milloin tehtiin ompelutyötä halpana työvoimana ruotsalaisyrityksille. Aina naisia on tarvittu rakentamaan tämän yhteiskunnan hyvinvointia. Elsa Tolmunen on kuvannut vuosikymmeniä 1800-luvun lopulta eteenpäin:

Palkat
Kun 1800-luvun lopulla nainen ansaitsi tekstiilitehtaassa 2/3 miehen palkasta ja lapsi 1/3, on tänäkin päivänä naisen euro edelleen 75-80 senttiä. Mihin olemme siis päässeet tasa-arvon tiellä?

Ja silti työ täällä on liian kallista. Jos Suomessa maksettavaa palkkaa kuvataan luvulla 100, voi Virossa maksettavaa palkkaa kuvata luvulla 30, Venäjällä 10, Kaukoidässä ja Kiinassa kenties luvuilla 4-5.

Maailmassa on 250 miljoona lapsityöntekijää, joista huomattava osa on tekstiili-, vaate -tai kenkätyöntekijöitä.
Globalisaation haitat. Riisto. Tuotanto siirretään sinne missä se on halvinta. Kilpaillaan ihmisten vähäosaisuudella. Köyhät, lukutaidottomat eivät pysty puolustamaan oikeuksiaan monikansallisia jättiyrityksiä vastaan. Naiset kärsivät ensimmäisinä täällä työttömyyttä, siellä pienet palkat. Naiset joutuvat kantamaan taakan, jota ei pidetä minään. Vasta sitten alkaa asioilla olla julkisuusarvoa, kun vaikkapa metallin tai paperin työt siirtyvät muualle, kun jonain päivänä havahdutaan siihen, että valtaosa investoinneista tehdäänkin jo muualle kuin Suomeen.

Koulutus, osaaminen, suunnittelu
Kulttuuri

Tekstiili- ja vaatetustyöväen liitto Teva ry
Liittovaltuusto

Hyvät valtuustotoverit!

Tämä on valtuustomme vuosikokous, jossa muun muassa tarkastellaan kulunutta vuotta 2000. Siitä voisi todeta:

• käytiin kahdet tes-neuvottelut, syntyi ryväsratkaisu ja tupo, arvion teette te
  (ehkä kohtuullinen, mutta ”ikuisuusasiat” jäivät, ta-asenne, ei liikkumavaraa, sama tuntui olevan muilla aloilla)
• liittokokous
• ITGLWF:n kongressi
• Liikkeessä -kampanjassa mukana, uudet jäsenkortit ja -edut
• Omat, suositut nettisivut
• Työttömyyskorvauksia maksettu ja oltu aloitteellisia mm.ansio-osan määrittelyssä 42:sta 45%:iin
• Eettisiä kysymyksiä pidetty esillä julkisuudessa, minkä seur. Eettinen foorumi kokoontuu 14.6. laajalla pohjalla
• Työn sivukulukustannuksista puhuttiin: tupoon saatiin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista selvittävä työryhmä

Vaikka tehtyihin palkkaratkaisuihin sinänsä voisi olla tyytyväinen, on syytä pohtia tulonjakokysymyksiä koko kansantalouden mitassa. Selvitysten mukaan kehitys ei näytä kulkeneen oikeaan suuntaan. Päinvastoin.

Palkkatulojen osuus kansantulosta jää tuntuvasti alle puoleen. Se on vähemmän kuin vuosikymmeniin. Tuloerot ovat suuremmat kuin kertaakaan vuoden 1971 jälkeen. Yhä isompi kimpale kakusta katoaa parempiin suihin. Omaisuustulojen osuus vauraimpien tuloista on suorastaan räjähtänyt. Huippurikkaat kasvattavat miljardejaan eikä niistä tule samaa osuutta yhteiseen käyttöön kuin palkansaajilta. Rikkaimpien veroaste on pikemminkin laskenut.

Näihin asti yhteiskunnassa on tulopoliittisten ratkaisujen kautta jaettu kansantaloudellinen kasvu tasaisesti kaikille palkansaajille. Työnantajapuoli on viime päivinä nostanut jälleen esiin ideansa yrityskohtaisesta palkanmaksukyvystä. Tämä merkitsisi tuloerojen kasvua ns. maksukykyisten alojen ja vähemmän tuottaviksi arvioitujen alojen välillä.

Pyrkimys tuloerojen kaventamiseen on yksi hyvinvointivaltion peruspilareita. Lamasta selvisimme juuri siksi, että suhteellisten vähäisten tuloerojen ansiosta pystyimme pitämään yhteiskuntarakenteen koossa.

Hyvinvointiyhteiskunnan tavoite on, että ihmisillä on hyvä olla ja hyvinvointi jakautuu ihmisille tasaisesti. Tämä ei estä yrityksiä tai yksilöitä menestymästä, mutta siihen eivät sovi ylimitoiteut optio-ohjelmat. En ymmärrä, miten huonosti johtajat oikein ovat yrityksiinsä sitoutuneet, kun kuukausipalkat liikkuvat sadoissa tuhansissa, mutta lisäksi tarvitaan miljoonien optiot. Suurin osa ihmisistä sitoutuu työhönsä kymppitonnilla kuussa.

Jonkun nalle wahlroosin puheet 5000-6000 markan kansalaispalkasta tekevät pilkkaa suuresta osasta palkkatyöntekijöistä, muun muassa teva-työntekijöistä, jotka kovalla työllä ansaitsevat tuon summan- ja haluavat ansaita. Sellaiset puheet osoittavat, kuinka kaukana Wahlroos on tavallisten ihmisten elämästä. Hänelle tuo summa on taskurahaa, johon päälle voisi hänen mielestään puuhastella jotain, jos haluasi.

Rivakka talouskasvu, jonka luomiseen ammattiyhdistysliike ja palkansaajat ovat osallistuneet tulopoliittisten ratkaisujen kautta, onkin kertynyt lähinnä ylimpiin tulonsaajaryhmiin. Tämä panee miettimään, onko ratkaisumme ollut oikea. Jos palkansaajien osuus tulonjaossa on pienentynyt ja tulopotin sisällä vielä sukupuolten palkkaerot kasvavat, on meillä vakavan miettimisen paikka, miten seuraavaa tuloratkaisua lähdemme rakentamaan.

SAK:n tuore tutkimusraportti SAK:laisista naisista ja miehistä nimittäin kertoo, että naiset ansaitsevat kokopäivätyössä 77 prosenttia miesten ansioista.
Työuran huipulla, viisikymppisenä, keskiverto nainen ei yllä edes nuorten miesten alkupalkkaan. Tämä selittyy osittain sillä, että naiset ja miehet työskentelevät yhä edelleen eri aloilla, mutta se ei selitä kaikkea.

Omalla alallamme on syytä ajoissa käydä myös pohdintaa tämän kysymyksen ympärillä. Juuri nyt, kun emme ole lähestymässä sopimusneuvotteluja, on sopiva hetki nostaa kissa pöydälle. Työnantajien tilasto vuodelta 1999 näyttää, että teva-alalla naisten ja miesten palkkaerot alan sisällä ovat teollisuudenaloista suurimmat. Meillä naisten markka on vain 78 penniä, kun se esimerkiksi metallissa on 85 penniä, paperissa 87 ja puusepänteollisuudessa 93.

Tupoihin rakennettu tasa-arvoerä on tarkoitettu korjaamaan juuri tätä vääristymää, mutta me olemme aina tehneet päätöksen jakaa sen kaikille. Kaikki sen tietysti tarvitsevat, mutta tällä tavalla toimien naisten palkkojen suhteellinen jälkeenjääneisyys vain kasvaa. Sitä jakamismekanismia meidän on juuri nyt aika pohtia, kun muut työt eivät niin kiireellisinä lyö päälle. Täytyy sanoa, että esimerkiksi laitosmiesten taholta valmiutta toisenlaiseen jakamiseen olisi ollut viime kerralla omassa neuvotteluryhmässä, mutta meillä ei oltu käyty periaatteellista keskustelua asian ympäriltä.

Periaatteellista keskustelua pitäisi käydä myös palkkajärjestelmämme kehittämisen suunnasta. Me olemme muutama vuosi sitten halunneet muuttaa järjestelmämme työn vaativuuden arviointiin perustuvaksi ja se on saatu kirjattua työehtosopimukseen. On vain omaa laiskuuttamme, jos emme saa asiaa nytkähtämään eteenpäin. Meillä on iso luottamusmiestapahtuma syyskuussa Murikassa. Annan jo nyt teille valtuutetut kotitehtäväksi miettiä, mitä palkkajärjestelmältämme oikeasti haluamme.
Työnantajiin päin on tultava painetta nimenomaan yritystasolta. Vapaaehtoisesti he eivät ala muutoksia toteuttaa.

Mainitsin alussa muutamista tupon työryhmistä. Niitä on asetettu todella paljon ja aika monella määräaika päättyy nyt toukokuun lopussa, joten odotamme mielenkiinnolla minkälaisia esityksiä on tulossa. Uusi työsopimuslaki tulee voimaan 1.6. ja siihen liittyen on ollut tarvetta uudistaa yleissopimusta luottamushenkilöiden osalta ja irtisanomissuojasopimusta. Käymme liittoneuvottelun sopimusmuutosten soveltamisesta omalle alallemme ensi maanantaina, minkä jälkeen meillä on vielä viikko aikaa ilmoittaa keskusjärjestölle, olemmeko mukana. Omalta osaltamme vastaus on kyllä ja toivon, että se on samanlainen myös työnantajapuolella.

Seuraamme erityisellä mielenkiinnolla työttömyysturvan uudistamistyötä, jolle on annettu aikaa lokakuulle asti. Se on meille yksi tärkeimmistä kysymyksistä, mikä näkyy myös valtuustollemme tulleista aloitteista. Liiton tehtävä on pitää SAK ajan tasalla meidän jäsenistömme tarpeista ja toiveista.

Kulunut talvi irtisanomisineen osoitti jälleen voitontavoittelun härskiyden. Voittoa tuottavat yritykset sanovat irti työntekijänsä täällä ja siirtävät tuotannon Baltiaan, Kiinaan, Turkkiin tai mihin tahansa, missä työntekijöiden oikeuksista ei tarvitse välittää ja missä yrityksen pikavoitot ovat suurimmat. Meillä yritykset pääsevät liian helposti työntekijöistään eroon.

Kun vertaa tilannetta moneen muuhun Euroopan maahan, niissä työntekijöillä on pitemmät irtisanomisajat ja yrityksillä on velvollisuuksia sijoittaa ja uudelleenkouluttaa työttömäksi jääviä työntekijöitään. Juuri viime päivinä on kuultu suunnitelmia Ranskasta irtisanomisaikojen pidentämisestä. Tätä asiaa on Suomessakin alettava pohtia vakavasti. Yritysmaailman kansainvälistyessä, ei voi olla oikein, että Suomessa yritykset pääsevät halvimmalla ja helpoimmalla. Ranskassa työntekijät myös lakkoilevat ahkerasti, kun voittoa tuottavat yritykset suunnittelevat työntekijöiden irtisanomisia.

Kansainvälisesti pääomaliikkeiden siirtojen hillitsemiseksi tarvitaan toimia. Toivon todella, että ajatus Tobinin veron kaltaisesta järjestelmästä etenisi ideasta toteutuksen asteelle, ja siinä suomalaisten (siis eduskunnan) ei pidä arastella ottaa aktiivisempaa roolia.

Meidän on myös kehitettävä työvoimapalveluita sellaisiksi, että työttömille laaditaan yksilöllisiä työllistämissuunnitelmia heti työttömyyden alkaessa. Siellä missä näin on menetelty, on saatu hyviä tuloksia. Vaikka työttömyys pitkittyy tai paras työkunto on jo taittunut, voidaan sanoa, että toivottomia tapauksia ei olekaan, jos kunkin tilannetta ehditään ja halutaan kunnolla miettiä ja auttaa. Laman taittuessa meillä pitää olla varaa parantaa työvoimapalveluidemme laatua.

Odotan mielenkiinnolla myös tupon työelämän kehittämistyöryhmän ehdotuksia. Meidän työnantajapuolemme ei tunnu haluavan sisäistää sitä mitä tällä tavoitellaan. Nykyisen väen pitäisi jo työvoimapulan pelon vuoksi pystyä jatkamaan työelämässä pitempään. Se edellyttää sitä, että heidän ammattitaitonsa kehittämisestä huolehditaan. En tiedä tarkalleen, millaiselta työnantajien asenne tulevaisuuteen vaikuttaa yritystasolla, mutta työnantajaliiton tasolla näyttää valitettavasti siltä, että tahtoa ja uskoa alan kehittämiseen ei oikein ole. Mitä me silloin voimme toivoa alan tulevaisuudelta, jos alan edusmiehet eivät omistaudu asialleen niin kuin luulisi heidän tehtävänsä edellyttävän.

Niin tämä ala kuin muutkin alat vaatii oikeasti panoksia kaikilta. Jos työntekijöiden ideat otetaan huomioon, jos yrittäjät uskovat asiaansa, heillä on yhdessä paljon enemmän voimaa vakuuttaa esimerkiksi viranomaiset alan asioiden tärkeydestä kuin antamalla kädet pystyssä signaaleja, ettei mitään ole tehtävissä. Meidän työnantajien pitäisi ottaa oppia merenkulkualan tai telakoiden toimintamalleista. Ei pyytämättä mitään saa ja hullulta sekin tuntuu, jos ammattiliitto yksin puhuu alan toimintaedellytysten parantamisen puolesta.

Toki mekin voimme olla ja meidän pitääkin olla aloitteellisia ja aktiivisia. Teistä monet toimivat kuntien luottamustehtävissä. Se on yksi kanava viedä myös oman alan asioita eteenpäin. Juuri eilen sain Kokkolassa tutustua tällaiseen ideaan, joka sai viranomaisilta innostuneen vastaanoton. Toivottavasti kuulemme vielä positiivisia uutisia siltä suunnalta myöhemmin.

Täällä Pirkanmaalla käynnistyi pari vuotta sitten hanke, jonka avulla koetetaan selvittää edellytyksiä, joilla ikääntyvä työvoima säilyisi pitempään työkuntoisena. Hanke kulkee nimellä 45 ja risat. Tänä keväänä 11 pirkanmaalaisessa teva-alan yrityksessä tehty voimavara- ja työkykyindeksikysely kertoo, että työntekijät ovat suhteellisen tyytyväisiä työhönsä ja elämäänsä. Tyytyväisimpiä he ovat perhe-elämäänsä.

Yleisimpiä oireita olivat selkäkivut, joita oli lähes kaikilla. Vain 11 %:lla ei ollut lainkaan tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Kun kysyttiin, mihin työpaikalla pitäisi pyrkiä vaikuttamaan olivat kolme tärkeintä asiaa:
henkinen jaksaminen, fyysinen jaksaminen ja palkkaus.
Toimihenkilöillä kolme toivotuinta olivat henkinen jaksaminen, myönteisyyden lisääminen ja yhteistyö.
Yleisimmät arviot siitä minkä ikäiseksi vastaaja uskoi jaksavansa työelämässä olivat yleensä yli 60 vuoden (yli puolet vastaajista). Ikääntyneimmät ryhmät uskoivat yleisimmin jaksavansa vanhuuseläkeikään asti.

Järjestöpoliittisesti meillä on haastava aika edessä. Te hyvät valtuutetut kuulette tänään ensimmäistä kertaa siitä tarjouksesta, jonka Kemian liitto teki meille juuri vähän ennen joulua. Liittohallitus on asiaa käsitellyt ja asetti työryhmän käymään alustavia selvitysneuvotteluja Kemian kanssa. Työryhmään olemme kuuluneet minä ja Topi Keränen.

Heti alussa päädyimme siihen, yhteisymmärryksessä, että pyydämme jonkun ulkopuolisen selvittämään asiaa. Täysin yksimielisiä olimme siitä, että pyydämme Mauri Lundenia, jos se hänelle sopii, koska hänellä on monipuolinen kokemus liittojen yhdistymisprosesseista.
Saimme hänen työpanoksensa SAK:n liittopalveluna ja tänään myöhemmin kuulemme väliaikaisraportin, missä tällä hetkellä mennään. Ei ole tarkoitus, että teidän tänään, ensimmäistä kertaa asiasta kuultuanne pitäisi olla valmiita tekemään päätöksiä. Kyseessä on pitkä prosessi, jonka alussa olemme.

On ehkä syytä palauttaa mieleen viime kesän liittokokouksen tekemät päätökset, joissa todetaan päätöslausumavaliokunnan kirjauksena, suora lainaus: ”hallitus ottanee kantaa keskusteluissa esitettyyn liittofuusioon valmistelevan työryhmän perustamiseksi”. Tällainen työryhmä nyt on siis työskennellyt ja tänään on väliraportti kuultavana.

Liiton linjat asiakirjassa asiasta sanotaan:

Meidän on siis nyt mietittävä, mitä haluamme, mitkä ovat omat vahvuutemme ja heikkoutemme, on otettava selvää, mitä ehdotuksen tehnyt liitto haluaa, mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet ja onko sellaisia yhteisiä nimittäjiä, jotka voisivat vahvistaa kokonaisuutta. Joka tapauksessa meidän on pidettävä oma organisaatiomme toimintakuntoisena, sillä vastaisuudessakaan kukaan muu ei tule tekemään työtä meidän puolestamme. On myös pohdittava sitä – aivan kuten liittokokous päätti – minkä tyyppistä yhteistyötä haetaan ja kenen kanssa. Aivan kuin avoliitossa eläen ennen virallista avioliittopäätöstä, saattaisi olla hyvä joidenkin yhteisten projektien kautta tutustua ensin mahdolliseen tulevaan kumppaniin.

Meidän pitäisi olla viisaita ja kyetä haistelemaan oikeita tuulia. Suuria kokonaisuuksia syntyy, se on totta, mutta emme vielä tiedä niiden kokemuksista. Toisaalta on ilmassa myös ammatillisuuden korostumista ja ammatti-identiteetin arvon nousua.

SAK:n reilun viikon päästä kokoontuva edustajakokous käsittelee monia mielenkiintoisia asiakirjoja. Liikkeessä tulevaisuuteen -asiakirjaan on muun muassa kirjoitettu sisään sekin ajatus, joka sisältyi meidän viime kesäisen liittokokouksemme päätöslausumaan. Sanoimme silloin: ”Teva esittää, että SAK ottaa aktiivisen roolin palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyön kehittämisessä kohti keskusjärjestöjen yhdistymistä.” Se oli siis kesäkuussa. Sähköliitossa asiasta puhuttiin marraskuussa, vaikka asia on julkisuudessa kirjattu heidän ideakseen.

Hyvät valtuutetut!
Vaikka sopimukset on saatu kahdeksi vuodeksi, ei siis ole pelkoa, että elämä kävisi yksitoikkoiseksi tai että työt loppuisivat. Toivon kokoukselta vilkasta keskustelua.

In today´s globalized economic environment, the emergence of a social role for enterprises tells us about the demands that both states, trade union organizations, non-governmental organizations (NGOs) and single consumers put to the production. Ethical production and consumtion are more and more often demanded in public discussion all other the world, in late times also here in Finland.

What does a code of conduct mean?

You can speak about the subject on company level and also as a part of social dialogue which means discussions and agreements with labour market partners, the employers´ and the workers organizations.

We want to know in what kind of circumstances the products are made.

The main basic for all codes of conduct – should be the ILO basic conventions, and now I´m talking as a representant of the worker´s and trade unions.

The ILO conventions are f.g.

OECD guidelines –

Business for social responsibility -intren. Chamber of commerse

Social labelling -rugmark

Clean Clothes Campaign

NGOs -IEPCE ethical consumption and producttion

SA8000 standard

Codes of conduct – at what level: on company level -intern monitoring

As a part of social dialogue -extern monitoring

How fa back in the supply chain shold the codes apply

The question of realiability

What does the monitoring process consist of?

How to make codes transparent?

Hyvät ystävät, toverit, vapun juhlijat

Yhteiskunnallisten asioiden yhdessä hoitamisen ”muodikkuus” on vaihdellut työväen vappujuhlien  yli satavuotisen historian aikana. Takana ovat itsekkyyden ja yksilöllisyyden korostamisen vuodet. Nyt on taas tutkimusten mukaan suunta kohti yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen arvostusta. Juuri yhdessä toimiminen on se pohja, jolle työväenliike rakentaa.

On huomattu, että yksin toimiminen ei anna samaa tulosta eikä samaa iloa kuin yhteistoiminta. Politiikka, kuten ammattiyhdistystoimintakin on yhdessä tekemistä. Ja se voi olla jopa hauskaa. Se on juuri sellaista kuin me siitä teemme ja haluamme.

Mikä erityisen ilahduttavaa, uusi sukupolvi on taas kiinnostunut kansalaistoiminnasta, vaikka ehkä erilaisesta kuin me olemme tottuneet. Mutta maailman ja ympäristön muuttuessa, myös toimintatapojen on muututtava.

x x x

Naisvaltaisen liiton puheenjohtajana en malta olla sanomatta muutamaa sanaa naisten asemasta. Kehitys ei viime vuosina ole kaikin osin kulkenut parempaan.

Sen rinnalla että naisten osuus työttömistä on lisääntynyt, ovat lisääntyneet myös naisten määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet.

SAK:n jäsenkunnassa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan nuorilla naisilla on eniten koulutusta, mutta keskimäärin yksinkertaisimmat työt. Yhteiskunta haaskaa voimavarojaan, kun naisten osaaminen jää käyttämättä. Kaiken lisäksi naiset ansaitsevat kokopäivätyössä vain 77 prosenttia miesten ansioista.

Naiset työskentelevät aloilla, joilla työn tuottavuus perinteisillä mittareilla mitattuna on heikompi. -Mutta miten arvioidaan ja mitataan sairaan hoitamista työkuntoiseksi tai itse selviytyväksi, miten ihmisen kouluttamista yrityselämän tarpeisiin? Miten mitataan päivähoidon tuottavuutta, kun sen ansiosta isät ja äidit pääsevät kasvattamaan kansantaloutta?

Naiset työskentelevät miehiä useammin pienillä, alle 10 hengen työpaikoilla, joilla ei ole lainkaan luottamushenkilöitä. Naisten osallistuminen ay-liikkeen tilaisuuksiin on vähentynyt. Osallistumisen esteistä naiset mainitsevat miehiä useammin perhesyyt ja että töiden jälkeen ei jaksa osallistua.

Olen hyvin huolestunut tasa-arvon etenemisestä ay-liikkeessä ja työelämässä. Miten naiset pystyvät valvomaan etunsa, jos he eivät työnsä takia jaksa osallistua eikä heillä ole luottamushenkilöitäkään? Käykö ennen pitkää niin että palkkaerot vain kasvavat ja naiset edelleenkin jäävät vaille sitä miljoonaa markkaa, minkä verran miehet työuransa aikana ansaitsevat enemmän kuin naiset?

Eikö, hyvät toverit, aseteta jo nyt seuraavan tupon tavoitteeksi sukupuolten palkkaerojen tasaaminen, jotta kokonaisen omakotitalon hinta ei jäisi perheeltä saamatta? Ainakaan markkinat eivät vaadi naisille samaa palkkaa! Meidän, hyvät naiset ja miehet, se vaatimus on asetettava.

Toinen seikka, joka minua huolestuttaa on se, että työttömät ja vähäosaiset unohdetaan liian helposti ikään kuin koko työttömyysongelma olisi jo pois pyyhkäisty. Vaikka työttömyys on saatu käännettyä laskuun, niin edelleen, kaiken aikaa, työpaikkoja katoaa ja maahan tulee uusia työttömiä, jotka usein ovat jo 50 täyttäneitä ja aikoinaan vähän koulutusta saaneita. Työelämä tarvitsi heidän panostaan nopeasti, ei silloin ollut aikaa istua koulun penkillä. Nyt näitä ikääntyviä työttömiä syyllistetään heidän työttömyydestään.

Yhä vielä suomalaiset yritykset voivat pikkurahalla saneerata väkeään ovesta ulos. Hyvin menestyvät, voittoa tekevät yritykset sanovat irti työntekijöitä ja siirtävät tuotantoa maihin, missä työntekijöiden oikeuksista ei tarvitse välittää.

Monessa muussa Euroopan maassa työntekijöillä on pitemmät irtisanomisajat ja yrityksillä on velvollisuuksia sijoittaa ja uudelleenkouluttaa työttömäksi jääviä työntekijöitään. Juuri viime päivinä on kuultu suunnitelmia Ranskasta irtisanomisaikojen pidentämisestä. Tätä asiaa on Suomessakin alettava pohtia vakavasti. Yritysmaailman kansainvälistyessä, ei voi olla oikein, että Suomessa yritykset pääsevät irtisanomisissa halvimmalla ja helpoimmalla.

x x x

Näihin asti yhteiskunnassa on tulopoliittisten ratkaisujen kautta jaettu kansantaloudellinen kasvu tasaisesti kaikille palkansaajille. Työnantajapuoli on viime päivinä nostanut jälleen esiin ideansa yrityskohtaisesta palkanmaksukyvystä. Tämä merkitsisi tuloerojen kasvua ns. maksukykyisten alojen ja vähemmän tuottaviksi arvioitujen alojen välillä.

Pyrkimys tuloerojen kaventamiseen on yksi hyvinvointivaltion peruspilareita. Lamasta selvisimme juuri siksi, että suhteellisen vähäisten tuloerojen ansiosta pystyimme pitämään yhteiskuntarakenteen koossa

Tällä hetkellä palkkatulojen osuus kansantulosta jää tuntuvasti alle puoleen. Se on vähemmän kuin vuosikymmeniin. Tuloerot ovat suuremmat kuin kertaakaan vuoden 1971 jälkeen. Omaisuustulojen osuus vauraimpien tuloissa on suorastaan räjähtänyt. Huippurikkaat kasvattavat miljardejaan eikä niistä tule samaa osuutta yhteiseen käyttöön kuin palkansaajilta. Rikkaimpien veroaste on pikemminkin laskenut.

Rivakka talouskasvu, jonka luomiseen ammattiyhdistysliike ja palkansaajat ovat osallistuneet tulopoliittisten ratkaisujen kautta, onkin kertynyt lähinnä ylimpiin tulonsaajaryhmiin. Tämä panee miettimään, olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja.  Jos palkansaajien osuus tulonjaossa on pienentynyt ja tulopotin sisällä vielä sukupuolten palkkaerot kasvavat, on meillä vakavan miettimisen paikka, miten seuraavaa tuloratkaisua lähdemme rakentamaan.

x x x

Hyvät toverit, vapun viettäjät!

Näin työväen kansainvälisenä juhlapäivänä en voi olla tuomatta esiin sitä globaalin talouden nurjaa puolta, joka rikastuttaa yksiä, mutta tekee vähäosaisimpien elämän entistä onnettomammaksi. Kaikkein suojattomimpia ovat lapset. Maailmassa ainakin 250 miljoonaa lasta on vailla tulevaisuutta. He jäävät lukutaidottomiksi, koska työ vie heidän mahdollisuutensa käydä koulua. He joutuvat raatamaan tekstiili- ja vaatetustehtaissa, tiilenteossa, maataloudessa, lelujen, jalkapallojen, ilotulitteiden, elektroniikan valmistuksessa. Me täällä Suomessakin käytämme näitä tuotteita, mutta kuinka usein ajattelemme elämää tuotteen alkulähteiltä meidän kuluttajien valintoihin saakka.

Jopa 6-7- vuotiaat lapset tekevät 12-tuntisia työpäiviä 7 päivänä viikossa. Monesti lapset tekevät kaikkein likaisimmat ja vaarallisimmat työt, jotka murentavat heidän terveytensä ennen aikuisikää. Ahnas voitontavoittelu saa yritykset palkkaamaan lapsia ja jättämään heidän vanhempansa työttömiksi.

Olemme nähneet, että työt ja pääoma siirretään aina sinne missä niiden tuotto on suurinta. Työntekijöiden oikeudet jäävät tällaisessa toiminnassa taka-alalle.

Ehkä pahimpia kaikista ovat vapaatuotantovyöhykkeet eli alueet, joissa mikään lainsäädäntö ei päde. Työntekijät eristetään tehdasalueelle piikkilanka-aidoilla, heidät ahdetaan pitkien päivien jälkeen ahtaisiin makuusaleihin. Heidän olosuhteensa eivät juuri orjuudesta poikkea. Kyse on pääoman voiton maksimoinnista ja kyseisen maan valtaapitävien halusta houkutella yrityksiä rajoittamattomin eduin ay-vapaille vyöhykkeille.

Edustamani liitto on ollut huolissaan eettisten ohjeitten puuttumisesta maitten välisen kaupankäynnin normistosta. Edellytämme Suomen edustajien Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ajavan kauppasopimuksiin ILO:n sopimusten vähimmäisehtoja, kuten järjestäytymis- ja sopimusoikeutta sekä lapsityövoiman käytön kieltämistä. Yritysten pitää huolehtia siitä, että lapsityöntekijät eivät jää heitteille, vaan heille järjestetään mahdollisuus koulutukseen.

Alussa iloitsin siitä, että ihmiset ovat jälleen palaamassa yhteisen tekemisen pariin. Toinen ilonaiheeni on eettisten arvojen esiinnousu kuluttajien valintojen perusteena. Reilun kaupan yhdistyksen juuri teettämän tutkimuksen mukaan useampi kuin joka toinen suomalainen pitää tärkeänä, että yrityksille laadittaisiin eettiset pelisäännöt. Pahimpina ongelmina pidetään lapsityövoiman käyttöä, muita ihmisoikeusrikkomuksia ja ympäristöongelmia.

Selvityksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan tuotteista enemmän, jos tietäisi, ettei tuotannossa ole käytetty lapsityövoimaa. Te, hyvät kuulijat, varmaan kuulutte tähän joukkoon, ja toteutatte periaatettanne myös kaupoilla liikkuessanne.

Muutos on varmasti tapahtumassa.

Kehitys on mahdollista kaikkialla. Siihen meidän on syytä uskoa.
Mutta ilman aktiivista toimintaa mitään ei tapahdu. Meidän tehtävämme on tukea niin lapsi- kuin aikuistovereitamme kehitysmaissa, jotta heidän olosuhteensa paranisivat. Vapaatuotantovyöhykkeiden hikipajoissa työskentely, orjatyö ja lapsityö eivät lopu itsestään. Se vaatii toimia ay-liikkeeltä kaikkialla maailmassa.

.