Työhyvinvoinnin suunta 2003 -konferenssi, Kuopio

Mihin hyvässä työntekijässä ja työnantajassa pitää voida luottaa ?

Hyvän työntekijän ja hyvän työnantajan ominaisuudet eivät varmaan olennaisesti poikkea toisistaan. Heidän työroolinsa vain on erilainen. Johtajana oleminen on pohjimmaltaan hyvänä ihmisenä olemista. Samaa voi sanoa hyvästä työntekijästä.

Vastuu työhyvinvoinnista kuuluu sekä yritykselle että työntekijälle. Työhyvinvoinnin luominen onnistuu vain työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnan avulla. Vaikka perinteistä työsuojelua tarvitaan edelleenkin, on sen rinnalla tarkasteltava laajemmin työtekijöiden hyvinvointia.

SAK:n järjestötutkimuksissa on kysytty työntekijöiltä, mikä heille on tärkein tavoite työssä,
työpaikan pysyvyys  on ykkönen. Sitten tulevat hyvä palkka, työn kiinnostavuus ja hyvät työkaverit.
Henkilöstö- ja työmäärä oikeassa suhteessa

Tämän päivän työelämässä 87 prosenttia pitää SAK:n tutkimuksen mukaan suurena epäkohtana työntekijöiden loppuun palamista ja työssä jaksamista.  Korkeita lukemia tässä suhteessa antavat tutkimustulokset myös muiden keskusjärjestöjen jäsenten keskuudesta. Kyseessä on yleinen, suomalaista työelämää vaivaava ilmiö. Työssä jaksaminen liittyy olennaisesti työn organisointiin, työaikoihin, työjärjestelyihin, johtamistaitoihin ja yhteistyöhön. Monilla työpaikoilla tarvittaisiin lisää työvoimaa, pysyviä työsuhteita pätkä-, ja määräaikaistyösuhteiden sijaan ja vähemmän ylitöitä, jotta työntekijöiden kuormittavuus ei käy ylivoimaiseksi.

Kustannustehokkuuden nimissä henkilöstömäärät on työyhteisöissä supistettu minimiin eivätkä ne enää vastaa tehtävänä olevan työn määrää. Tuotannon määrä on noussut 1980-luvun huippuvuosien tasolle, vaikka työntekijöiden määrä on  pudonnut usealla sadalla tuhannella henkilöllä.
Jos työtä on pysyvästi tarjolla, se pitäisi teettää pääasiassa pysyvällä henkilöstöllä.
Työsuhteiden pysyvyys ja turvallisuus ovat ensisijaisia henkilöstön motivaation ja työpaikkojen toiminnan tuloksellisuuden kannalta. Ellei tähän keskeiseen seikkaan,
työsuhdeturvaan panosteta, se heikentää mahdollisuuksiamme selviytyä jatkuvasti kovenevassa kilpailussa.

Suomalainen arvostaa itseään työnsä kautta. Niinpä suomalainen työntekijä myös tinkii ajastaan ja jaksamisestaan, kun työmarkkinatilanteen epävarmuudelle ei ole nähtävissä loppua.

Niin työntekijät kuin toimihenkilötkin haluaisivat tehdä työnsä huolellisemmin ja paremmin, mutta kiire estää huolellisen työn teon. Kiire heijastuu myös sosiaaliseen kanssakäymiseen työpaikalla. Kaksi viidestä vastaajasta SAK:n Suomen gallupilla teettämässä kyselyssä sanoo, että sosiaalista kanssakäymistä on työyhteisössä kiireen vuoksi liian vähän.

Jotta ongelman toteamisesta ja päivittelystä päästäisiin eteenpäin pitäisi kartoittaa työn määrään nähden liian vähäisen henkilöstön yhteys uupumiseen, sairaus- ja tapaturmapoissaoloihin ja muuhun työyhteisön pahoinvointiin. Myös epätyypillisten työsuhteiden tuoman epävarmuuden vaikutuksia työssä jaksamiseen pitäisi selvittää.

Työaika vastaamaan inhimillisiä voimavaroja

Työkulttuurissa tehokkuusvaatimukset ja henkilöstön karsiminen ovat nousseet pääasiallisiksi johtamisstrategioiksi. Samalla kun työorganisaatioita on tehty kevyemmiksi, ihmisille on annettu enemmän valtaa ja vastuuta. Vastuusta on samalla tullut valitettavan monelle painolasti, koska työntekijällä ei välttämättä puutteellisen informaation vuoksi olekaan näkemystä kokonaisuudesta. Asetetuista vastuista ja vaatimuksista ei jakseta selviytyä eläkeikään asti vaan ihmiset katkeavat henkisesti, palavat loppuun, jo paljon aiemmin.

Monet työelämän joustot vaikuttavat työntekijän terveyteen. Esimerkiksi ylipitkät työrupeamat ja jatkuvat ylityöt vaikuttavat kielteisesti terveydentilaan ja työkykyyn. Työaikasuojelun merkitys onkin korostunut uudestaan.

Kokonaisuuden ja jaksamisen kannalta olisi ensiarvoista, että työelämässä joustetaan myös työntekijän tarpeiden perusteella eikä vain tuotantoa ajatellen. Tarvitaan rohkeutta työn jakamiseen. Esimerkiksi vuorotteluvapaa, osa-aikalisä, ikääntyneen työntekijän oikeus osa-aikatyöhön ja -eläkkeeseen sekä erilaiset lastenhoitovapaat ovat hyviä esimerkkejä positiivisista joustoista ja työn jakamisesta.

Työ- ja organisaatiopsykologian professori, työterveyslaitoksen erikoistutkija Anna-Liisa Elo Jyväskylän yliopistosta on sanonut eräässä lehtihaastattelussa, että työn ennustamattomuus kuormittaa työntekijää. Kaikkialla tunnutaan hyväksyttävän tavoitteeksi se, että asiakkaan kuuluu saada kaikki heti ja nyt. Työ on asiakasvetoista eli asiakkaat säätelevät sen, miten ja millaisella tahdilla työtä tehdään. On alettu puhua joustavuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja vallan siirtämisestä alemmalle portaalle.

Elo mainitsee kolme kriteeriä siihen, miten yksittäinen työntekijä voi kokea työn hallintaa. Ensimmäiseksi on tarkistettava, hallitseeko tekijä työnsä sisällön eli sujuuko työ mallikkaasti.
Toiseksi: onnistuuko työntekijä vaikuttamaan tavoitteisiin, joita työyhteisön pitäisi yhteistyöllä saavuttaa? Ja kolmanneksi: onko työntekijällä valtaa muuttaa huonoksi kokemiaan asioita työpaikalla?

Työn sisältö ammattitaitoa ja osaamista ylläpitäväksi

Mielekäs työ on olennaista yksilön hyvinvoinnin kannalta. Osaaminen ja ammattitaito antavat parhaiten turvaa työelämän muutostilanteissa ja mahdollistavat työssä jaksamisen läpi aiotun työhistorian.
Henkilöstön monitaitoisuus on takuu kilpailukyvyn säilymiselle ja tuottavuudelle.
Ennaltaehkäisevällä työkykyä ylläpitävällä toiminnalla vaikutetaan siihen, että työyhteisö hallitsee perustehtävänsä ja yksilön selviytyminen työpaineissa paranee. Työnohjaus ja opastus sekä työyhteisössä saatava tuki parantavat työssä selviytymistä ja jaksamista.

Koulutus on liitettävä
osaksi työsuhdetta

Ikäluokkien pienentyessä työssä jaksamiseen ja osaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Osaamisen nosto-ohjelmaan on varattava seuraavina vuosina riittävät määrärahat, jotta voidaan turvata nykyisin vailla ammatillisia tutkintoja olevien mahdollisuus niiden suorittamiseen. Tällä hetkellä yritysten järjestämässä koulutuksessa on huomattava vinouma: eniten sitä tarjotaan jo paremman peruskoulutuksen omaaville toimihenkilöille ja erityisesti ylemmille toimihenkilöille. Työntekijät voivat vasta haaveilla osallisuudesta viikon mittaiseen täydennyskoulutukseen vuosittain.

70 prosenttia sak-laisista ei saa päivääkään työnantajan järjestämää ammatillista koulutusta vuodessa. Puolella niistä, jotka johonkin koulutukseen ovat päässeet, koulutus on kestänyt 1-2 päivää.

Vaatimus yhä monipuolisemmasta osaamisesta edellyttää jatkuvaa koulutusta, jonka rahoituksesta ja järjestämisestä työnantajien on otettava suurempi vastuu.
Kaikille, myös määräaikaisille työntekijöille, on annettava tasavertainen mahdollisuus osallistua koulutukseen.

Johtamisjärjestelmiä on kehitettävä,
yksilön ja organisaation tavoitteita on sovitettava yhteen

Tutkimuksilla on yritetty selvittää, mitkä prosessit tuottavat työpaineen ja stressin tuntemuksia sekä työhyvinvoinnin heikkenemistä. Merkityksellisimpinä pidetään yhteiskunnan taloudellisen tilanteen ja markkinavoimien aiheuttamia paineita. Tämän vuoksi esimiesten ja työntekijöiden todelliset mahdollisuudet vaikuttaa työpaineisiin ja työhyvinvointia heikentäviin tekijöihin on usein kyseenalaistettu.

Valtaosa työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on kiistämättä markkinavoimien sanelemia, ja esimiehet ovat monessa suhteessa ristiriitaisessa tilanteessa markkinavoimien ja työntekijöiden välissä. Silti lähimmän esimiehen rooli työyhteisön hyvinvoinnin ylläpitämisessä on tärkeä.

Jos vuorovaikutus ei toimi tai esimiehellä ei ole aikaa hoitaa työpaikan suhteita tai keskinäistä luottamusta ei työpaikalla ole, työpaikan tärkeät asiat jäävät käsittelemättä. Lähimmän esimiehen toiminta viestien välittäjänä on keskeinen työyhteisön hyvinvoinnin edistäjä. Esimiesten merkitys on suuri alaistensa kuuntelijoina ja tiedon välittäjinä. Tämän vuoksi esimiesten jaksaminen ja kiire heijastuvat koko työyhteisön hyvinvointiin.

Työyhteisön ilmapiiri on yhtä hyvä tai huono, kuin siinä mukana olevien ihmisten viihtyminen työssä. Kaikki työyhteisön jäsenet voivat vaikuttaa omalla käyttäytymisellään ilmapiiriin, mutta esimies/työnantaja kuitenkin enemmän kuin muut.

Seuraavassa on lueteltu muutamia työnjohdollisia asioita, joiden hoitaminen antaa edellytykset hyvälle työyhteisölle.

Esimies ja työntekijä keskustelevat säännöllisesti työntekijän odotuksista ja työn
kehittämisestä. (kehittämiskeskustelut)

Hyvässä  työyhteisön sisäisessä keskustelussa:

aiheina yhteiset päämäärät

yksilöiden intressit avoimesti esillä

henkilökohtaiset ongelmat voidaan tuoda avoimesti esille

rehellinen informointi – jokaiselta

konfliktit koetaan yhteisinä ongelmina, niistä halutaan oppia

uhkia ja hämmennystä ei käytetä valtataisteluun.

Työntekijät perehdytetään omaan työhönsä ja työympäristöön. He saavat tarvittaessa opastusta ja tukea.

Toimenkuvaukset on tehty ja työnjako selkeä.
Työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja hän saa palautetta myös onnistuneista suorituksista.
Ruuhkatilanteissa taakka jaetaan oikeudenmukaisesti.
Ongelmatilanteissa selvitetään myös siihen johtaneet taustatekijät ja mietitään ratkaisua yhdessä.
Palkkausjärjestelmä on ”läpinäkyvä” ja oikeudenmukainen.
Siirtyminen vaativampiin tehtäviin ammattitaidon kehittyessä, on mahdollista.
Työaikajoustot toimivat molempiin suuntiin. Ylitöiden lisäksi työntekijän tarpeet otetaan huomioon.
Työnjohto perustuu luottamukseen, vastuuseen ja tehdyn työn mittaamiseen, ei kulunvalvontaan.
Johtaminen on osallistuvaa ja näkyvää ihmisten johtamista, ei pelkkää tulosjohtamista.

Esimiehen vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat nousseet yhä tärkeämmäksi osaksi esimiehen työnkuvaa. Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan oikeudenmukainen päätöksenteko ja kohtelu työpaikoilla näyttävät vähentävän työntekijöiden sairastamista.

Myös työyhteisön sosiaalisen tuen merkitys on todettu erittäin tärkeäksi yksilön työhyvinvoinnin kannalta

Työministeriön työolobarometrin mukaan työkaverit tukevat ja rohkaisevat toisiaan selvästi enemmän kuin esimiehet alaisiaan. Parhaiten tukea ja kannustusta antavat pienten yritysten esimiehet, mutta niissäkin vain vajaa puolet tutkimukseen osallistuneista työntekijöistä koki saaneensa esimieheltään merkittävästi tukea tai rohkaisua. (Ylöstalo, 2002). Esimiehen asiantuntemus ei aina riitä siihen, että hän pystyisi keskustelemaan työntekijän kanssa hänen työtehtävistään.

Kun aiheenani on

mihin työntekijän pitää voida luottaa hyvässä työnantajassa, olen listannut mielestäni tärkeitä tekijöitä kummankin osalta:

Työpaikan arvot laaditaan yhdessä. On oltava kaikkien tiedossa, mitkä ovat yrityksen päämäärät, joihin toiminnalla pyritään. Kun arvot ovat kaikkien tiedossa,  on mahdollista saada aito sitoutuminen niihin yrityksen kaikilla tasoilla ja vain siten ne muuttuvat julistuksesta käytännön teoiksi.

Työnantaja investoi sekä yritykseen että ihmisiin ja huolehtii yrityksen kehittämisestä ja työn jatkuvuudesta. Epävarmuus työn jatkuvuudesta on keskeisin työntekijöitä huolestuttava asia.

Jokaisella pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja sen kehittämiseen. Työn kiinnostavuus on työntekijöiden arvostuksissa noussut työn pysyvyyden ja palkan ohella keskeiseksi. Kun työnantaja luottaa työntekijän osaamiseen, työntekijä voi käyttää luovuuttaan ja ammattitaitonsa koko skaalaa.
Historiaa on se, että työntekijä ”laittaa aivonsa hattuhyllylle” työpaikan oven avattuaan.

Erikoistuminen  tuotannossa niin, että markkinoita riittää, on yritysjohdon ammattitaitoa.

Hyvä johtaja on oikeudenmukainen, rehellinen ja tasapuolinen kaikkia kohtaan. Hän  toimii johdonmukaisesti, kuuntelee alaistensa ehdotuksia ja kykenee yhteistyöhön heidän kanssaan. Myös oikeudenmukaisen palautteen antaminen on tärkeää.

Johtajalla on kyky ja halu kehittää itseään jatkuvasti. Tähän tarvitaan myös hyvää ihmis- ja itsetuntemusta.

Hyvä työnantaja kouluttaa työntekijöitään, kaikkia henkilöstöryhmiä. Myös määräaikaisilla työntekijöillä  on oikeus koulutukseen.

Hyvä johtaja osaa käyttää valtaa huomaamattomasti, korostamatta omaa asemaansa. Hyvän johtajan tulee tehdä päätökset yhdessä alaistensa kanssa. Hyvä johtaja vastaa kuitenkin aina itse päätöksistään. Hän ei yritä itse hoitaa kaikkia asioita, vaan osaa delegoida vastuuta myös alaisilleen.

Hyvän työnantajan toiminta on eettistä ja ekologista.

Työ- ja perhe-elämä ovat yhteen sovitettavissa. Joustavuutta harjoitetaan molemmin puolin.

Mihin työnantajan pitää voida luottaa hyvässä työntekijässä?

Työntekijä sitoutuu työhönsä ja antaa ammattitaitonsa yrityksen käyttöön.

Työntekijän tavoite työssään on yhdensuuntainen yrityksen tavoitteen kanssa;
se on mahdollista, jos arvot on laadittu yhdessä.

Työntekijä kantaa vastuuta tuloksesta omalta osaltaan.

Työntekijä tekee työtään, vaikkei häntä koko ajan vahdita.

Työntekijä on oma-aloitteinen ja selviää yllättävissäkin tilanteissa.

Työntekijä on oppimishaluinen ja haluaa tuoda omat ideansa yhteiseksi hyväksi.

Hyvä työyhteisö on samaan aikaan tuottava ja viihtyisä. Hyvän työyhteisön tunnistaa siitä, että ihmiset ovat sitoutuneita organisaatioon ja tyytyväisiä työhönsä. Sairaudet, poissaolot ja vaihtuvuus ovat alhaisia. Suhteet henkilöstön ja johdon välillä ovat hyvät. Tapaturmatilastot ovat alhaiset ja ihmiset kokevat työsuhteensa jatkumisen turvattuna.

Työhyvinvointi on hyvää työkykyä, turvallisuutta sekä työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa. Työ ja perhe-elämän yhteensovittamisen merkitys kasvaa. Työntekijän on kyettävä joustavammin vaikuttamaan työaikaan ja työtehtävien sisältöihin, ammattitaitonsa ja osaamisensa mukaan.

Me kaikki työyhteisössä toimivat olemme mukana luomassa työyhteisön viihtyvyyttä ja edesauttamassa joko jaksamista tai uupumista, myös omaamme.

Terveen ja tasa-arvoisen työyhteisön tunnusmerkit

Hyvä ja tasa-arvoinen työyhteisö

Tiivistäen voisi sanoa, että hyvän ja tasa-arvoisen työyhteisön kriteerit, jotka laadittiin eri työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä  osana Kansallista työelämän kehittämisohjelmaa sisältävät kaiken sen oleellisen, joka auttaisi jaksamista työelämässä ja työyhteisöissä.

Kriteeristöhän pitää sisällään:

tasa-arvo ja sen toteutuminen (tasa-arvo ja henkilöstösuunnitelmat, sukupuolten tasa-arvo, ikätasa-arvo, eri koulutustaustan omaavien tasa-arvo, tasa-arvo rekrytoinnissa, suhtautuminen erilaisuuteen)

palkka- ja palkitsemispolitiikka (palkkiot, lisät, muistamiset, työsuhde-edut)

ura- ja kehittymismahdollisuudet (työnkierto, koulutusmahdollisuudet, elinikäinen oppiminen, nimityspolitiikka, uralla eteneminen, ikäjohtaminen, osaamisen ja ammattitaidon arvostus, osaamisresurssin kehittäminen)

yhteiset tavoitteet ja vaikutusmahdollisuudet (kehityskeskustelut, aloitetoiminta, palaute, esimiehen toiminta, töiden jakaantuminen ja jako, henkilöstön osallistuminen)

ilmapiiri ja yhteisöllisyys, tukeeko ilmapiiri tasa-arvoa ( työviihtyvyys, me-henki, tiedonjakaminen, henkilösuhteet, sukupuolinen häirintä ja ahdistelu, yhteisön kieli, vapaa-ajan toiminta, suosikkijärjestelmä)

tiedon kulku ja tiedon saanti (tiedotusjärjestelmä, esimiehen rooli tiedottajana, perusvalmiudet tiedon ymmärtämiselle)

työolosuhteet, onko jokaisella mahdollisuus kunnon työolosuhteisiin  (työn sisältö, työskentelyn itsenäisyys, työvälineet, työajat, fyysinen työympäristö, tyky-toiminta, työterveyshuolto, jaksaminen)

työn ja yksityiselämän sovittaminen yhteen eli onko ihmisillä mahdollisuus          työn ulkopuoliseen elämään ja kunnioitetaanko sitä vai pidetäänkö esim. perhettä rasitteena työssä suoriutumiselle (suhtautuminen raskauteen, perhevapaat, mahdollisuus säilyttää osaamisensa perhevapaan tai muun loman aikana, suhtautuminen poissaoloon sairaan lapsen tai vanhuksen vuoksi, mahdollisuus opintovapaisiin, sapattivapaisiin jne.)

Työilmapiiri vaikuttaa työyhteisön toimintakykyyn ja työntekijöiden jaksamiseen
Hyvässä työyhteisössä jokainen tietää tavoitteet, omat ja muiden tehtävät.
Työnjako on selkeä ja oikeudenmukainen. Yksilön tarpeet otetaan huomioon työtä suunniteltaessa. Terveessä ja tasa-arvoisessa työyhteisössä ongelmat ratkaistaan yhdessä.
Johtamistapa arvostaa ihmistä ja työntekijä voi tehdä tehtäväänsä koskevia päätöksiä itsenäisesti sekä saa palautetta työstään.

Työyhteisössä on toimiva tiedonkulku ja vuorovaikutus on avointa.
Työntekijöillä on oltava oikeus saada riittävä opastus ja koulutus työhönsä liittyvistä turvallisuus- ja terveysriskeistä. Erityisen tärkeää se on työtehtävien ja -menetelmien muuttuessa.
Ulkopuolista työvoimaa käytettäessä on tärkeää, että myös uudet työntekijät perehdytetään työpaikan työolosuhteisiin, siellä oleviin säännöksiin ja turvallisuusohjeisiin sekä työpaikan työsuojeluorganisaatioon

Ennaltaehkäisevä, työkykyä ylläpitävä toiminta on terveen työyhteisön tunnusmerkki. Se toteutetaan yhteistyössä kaikkien työntekijöiden kanssa ja se on osa työyhteisön jokapäiväistä toimintaa. Henkilöstön seurantamittareita, kuten henkilöstötilinpäätöksiä voidaan käyttää apuna, kun yhteistyössä työntekijöiden kanssa mietitään ratkaisuja työyhteisön työkyvyn ja toimivuuden parantamiseksi.

SAK, Teva ja PAM

Seminaarimme kutsussa on raflaava kysymys Tarvitseeko urheilun miljoonabisnes lapsityövoimalla teetettyjä urheilutarvikkeita. Varmaan me kaikki täällä olevat voimme vastata, että ei todellakaan tarvitse. Tai ei sen pitäisi tarvita. Urheiluasujen ja urheiluvälineiden teettäminen maissa, joissa ei kunnioiteta työntekijöiden perusoikeuksia, on epäreilua kilpailua kansainvälisillä kauppamarkkinoilla.

Epäeettisen tuotannon valtaisa lisääntyminen vaikuttaa meidän työllisyyteemme. Yritykset siirtävät tuotantoa alueille, joissa voitot syntyvät ihmisoikeuksien polkemisen kustannuksella. Erityisesti ns. vapaatuotantoalueilla työntekijöiden ihmisoikeuksien riisto on osa hinnanmuodostusta.

Me suomalaiset tekstiili-, vaatetus-, kenkä- ja nahkatyöntekijät emme ole yksin työpaikkojen menetyksen kanssa, vaan sama ilmiö on ollut erittäin raju kaikissa Euroopan maissa. Viimeisten viiden vuoden aikana EU:n alueelta on menetetty n. 350 000 työpaikkaa. Arvio tulevasta vuosittaisesta menetyksestä on noin 80-90 000 työpaikkaa.

Vieraamme Des Farrell tulee valottamaan omassa esityksessään tarkemmin tätä puolta.

Työntekijöiden oikeuksista piittaamatonta tuotantoa on aina ollut, mutta talouden globalisaatio on pahentanut tilannetta. Yritysten omistajat etsivät aina vain suurempia voittoja. Mutta toisaalta tietotekniikan globalisaation ansiosta me tiedämme näistä asioita enemmän. Globalisaatio on siis sekä lisännyt ongelmaa että tehnyt sen näkyväksi.

Ammattiyhdistysliike on verkostojensa ansiosta voinut vuosia toimia epäkohtien poistamiseksi. Erityisesti tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan kansainvälinen liitto on ajanut työntekijöiden perusoikeuksia kansainvälisten kauppasopimusten osaksi ja nyt viimeksi vaikuttanut WTO:hon, jotta ILO:n määrittelemät työntekijöiden perusoikeudet voitaisiin ottaa osaksi kansainvälistä kaupankäyntiä. Me Tekstiili- ja vaatetustyöväen liitossa olemme osaltamme vieneet asiaa eteenpäin SAK:n ja ministereitten kautta. Aktiivisena kumppaninamme eettisyysasioissa on ollut PAM. Olimme yhdessä PAMin ja European Initiative for Ethical Production and Consumtion (IEPCE) -järjestön kanssa järjestämässä ensimmäistä laajapohjaista keskustelufoorumia Suomeen keväällä 2000. Myös toinen alustajistamme Jouko Kuisma oli jo silloin mukana.

Tämän jälkeen keskustelu tuotannon eettisistä kysymyksistä Suomessa on tullut säännölliseksi ja laajentunut. On muun muassa koottu eri osapuolista koostuva Eettinen foorumi, joka on käynyt keskustelua pari kertaa vuodessa, mutta toistaiseksi vain sisäpiirissä, julkisuuden ulottumattomissa. Edistyksellisimmät yritykset ovat alkaneet julkaista omia eettisen toiminnan ohjeitaan (codes of conduct), vaikkakin olemme muuhun maailmaan nähden jälkijunassa tässä asiassa.

Vaikka me liittoina olemme tiedostaneet ongelman laajuuden ja kielteiset seuraukset, on meidän myönnettävä, että suurta yleisöä emme vielä ole saaneet täysin hereille. Kolmas vieraamme Mats Svensson Ruotsista kertoo, miten ruotsalainen ay-liike on onnistunut herättämään kuluttajat ja miten yhteistyö muiden kansalaisjärjestöjen kanssa on onnistunut.

Ilokseni olen huomannut, että kuluttajien halu tehdä eettisesti kestäviä valintoja on kuitenkin pikkuhiljaa lisääntynyt myös Suomessa. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista kuluttajista kertoo eettisyyden vaikuttavan ostopäätöksiinsä. Valinnan vaikeus syntyy siitä, että yritykset antavat liian vähän tietoa omasta eettisyydestään ja toisaalta vaikeutena on tietojen luotettavuus. Yritysten toimintatapoja on pystyttävä myös läpinäkyvästi valvomaan.

Kyseleminen ja vaatiminen ovat kuluttajan tehokkaimmat vaikuttamisen välineet. Jos tuotteen alkuperää koskeviin kysymyksiinsä ei saa tyhjentävää vastausta, kannattaa ostos jättää tekemättä. Ja me kaikki voimme tukea kehitysmaita taloudellisesti – joko valtion tasolla tai yksityisellä tasolla – jotta esimerkiksi lapset saadaan kouluun töissä raatamisen sijasta. Myös lapsityövoiman käytöstä luopuvien  yritysten on tunnettava vastuunsa niin, että lapsia tuetaan koulunkäynnissä. Heitteille heitä ei saa jättää.

On ilahduttavaa, että Suomen koululaiset tänä vuonna keräävät taksvärkkivaroja Bangladeshin lapsityöläisten auttamiseksi. Kansainvälinen tekstiili- ja vaatetusalan järjestömme pitää parin viikon kuluttua kokouksensa Bangladeshissa, jolloin minullakin on mahdollisuus omakohtaisesti nähdä, missä oloissa muun muassa Pohjoismaihin tuottavat yritykset tuotantoaan harjoittavat.

Arvostan kovasti niitä suomalaisia yrityksiä, jotka ovat allekirjoittaneet tuontikaupan yhteiset eettiset periaatteet, jotka noudattavat ILO:n sopimuksia ja YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Allekirjoittajaluetteloon toivoisi lisää nimiä esimerkiksi juuri urheiluvälinekaupan edustajista. Urheiluasujen ja -välineiden kaupassa, erityisesti vapaa-ajan liikunnan puolella on kyse suurista rahamääristä. Vapaakauppa-alueella lenkkikenkää tai ulkoiluasua 10-12 tuntia tekevä työntekijä saa palkkaa jolla hädin tuskin elää, mutta tuote maksaa täällä lähes hänen vuosipalkkansa. Kuka korjaa hedelmät?

Meillä on paljon työsarkaa siinä, että saamme kansainväliset urheiluasujen ja -välineiden valmistajat noudattamaan ILO:n sopimuksia. Voisimmeko aloittaa neuvottelut kansainvälisten lajiliittojen kanssa samaan malliin kuin jo jalkapalloista FIFAn kanssa? Mielestäni olisi tärkeää saada nuorten esikuvina olevat urheilutähdet käyttämään sellaisten valmistajien asuja ja välineitä, jotka on tuotettu eettisesti hyväksyttävissä oloissa.

Esimerkki vaikuttaa ja logolla on väliä.

Teva haluaa tuntuvat korotukset

Tekstiili- ja vaatetustyöväen liitossa odotetaan tuntuvia palkankorotuksia syksyn tuloneuvotteluissa.

– Alallamme on useita yrityksiä, joiden tuloskunto on huippuluokkaa. Haluamme että se näkyy myös työntekijöiden palkoissa. Palkkavaatimuksia ei voi mitoittaa heikoimman tuottavuuden mukaan, puheenjohtaja Auli Korhonen sanoi lauantaina liiton luottamusmiesten neuvottelupäivillä Tampereella.

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat kirkastumassa, ja Auli Korhonen muistutti, että heikoimpien yrityksien palkanmaksukykyä edistäisi työvaltaisille aloille esitetty sosiaalimaksujen ja muiden palkan sivukulujen keventäminen.

– Tähän on mahdollisuuksia vain keskitetyn ratkaisun kautta, ja siinä on yksi syy, miksi Teva toivoo tupoa.

Auli Korhonen kantaa huolta pitkäaikaistyöttömistä, joita liiton naisvaltaisessa jäsenistössä on satoja.

– Heidät pitäisi saada pois kortistosta eläkkeelle tai töihin työministeri Tarja Filatovin esittämien tukipakettien avulla. Yhteiskunnan välinpitämättömyys on pakottanut heidät sopeutumaan niukkaan toimeentuloon ja ajatukseen, etteivät kelpaa mihinkään. Monilla ei ole ollut työtä yli kymmeneen vuoteen, vaikka osaamista kyllä olisi. Heidät on mitätöity ja alistettu anojiksi, Auli Korhonen paheksui.

Teva on esittänyt irtisanomisaikojen pidentämistä ja korvausten korottamista keskieurooppalaiselle tasolle.

– Esimerkiksi Itävallassa irtisanomiskorvausten osuus kokonaistyökustannuksista on 18-kertainen Suomeen verrattuna. Jos meillä joukkoirtisanomisten yhteydessä olisi ollut uhkana edes likimain samanveroiset korvaukset, olisivat alamme nykyisin Baltiassa sijaitsevat työpaikat kenties edelleen Suomessa, Auli Korhonen arvioi.

Tevan ja Kemian yhteisvaltuustot Hyvinkäällä

Hyvät toverit!

Olemme historiallisessa kokouksessa, niin kuin vanhat toverit sanoivat: kootkaamme hajanaiset joukkomme yhteen. Olemme tekemässä merkittäviä järjestöpoliittisia päätöksiä, joista me kaikki osalliset saamme arvion jälkipolvilta, miten kauaskantoisia näkijöitä olemme osanneet olla.

Minulla on tässä kunnia puhua pohjoismaiden ainoan itsenäisen Teva-liiton puheenjohtajana. Muissa maissa kehitys on jo aiemmin kulkenut suurempiin liittokokonaisuuksiin.

Vaikka menneitä ei varmaan kauan kannata muistella, juuri nämä pohjoismaiset mallit toimivat varmaan innoittajina jo silloin, kun edellisiä liittofuusioita on tehty. Ruotsissa Industrifacket muodostui useasta liitosta, Norjassa Fellesförbundet, yhteisliitto samoin ja viimeisimpänä, jos ajatellaan teva-liittoja,  Tanskassa vaatetusliitto yhdistyi SIDIin, joka kokoaa usean alan työntekijöitä aina rakentajista postinkuljettajiin. Itävallassa ja Saksassa teva-liitto on saanut yhteistyökumppanin metallista.

Teva oli aloitteellinen Pirkko Oksan johdolla vuonna 1998, jolloin koetimme hakea yhteistyökumppaneita muista teollisuusliitosta, mutta emme saaneet silloin vastakaikua. Kun aloitin tässä tehtävässä syyskuun alussa 1999, kävin ennen liittokokousta vielä läpi kierroksen teollisuusliitoissa ja totesin saman kuin edeltäjäni ja meidän hallinto oli saanut todeta jo aiemmin: aika ei ollut kypsä pitemmälle menevälle yhteistyölle. Kesällä 2000 meillä oli sitten liittokokous, jolloin Teva osastojen aloitteiden pohjalta jätti kuitenkin oven avoimeksi jatkossakin suuremmille liittokokonaisuuksille. Heti kohta sen jälkeen Vallittu juuri joulun alla 2000 teki aloitteen, johon sitten Tevan hallinto vastasi myöntävästi ja nyt ollaan tässä tänään.

Molempien liittojen valtuustot kuulivat selvitysmies Mauri Lundenin raportointia viime keväänä. Siitä työtä päätettiin jatkaa ja hallitusten yhteiskokouksessa asetettiin yhteiset työryhmät syyskuussa, joiden raportteja täällä näinä kahtena päivänä käsittelemme ja joiden pohjalta päätöksiä teemme.
Niiden yhteenvedossa johtoryhmä toteaa, että yhteistyöllä saavuttaisimme nykyiseen toimintaan nähden selviä etuja ja säästöjä. Suurempi henkilöstömäärä voisi erikoistua juuri sellaisiin tehtäviin, joita liittojen tänä päivänä pitää pystyä hoitamaan.

Molempien liittojen ja työttömyyskassojen talous on hyvässä kunnossa. Olemme hyvissä varoissamme kumpikin ja siinä mielessä tasapuolisia neuvottelukumppaneita. Kumpikaan ei tule pöytään velkaisena tai tyhjin käsin. Vaikkakaan raha ei saa olla toimintamme keskeisin motiivi, antaa se tietysti jonkinlaista pontta puheidemme taustalle.
Jos kehitys menee hyvään suuntaan jatkossakin, voi meillä yhdistynein voimin olla mahdollisuus tarjota jäsenillemme nykyistä parempia palveluja ja isompana yksikkönä kenties nykyistä edullisemmin.

Tuhlailuun meillä ei jatkossakaan ole varaa – ja nyt sanon tämän säästämään tottuneen liiton edustajana, en talouspäälliköiden tilauksesta. Ja sen tosiasian edessä olemme jatkossakin, että sopimuspöydässä meillä on samat, omien työnantajaliittojemme edustajat. Samat puheet palkanmaksukyvystä tulevat päättäjien arvioitaviksi tulevissakin neuvottelupöydissä. Rahasta lakkovalmius Tevassa ei ole tähänkään asti ollut kiinni, sillä niin pitkää työtaistelua tämä ala ei kestäisi kuin mihin me olisimme taloudellisesti olleet valmiit. Toivottavasti uuden liiton koko ja mahdollinen työtaistelu-uhka myös muilta aloilta toimii jatkossa sellaisena pelotteena ja pontimena, joka saa matalapalkka-alojen ansiokehityksen käännettyä paremmaksi.

Muiden mallit

Yhteistyöneuvotteluissa olemme mielestäni edenneet suunnitelmallisesti ja kun vertaa muiden liittojen kokemuksiin, myös oikean suuntaisesti. Mitä paremmin varaamme aikaa sille, että tutustumme toisiimme, määrittelemme tavoitteemme ja tahtotilamme yhdessä sitä helpompaa meillä on uudessa yhteisessä liitossa.

Lähinnä ovat palvelualojen PAM:in ja toimihenkilöiden TU:n perustamiset ja niistä saadut kokemukset. Olemme kuulleet näiden liittojen edustajia ja varmaan on mahdollista jatkossakin ottaa oppia heiltä. Molemmista viesti on ollut, että mitä paremmin valmistelutyö on tehty sitä helpompaa yhteinen elämä on. Siitä huolimatta monta tuskaa on vielä sitten käytännön elämässä edessä.

Perusteet kehitykselle ja yhteistyötarpeelle ovat moninaiset. Yritysten malli fuusioitua on nähty haasteeksi myös ay-liikkeen puolella: tarvitaan voimaa ja vahvuutta, vaikka toisaalta yrityskentässä on tapahtunut myös päin vastaista kehitystä. Meidänkin molempien työpaikkarekisterit kertovat valtavan suuresta ja koko ajan kasvavasta pienyritysten määrästä. Kun jäsenistö on yhä enemmän hajallaan ilman luottamusmies- ja muuta perinteistä ay-verkostoa, se on haaste liitoille tavoittaa jäsenistö ympäri maata. Siinä tarvitaan juuri voimaa ja ideointia sekä jäsenistön tarkkaa kuuntelua, että löydämme parhaat mahdolliset tavat toimia ja palvella.

Meidän tulee näkyä työpaikoilla ja ammattiosastoissa ihmisten parissa, emme saa linnoittautua vain hallintokonttoriksi, vaikka sielläkin työtä riittää; onhan ay-liike liittoineen yksi tärkeä lobbaus- ja vaikuttajaelementti yhteiskunnassa. Meidän pitää osallistua aktiivisena toimijana niin Helsingissä kuin maakunnissakin. Jo EU:n jäsenyys on tämän kuuluisan subsidiariteetti- läheisyys -periaatteen mukaan tuonut paljon päätösvaltaa maakunnallisille toimijoille. Siinä meidän on otettava meille kuuluva paikka.

SAK:n jäsentutkimus osoitti, että jäsenet ovat irtaantumassa ay-vaikutteisista yksilövaikutteisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tässä on toteutumassa se työnantajien toive, että asioista sovittaisiin yhä enemmän suoraan työpaikoilla. Liitot ja rakenteet ovat vain rasite niin yksittäiselle työntekijälle kuin työnantajalle. Näin todisteli tanskalainen työnantajajärjestön guru pohjoismaisten teollisuusfederaatioiden seminaarissa viime viikolla.

Työttömyys haastaa
Toimitsijoiden erikoistuminen
Kansainvälisyys

Tevalaiset ovat saaneet tottua siihen, että monet asiat -suhdannevaihtelut, rakennemuutos, globalisaatio –  tapahtuvat tällä alalla kaikkein ensimmäiseksi. Joudumme olemaan puskureina ja puhumaan muutoksen seurauksista  – monesti  aivan kuin tuuleen. Siltä se on tuntunut, kun olemme puhuneet jostakin uudesta ilmiöstä, joka ei vielä muita aloja ole koskettanut. Suuri työttömyys niin meillä kuin kaikissa läntisen Euroopan maissa on ollut yksi sellainen tekijä. Emme ole yksin täällä Suomessa vaan kaikki Euroopan
maat ovat menettäneet viimeisten kymmenen vuoden aikana tevanake-aloilta noin 800 000 työpaikkaa. Murros on ollut valtava. Toivon todella, että sama ilmiö ei toistu muilla aloilla ja että kehitys meidän aloillamme kääntyisi jo toiseen suuntaan.

Minulla oli tilaisuus kuunnella jokin aika sitten Kemian teollisuuden johtajaa Hannu Vornamoa, jonka alustus sai miettimään, miten suurten haasteiden edessä olemme uudessa liitossa. Miten löydämme oikeat strategiat ja työtavat ja miten kehitämme omaa osaamistamme niin, että kykenemme vastaamaan niihin haasteisiin, joita tälläkin kolmanneksi suurimmalla teollisuusalalla työantajapuolen kertoman mukaan on.
Jo nyt – Vornamo kertoi – kansainvälisten yritysten määrä on noin neljännes jäsenyrityksistä ja se nousee koko ajan. Suomessa toimivien yritysten työvoimasta on Vornamon mukaan on ulkomailla jo  yli 20 000. Lisäksi työtehtävät ovat voimakkaasti toimihenkilöistymässä.
Tässä linkit vaatetusteollisuuden kehitykseen ovat aivan yhtenevät, vaikkakin määrissä puhutaan eri mittaluokista.

Kaikilla aloilla yhä useampi yritys tekee investointipäätöksensä niin, että toimintaa kehitetään jossakin muualla kuin Suomessa. Yritysten kansainvälistyminen on siis yksi selvä haaste, joka tulee vaikuttamaan useimpien liiton työntekijöiden työtehtäviin. Kotimaisten haasteiden ja työtehtävien lisäksi ei riitä, että asioita hoitavat vain kansainvälisen toiminnan ekspertit, vaan osaamista vaaditaan niin talouspolitiikassa, yritysanalyyseissä, työympäristökysymyksissä kuin palkkapolitiikassakin. Verkostoituminen eri maiden ay-liikkeen kesken on oleellinen osa tulevaa toimenkuvaa jokaisella.

Koko SAK-laisen ay-liikkeen yhteinen haaste on myös se, miten löydämme tiiviimmät yhteistyömuodot STTK-laisen väen kanssa, jos ja kun työnantajapuolen visiot työtehtävien toimihenkilöistymisestä toteutuvat.

Tietoyhteiskunta

Komissaarimme  Erkki Liikanen haluaa rakentaa Suomesta tietoverkkojen käytön mallimaata. Meidän on siis päivitettävä työmarkkinatoimintamme tietoyhteiskunnan tasolle.
On suuri haaste ammattiliitolle pitää huoli siitä, että myös ikääntyvät työntekijät voivat hyödyntää uutta tietotekniikkaa. Me emme omassa toiminnassamme saa edesauttaa syrjäytymiskuilua tältä osin. Olen ilahtuneena seurannut eduskunnan keskustelua aikuiskoulutukseen panostamisesta, mutta samalla on mielessä pyörinyt se huoli, miten vähiten koulutetut, ikääntyvät ihmiset saadaan mukaan. Ainakaan meidän työnantajapuolta ei voi kiittää liiasta aktiivisuudesta tässä asiassa. Toivottavasti asiat ovat paremmin kemian puolella.

Minua on syytetty samojen asioiden jankkaamisesta, mutta sanon sen saman asian nyt tässäkin, jota olemme johtoryhmässä useaan kertaan jo pohtineet ja jonka kanssa joudumme vielä painiskelemaan.
Vaikka uutta liittoa ei rakenneta toimiston väelle, on minun mielestäni kuitenkin itsestään selvää, että ammattiyhdistysliikkeen on huolehdittava myös siitä henkilökunnasta, joka liittojen toimistoissa työtä tekee tämän yhteisen asiamme eteen. Johtoryhmä on melkoisen haasteen edessä siinä, että se joutuu oikeasti päättämään, onko järkeä kuljettaa ihmisiä, siis työntekijöitä paikasta toiseen vai annammeko tiedon kulkea verkossa ja säästämme ihmisiä. Ammattitaitoisia ay-ihmisiä ei kasva joka oksalla. Siitä osaavasta väestä, joka meillä nyt on kummankin liiton toimistossa on koetettava pitää kiinni ja hakea sellaiset ratkaisut, jotka palvelevat sekä tätä meidän tärkeää asiaa, mutta ottavat myös yksittäisen työntekijän ja hänen perheensä tilanteen huomioon.

Vaikka pääpaikaksi on päätetty Helsinki, on hyvä, että aiesopimukseen on kirjattu, että aluetoimistokysymystä vielä selvitetään. Kaikkea ei kannattane keskittää Helsinkiin jo aluepoliittisista syistä. Jos työntekijän työmatkoihin kuluu viisi tuntia päivässä, on se jo sellainen kuormitustekijä, jota pitäisi kaikin tavoin koettaa välttää. Kun toimintojen keskittämistä tavoitellaan, ollaan väistämättä uhraamassa sellaisia arvoja kuin sosiaaliset verkostot, lasten pitkät yksinäiset koulupäivät, asumiskustannukset, jotka kaikki ovat tekijöitä, joita yksittäiset työntekijät tulevat pohtimaan tässä tapauksessa, aivan kuten yritysfuusiotapauksissa kun työtä tullaan tarjoamaan toiselta paikkakunnalta. Siltä meidän on turha ummistaa silmiämme. Kun jotain voitetaan, jotain myös menetetään. Olen varma, että jatkotyöhön asetettava johtoryhmä löytää ratkaisut, jotka oikeasti turvaavat myös henkilökunnan aseman, sillä maineemme ei kestä sitä, että itse toimisimme ay-liikkeessä toisin kuin työnantajilta vaadimme.

Kun tänään hyväksymme aiesopimuksen ja ilmaisemme yhteisen tahtomme uuden yhteisen liiton perustamisesta, se on yksi askel voimien kokoamiseksi teollisuudessa.
Viime viikolla osallistuin oman  -siis sekä Tevan että Kemian -pohjoismaisen federaatiomme NIF.n ja kolmen muun teollisuuden alan (metallin, puu- ja rakennusalan sekä elintarvikealan) yhteiseen pohjoismaiseen seminaariin, josta on kauan puhuttu ja joka sitten vihdoin toteutui. Pohdimme yhteistä tulevaisuutta ja koetimme miettiä, mitä etuja meillä olisi voimien yhdistämisestä ja millä alueilla voisimme tehdä yhteistyötä. Pystyimme määrittelemään yhdessä neljä viisi keskeistä aluetta, joista yhteistyön selvittäminen alkaa.
Jos tämä ajattelu ja malli pikkuhiljaa saa jalansijaa myös Suomessa, on mahdollista, että me vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua olemme uudelleen tässä samankaltaisessa tilanteessa, jossa olemme kokoamassa voimiamme yhteen.

Jostain on aloitettava ja on hyvä, että me olemme uranuurtajia, tien näyttäjiä.

On hyvä, että olemme rakentamassa uutta liittoa, jolle tehdään uusi organisaatio ja etsitään uusi nimi. Silloin olemme kaikki samalla viivalla aloittamassa uutta toimintaa yhdessä.  Myöhemmin tarkemmin määritettävänä aikana järjestetään nimikilpailu, johon saavat kaikki jäsenet osallistua. Mikään ei estä jo heti laittamasta mietintämyssyä päähän ja ryhtymästäideoimaan.

Me tulemme erilaisista taustoista, meillä on erilaiset tavat toimia, jopa erilainen tapa ilmaista asioita.

Toimintatapojen erilaisuus on rikkautta; se antaa mahdollisuuden myös toinen toiselta oppimiseen, kunhan puolin ja toisin olemme korvat avoinna, valmiina kuuntelemaan ja hyväksymään toisenlaisia tapoja toimia. Kun pidämme mielessä, ettei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa kommunikoida ja toimia, vaan samaan lopputulokseen – yhteiseen liittoon -voi päästä monella tavalla, saamme kaikkia tyydyttävän tuloksen. On pyrittävä siihen, että sovitamme arvomme yhteen ja toimimme niin, että molemmat voittavat.

Olemme ottamassa tätä yhteistä askelta. Ehkä olemme tiennäyttäjiä teollisuuden piirissä suuremmille kokonaisuuksille, sillä kaikki teollisuuden alat ovat menettämässä jäseniään.
Voimien kokoaminen on tärkeää muillekin aloille.

Nyt olemme rakentamassa suomalaista mallia, joka, jos se toteutuu ja niin kuin kaikki selvitykset näyttävät ja yhteisen tahtomme ilmaisemme, päättää sen kummallisuuden, että Suomessa tekstiilin ja vaatteen tekijät ja nahan ja jalkineiden parissa työskentelevät ovat kuuluneet eri liittoihin. Kansainvälisesti tämä on ollut outo malli ja nyt siis rakentuu järkevä kokonaisuus pukeutumisen sektorille. Erinomaista on myös, että myös tekstiilien huolto, pesula-alan ihmiset, ovat samassa liitossa, jolloin koko ketju langan ja kankaan alkulähteiltä valmiiden vaatteiden huoltoon on saman liiton ihmisten hallussa.

Tevalaisesta näkökulmasta saamme lisäksi joukon uusia aloja, joilla ei tunnu olevan mitään yhteistä keskenään. Se on haasteellista ja tarjoaa meille mahdollisuuksia oppia ja saada asioihin uudenlaista näkökulmaa. Uskon että erilaisuus on rikkaus, kunhan suhtaudumme siihen avoimin mielin. Ja uskon myös että meidän erilaisuutemme antaa vastavuoroisesti virikkeitä myös teille, hyvät kemianliittolaiset. Meidän kaikkien vain on oltava avoimia muutokselle. Muutos on mahdollisuus.

Katkelmia muistiosta ITGLWF:n hallituksen kokouksesta

Buenos Airesissa 14.-17.10.2001/Auli Korhonen

Kokouksessa keskusteltiin maailmanlaajuisista yrityssopimuksista. On valittu neljä yritystä, jossa hanketta yritetään viedä eteenpäin. Tämä on seuraava askel eurooppalaisista yritysneuvostoista.

Vapaatuotantovyöhykkeitä on arvioitu olevan noin 850 ympäri maapalloa ja niiden määrä on koko ajan kasvanut. Hallitukset houkuttelevat yrityksiä tällaisille alueille lupaamalla verohelpotuksia ja erityistä lainsäädäntöä. Ay-toiminta on yleensä kielletty. Muun muassa Bangladeshin hallitus mainostaa amerikkalaisessa Wall Street Journalissa ”Tulkaa meille, meillä ette tapaa ay-järjestöjä”.

Ihmisoikeusrikkomukset ovat aina asialistalla. Erityisesti puhuttiin Burmasta, Kiinasta ja Koreasta. ILO kehotti syksyllä 2000 jäsenjärjestöjään katkaisemaan suhteensa Burmaan.Hollannin Puhtaat vaatteet -järjestö on aloittanut kampanjan Triumphia vastaan, joka ompeluttaa alusvaatteita Burmassa. Yritys ja työntekijät joutuvat maksamaan suoraan sotilashallinnolle osan voitostaan ja palkastaan. Työolot ovat karmeat, työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia. Kampanja lienee jo tuottanut tulosta.

ITGLWF, kansainvälinen tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan työntekijöiden järjestö.

Edustaa 10 miljoonaa työntekijää 110 maassa. 220 jäsenliittoa.

Ovatko asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jos puhutaan enemmän mahdollisesti uhkaavasta työvoiman tulvasta inhasta idästä tai ehtoisesta etelästä kuin siitä, miten pääomat saavat vapaasti siirtyä maasta toiseen?

Jos suomalaiset yritykset -kaikilla tärkeillä toimialoilla – investoivat enemmän muualle kuin kotimaahan, eikö meillä pitäisi hälytyskellojen soida?

Voidaanko oikeasti sanoa, että Suomi on selvinnyt toistaiseksi globalisaatiosta voittajana?

Kuinka kauan aiomme olla iloisia ostajia, jotka eivät turhaan päätään vaivaa sillä, missä paitani tai lenkkarini on tehty? Omaa vakaa järjestelmämme saa unohtamaan, että joka vuosi monta sataa ihmistä menettää henkensä ammattiyhdistystoiminnan vuoksi. Miljoonat lapset eivät koskaan opi lukemaan, kun työ länsimaisten kuluttajien toiveiden täyttämiseksi on tärkeämpää sisältöä lapsuudelle.

  Meidän työpaikkojamme eivät ole vieneet tänne muuttaneet ulkomaalaiset, vaan meidän yrityksemme ovat laskeneet saavansa suuremmat voitot maista, joissa työolot ovat kehittymättömät.

Kun naisten työpaikkoja pelkästään tekstiili- ja vaatetusalalla on tästä maasta kadonnut liki 40 000 – luit aivan oikein, muistatko, minkälaista hätätukipakettia on laadittu korvaavien työpaikkojen luomiseksi, väen uudelleenkouluttamiseksi tai työpaikkojen pitämiseksi Suomessa? Entä verohelpotuksia työvoimavaltaisten alojen työllisyyden helpottamiseksi, verorakenteen kustannusjaon uusimiseksi pääomavaltaisten ja työvaltaisten alojen kesken.

Ei ole kyse siitä, etteikö lähetystö toisensa jälkeen olisi käynyt päättäjien puheilla, etteikö ideariihtä toisensa perään olisi istuttu. On vain edelleen kysymys arvostuksesta ja viime kädessä tasa-arvosta. On ”tärkeitä ”aloja yhteiskunnan mitassa ja sitten ”vähemmän tärkeitä” aloja. Mutta millä inhimillisellä hinnalla nämä arvoasteikot laaditaan?

Kun kesä alkaa olla kauneimmillaan, on meillä tevalaisilla tapana kokoontua pohtimaan tulevaisuuttamme, aikaisemmin neljän vuoden välein ja nykyisin joka viides vuosi. Perinne kesäkuun alussa kokoontumisesta on varsin vanha, sillä niin tekivät jo edeltäjämme vuosisadan alussa ja niin tekivät ne kolmen liiton edustajat kolmekymmentä vuotta sitten, jotka perustivat nykyisen Tevan.
Suomen Vaatetustyöläisten liitto, Tekstiilityöväen liitto ja Kutoma- ja neuletyöväen liitto kokosivat silloin voimansa säikeistä yhteen.
Muutamia silloin päätöksiä tehneistä on täällä paikallakin.

Valoisa kesä luo tilaa valoisille ajatuksille ja niitä, hyvät toverit toivon syntyvän tämän kokouksen aikana liittomme tulevaisuudesta. Toivomme varmaan kaikki sydämestämme, että pitkä pimeä talvi olisi takana, niin pitkään ja ankarasti työttömyys on tätä alaa koetellut.

Kokouksemme tunnus Osaavat jäsenet – Uudistava liitto, viestittää siitä, että me tevalaiset olemme ammattitaitoista väkeä, jolla on taitoa, voimaa ja halua tarttua uuden vuosituhannen haasteisiin. Liittomme on valmis tarttumaan tehtäviin, joita emme edes vielä osaa tarkkaan kuvitella. Olemme valmiit visioimaan tulevaa, tarttumaan rohkeasti eteen tuleviin haasteisiin, tekemään työtä, onnistumaan, voittamaan vastoinkäymiset ja oppimaan epäonnistumisista. Olemme valmiit murtamaan perinteiset tavat toimia, olemme valmiit katsomaan maailmaa ja itseämme uusien silmälasien läpi, sillä meissä jokaisessa on vahvuuksia, joita emme arkisessa kiireen tuoksinassa joko ehdi tai uskalla käyttää. Meidän vahvuuksistamme syntyy liiton vahvuus.

Näin haluan teitä, hyvät liittokokousedustajat, haastaa toimintaan. Nämä päivät, keskustelut ja täällä tehtävät päätökset voivat olla uuden alku, ensimmäinen polku tulevaan. Niin vahva ja rikas menneisyys meillä ja tällä liitolla on takanaan, että siltä pohjalta on hyvä ponnistaa. Edellytykset onnistumiselle ovat hyvät.

Se että on syytä miettiä uusia toimintatapoja ja uusia strategioita, ei suinkaan tee tyhjäksi sitä miten ennen on toimittu. Jokainen aika ja sukupolvi joutuu vain aina miettimään omat strategiansa ja keinonsa selviytyä ja saavuttaa tuloksia. Elämä ei valitettavasti kulje sellaista rataa, että voisimme valita tien, jolla tehdään ja toimitaan niin kuin aina ennenkin on toimittu. Se on helpointa, mutta samalla se on varmin tie tulla yllätetyksi.

Olemme suunnitelleet järjestöllisen toimintamme uudistamista. Koko SAK-laisen liikkeen syksyllä alkava yhteinen Liikkeessä-kampanja saa meillä tevalaiset muodot, joilla pyrimme lisäämään aktiivisuusvalmiuttamme jokaisessa ammattiosastossa. Tähtäämme siihen, että jäsenistömme on entistä rohkeampi ja valmiimpi vaatimaan oikeuksiaan ja valvomaan etujaan.

Meidän on löydettävä tasapaino vakauden ja muutoksen, vanhojen ja uusien toimintatapojen välille, sillä tietynlainen elämän ennustettavuus on kuitenkin niin koko yhteiskunnan kuin yksittäisen liitonkin menestyksen ja toimivuuden tae. Turvallisuus, jatkuvuus ja suhteellinen riskittömyys ovat ehtoja sellaiselle luottamukselle, että voimme uskoa työtä, leipää ja elämää olevan vielä ensi viikolla, ensi kuussa ja ensi vuonna. Näiden peruspilareiden pohjalle liiton uskottavuus ja hyväksyttävyys perustuu  ja niiden pohjalta niin liiton jäsenet kuin hallinto ja liiton työntekijät viime kädessä elämäänsä ja toimintaansa rakentavat.

Hyvät toverit!

Toivoisin, että meillä nykyajan ihmisillä olisi sellaisia utopioita  kuin oli edeltäjillämme vuosisadan vaihteessa, kun he vaativat 8-tuntista työpäivää ja lapsityön kieltämistä. Joskus ei voi kuin ihmetellä sitä rohkeutta ja kaukonäköisyyttä, joka heillä on toiminnassaan ollut.

Kun täällä Tampereella ollaan, kosken ja tehtaiden vanhassa kaupungissa, voisi palauttaa mieliin vaikkapa Kalevi Kalemaan tarinan Kallesta, joka 20-vuotissyntymäpäivänään kulkee Tammerkosken sillalla ja miettii omaa elämäänsä:

”Tampere ja minä:
meille sattui jotain merkittävää tänään,
lokakuun ensimmäisenä 1879.

Kaupunki täytti sata vuotta.
Juuri tänä aamuna, kello yhdeksän
minä täytin kaksikymmentä vuotta.

Juuri tänä aamuna kello yhdeksän
minä sain  lopputilin Finlaysonilta.

Hyvä työmies minä olen, uskollinen,
niin kuin meidän tapamme on.
Ei minua vähennetty, tuotanto kasvaa,
tehtaat huutavat lisää työvoimaa.
Minut poistettiin, heitettiin portista ulos
niin kuin perunan kuori tai
käyttökelvottomaksi kulunut rukkanen.
Minä en jaksa enää tehdä työtä.

Sitä odottaa elämää lapsuuden ja nuoruuden
ja sitten se onkin jo ohi.
Lääkäri ei uskonut, väitti että minä
olen jo vähintään kuusikymmentä täyttänyt.
Mutta minä olen kaksikymmentä
ja loppuunkäytetty.
Sairastan kuulemma kroonista vatsatautia
ja heikkohermoisuutta.
Sitä tavallista, sanoi lääkäri.

Yhdeksänvuotiaana minä tulin tehtaaseen.
Minua pidettiin liian nuorena ja heiveröisenä,
mutta tehdas ei pyöri ilman työvoimaa.

Ei kangaspakasta näe, kuka sen on tehnyt.

Sitä samaa yksitoista vuotta:
puuvillakehruuta,
villakehruuta,
kankurina useita vuosia.
Työ tekijäänsä neuvoo,
minä olin liian nuori ja heiveröinen.

Me juhlimme tänään.
Ampuvat raketteja tuolla kosken alajuoksulla.
Räntäseinän läpi on vaikea nähdä,
miten kaupunki kääntyy toiselle sadalle
ja minä tässä sillalla:
kaksikymmentä vuotta odotin elämää.
Se kulki ohi.”

Lapsityö oli todella totta suomalaisissa tekstiilitehtaissa vielä sata vuotta sitten. Siitä on pitkä aika, jos ajattelee yhden ihmisen elämää, mutta kuitenkin lyhyt aika, kun ajatellaan koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.

Kun ajattelemme tämän päivän lapsityöntekijöitä, joita tällä alalla maailmassa on miljoonittain, heidän elämässään ei juuri nyt ole toivoa. Heidän elämänsä näyttää todennäköisesti 20-vuotiaana samalta kuin Kallen elämä viime vuosisadan lopun Tampereella. Mutta me haluamme ay-liikkeessä uskoa, että  kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua tilanteen on oltava toinen ja siihen me koko kansainvälisessä ay-liikkeessä ja täällä Suomessa haluamme omalta osaltamme vaikuttaa.

Olemme siirtyneet globaaliin talouteen ja globaalien työmarkkinoiden aikakaudelle. Ainakin tevalaiset tietävät, mitä merkitsee kun suomalaisten pienipalkkainen työ on liian kallista ja se siirretään suurempien voittojen toivossa sinne, missä ay-liike on heikompi tai sitä ei ole ollenkaan, missä työsuojelumääräyksistä ei piitata, ei ole työaikalainsäädäntöä, ei ole estettä käyttää lapsi- tai orjatyövoimaa. Me tiedämme globaalin talouden mahdin myös toista kautta niissä alamme isoissa monikansallisissa yrityksissä, joissa työntekijät ovat yrittäneet puolustaa oikeuttaan tiedonsaantiin ja vaatineet muun muassa eurooppalaisen yritysneuvoston perustamista.

Tällaiseen kehitykseen ammattiyhdistysliikkeen pitää vastata tiivistämällä kansainvälistä toimintaansa. Meidän on entistä enemmän pidettävä yhteyttä yli kansallisten rajojen. Meidän on vertailtava sopimuksiamme, työaikojamme, palkankorotuksiamme, kaikkia työehtoihimme liittyviä asioita, sillä niin tekee työnantajapuoli ja se on vielä meitä monta askelta edellä.

Liittomme on yhdessä muiden maiden liittojen kanssa vaatinut kansainvälisen järjestömme ITGLWF:n kautta ns. sosiaaliklausuulia kauppasopimuksiin jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Asia on edelleen ajankohtainen Maailman kauppajärjestön  WTO:n asialistalla. Sinne se on noussut nimenomaan ay-liikkeen toiminnan ansiosta.

Olen iloinen siitä, että keskustelu eettisestä tuotannosta  on viriämässä myös Suomessa. Ensimmäiset yritykset ovat julkistaneet tahtonsa saavuttaa sellaiset laatustandardit, jotka kestävät myös tuotanto-olojen tarkastelun ketjun kaikissa vaiheissa.

Olen iloinen myös siitä, että ensimmäisinä järjestöinä ETUF:TCL ja Euratex, eurooppalaiset työmarkkinajärjestömme, allekirjoittivat jo vuonna 1997 sopimuksen alan eettisistä toimintaohjeista. Sama sopimus on liitetty myös osaksi meidän työehtosopimustamme.

Tavoitteena on, että eettisesti hyväksyttävissä oloissa tehdyt tuotteet voidaan tunnistaa, jotta kuluttajat voivat kaupassa ostopäätöstä tehdessään tehdä valintansa tietoisesti.

Pidämme tärkeänä myös sitä että lapsityöntekijöitä ei pidä jättää heitteille ja noin vain irtisanoa, vaan yritysten on kannettava vastuunsa lapsityöntekijöistään niin, että he pääsevät kouluun ja kunnollisen elämän alkuun. Ja lasten työttömät vanhemmat pääsevät työhön kiinni.

Teva on omalla panoksellaan mukana Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin kyläkouluhankkeessa Pakistanissa  ja osallistuu ITGLWF:n kampanjaan ay-koulutuksen käynnistämiseksi siellä. Myötätunto ja solidaarisuus, halu auttaa heitä oli ensimmäinen motiivimme.

Toiseksi motiiviksi siihen rinnalle on noussut alan säilyttäminen Suomessa. Ihmisoikeuksien noudattaminen edistäisi tasavertaista kansainvälistä kilpailua kaupassa. Orjatyöllä teetettyjen tuotteiden kanssa suomalaiset vaatteet ja tekstiilit eivät pysty kilpailemaan. Kyse on meidän työpaikoistamme pitkällä tähtäyksellä.

Tiedämme, että kilpailutilanne näyttäisi aivan toisenlaiselta, jos kaikkialla noudatettaisiin tiettyjä vähimmäisehtoja palkkojen ja työsuojelun suhteen eikä  käytettäisi lapsityövoimaa.

Näissä kysymyksissä kehittyneet maat ja kehitysmaat ovat olleet ja ovat yhä eri lähtöviivalla. Mutta eurooppalaisten ei ole mitään syytä osoitella, että ongelmat olisivat muualla. Monissa Euroopan maissa käytetään lapsityövoimaa yhtä lailla.

Hyvät vieraat, kokousedustajat

Keskustelu uudesta työehtosopimuskierroksesta on alkanut jälleen jo keväällä, samoihin aikoihin, kun viimeiset liitot kirjoittelivat nimiään tämän talven sopimuksiin. Olemme Tevassa olleet aina sitä mieltä, että keskitetty ratkaisu on paras malli matalapalkkaisen alan kannalta. Siihen on ollut mahdollista kytkeä sellaisia veroratkaisuja ja laadullisia osia, joiden saavuttaminen ei yksittäiseltä liitolta yksin onnistu.

Keskitetyt ratkaisut ovat omiaan tukemaan solidaarista tulonjaon mallia ja vaimentamaan tuloerojen kasvua, joka aina on edessä liittokohtaisella kierroksella. Kunhan tilastot tämän talven tuloksista valmistuvat, joudumme varmaan havaitsemaan, että alamme palkat eivät pysyneet kehityksessä mukana, vaikka saman prosenttikehyksen saavutimme kuin muutkin. Palkkahaitari kasvaa aina, kun prosenttiperusteisia korotuksia lasketaan pienistä lähtöpalkoista. Mutta me tavoittelemme edelleen tasa-arvoa ja oikeudenmukaista palkkaa, jossa otetaan huomioon alan vaativuus ja työntekijöiltä edellytettävät erityisominaisuudet.

Hyvänä menneen talven ratkaisussa pidän sitä, että liittomme neuvottelukunta oli siitä yksimielinen ja että saatoimme edes pieneltä osaltamme ottaa huomioon yhden erityisryhmämme, vuorotyöntekijät, vaikka ainahan  korotukset tietysti isompia saisivat olla. Sama yksimielisyys, joka meillä vallitsi sopimuksista neuvoteltaessa on ollut kuvaavaa liiton työskentelylle kautta viimeisten vuosien. Siitä lausun parhaimmat kiitokseni kaikille hallinnon päätöksentekijöille ja liiton henkilökunnalle. On oivallettu, mikä voima pienessä ja tarmokkaassa organisaatiossa on silloin, kun puhalletaan yhteen hiileen.

Vaikka äsken kovasti puolustin keskitettyä ratkaisua, ei Teva ole siihen koskaan suinpäin ja ehdoitta valmis. Sopimuksen sisältö on ratkaiseva.
Jo tässä kokouksen vaiheessa uskallan veikata, että keskustelemme ja mahdollisesti otamme kantaakin työvoimavaltaisen alan työllistämisen ehtojen helpottamisen puolesta. Haluamme pieni- ja keskituloisia palkansaajia tukevan veroratkaisun. Haluamme myös, että vihdoin otettaisiin huomioon ne palkan sivukulut, jotka työvoimavaltaisilla aloilla ovat aivan toiset kuin pääomavaltaisilla. Niin kauan kuin verotetaan ihmisten työllistämisestä eikä pääomavaltaisista koneinvestoinneista tai liikevaihdosta, työvoimavaltaiset alat pysyvät matalapalkkaisina. Edes pientä ymmärrystä tämän ongelman merkityksestä toivoisimme. Emme halua olla yrittäjiemme äänitorvi, emmekä suinkaan halua olla purkamassa hyvinvointipalveluita, jotka ovat naisten tasa-arvoisen työssäkäynnin edellytys, mutta näin me tämän asian olemme jo kauan nähneet.

Miksi muun muassa perheen perustamisesta johtuvat kustannukset tulevat aina vain naisvaltaisten alojen harteille, vaikka jokaisella lapsella on sekä isä että äiti?  Vain äidin työnantaja maksaa vanhempainlomasta johtuvia kustannuksia ja vastaa sijaisen kouluttamisesta ja siitä aiheutuneista kuluista. Olisiko kenties jokin rahastomalli puskurirahastojen tapaan ratkaisu tähän ongelmaan? Pakollinen isien lomakuukausi on eri asia ja sillä ei tule koko kysymys kuitatuksi. Tämä asia on tärkeä meille tevalaisille, mutta se koskee yhtä lailla kaikkia naisvaltaisia aloja, terveydenhoitoalaa, opetustointa, liikealaa.
Se on merkitykseltään niin tärkeä, että sen ratkaisemisen pitäisi olla tupon kynnyskysymys.

Samoin sekä luottamusmiehen että työsuojeluvaltuutetun toimintaedellytyksiä pitää parantaa ja heidän jaksamisestaan huolehtia. Oma, yhä kasvava ongelmansa koko ay-liikkeelle on se että työntekijä on yhä useammin yksin, ilman näiden tukihenkilöiden turvaverkkoa. Alueellinen luottamusmiesjärjestelmä toisi ay-liikkeen palvelut myös pienissä yrityksissä työskentelevien ulottuville.

Alallamme on lukuisa määrä pieniä ja vielä pienempiä työpaikkoja. Siksi meidän vaatimuksemme työsopimuslain uudistamiselle on selvä: Työehtosopimusten yleissitovuuden täsmentäminen ja säilyttäminen on välttämätöntä jäsentemme työehtojen kannalta. Jos työntekijöillä ei ole jokaista sitovan sopimuksen turvaa, on paikallinen sopiminen entistä enemmän työnantajan sanelua, joka alittaa yleisen tason.

Talous on kasvanut suotuisasti, työttömyys on saatu kääntymään laskuun ja joillakin aloilla puhutaan jopa työvoimapulasta. Kaikessa nousuhuumassa ja talouden kiitolaukassa on kuitenkin hyvä muistaa, että  kaikilla ei vieläkään mene hyvin. Myös meidän alallamme tilanne on toki parantunut pahimmista työttömyysvuosista, jolloin työttömyysasteemme lähenteli 40:ää prosenttia, mutta edelleen tämä ala pitää kärkipaikkaa 20 prosentin tuntumassa olevalla työttömyydellä.

Pitkäaikaistyöttömyys on selvästi alueellinen ongelma, joka vaatii erityisiä toimenpiteitä tullakseen kuntoon. Enemmän pitäisi järjestää sen tyyppisiä hankkeita kuin oli Omat polut -taitavat naiset ESR-projekti, jossa työttömänä olleille naisille haettiin uusia mahdollisuuksia työllistyä tai hakeutua koulutukseen. Kaikki mukana olleet saivat rohkeutta ja elämänuskoaan takaisin ja uusi ura on auennut monelle.

Pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvät ikäsyrjintä ja pätkätyöt, mikä erityisesti näyttää pätevän naisten kohdalla. Työnantajat eivät vieläkään tajua mikä voimavara heillä olisi pitkän ammattiuran tehneessä työntekijässä, joka monesti viidenkympin kieppeissä  on elämänsä parhaassa työvireessä. Ei muodolliseen koulutukseen pitäisi tuijottaa tässä yhteiskunnassa, jossa sen ikäisillä ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta kouluttautua joka puolella Suomea. Ja miksi nyt halutaan unohtaa se, että silloin kun työmarkkinat huusivat työväkeä: työnantajat lupasivat, että täällä kyllä koulutetaan, kunhan tuotannon pyörät saadaan pyörimään. Tämä seikka on täysin unohdettu niin jo työttömäksi jääneiden kuin vielä työssäolevien täydennyskoulutuksen osalta.

Työssä olevien jaksamisesta on paljon puhuttu, mutta tekoja pitäisi olla paljon enemmän. Liian usein tuntuu, että työntekijä on työnantajille vain pelimerkki ja kustannustekijä, ei tasavertainen ihminen, jonka mielipiteitä oman työnsä sisällöstä ja kehittämisestä kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin. Tämän tyyppisiä asenneongelmia ei hoideta järjestykseen kuntosali- tai uimahallilipuin. Siihen pitäisi puuttua ennen kuin on liian myöhäistä. Nuoret ihmiset arvostavat aivan toisen tyyppistä työympäristöä ja työilmapiiriä ja sen ovat kehityskykyisimmät yritykset onneksi ymmärtäneet.

Viime vuosikymmenellä isot työpaikat jäivät lähes kokonaan historiaan meidän alallamme. Tilalle tuli satoja pieniä toimipaikkoja. Ammattien rajat muuttuivat pienten työpaikkojen mukana. Niissä on enää vaikea määritellä erikseen toimihenkilöä, suunnittelijaa, kutojaa tai pakkaajaa. Kaikki tekevät kaikkea -ajattelu on tullut jäädäkseen. Työorganisaatio on muuttunut ryhmätyön suuntaan joko tietoisena solutyöskentelynä tai asiakaspaineen sanelemana. Tevalaisten ammattitaito on laajentunut.

Tämän päivän työntekijät ovat hyvin koulutettuja.
Alalle tulevat uudet ihmiset ovat ammattikoulutuksen saaneita.

Työorganisaation muutokset ja vastuun lisääntyminen edellyttävät  syvälle rakenteeseen meneviä muutoksia  myös palkkauksessa niin, että työntekijät saavat tuottavuuden kasvua vastaavan osansa. Työn vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka onnistuimme saamaan työehtosopimukseemme ilman työtaistelua, tarjoaa eväät näiden seikkojen huomioon ottamiseen. Se on vain saatava toimimaan joka puolella.. Edellytämme sopimuksen noudattamista myös tältä osin ja työnantajaliitolta aktiivista ohjausta yrityksiin päin.

Meillä on täällä kokouksessa käsiteltävänä sääntömuutosten yhteydessä myös liiton nimen muuttaminen. Vanhasta hyvästä nimestä luopuminen on tunneasia, mutta meidän pitää tarkkaan harkita, onko nimi sellainen positiivinen viesti tuleville omaa liittoaan hakeville, että se voi koota kaikki tekstiili- ja vaatetusalalla työskentelevät saman katon alle. Sääntömme ovat tämän mahdollistaneet jo nyt.

Olen optimisti luonteeltani ja näen meidän tulevaisuutemme modernina ja uutta teknologiaa edustavana, kehittyvänä alana. Kävin tämän viikon maanantaina Mikkelissä ja vierailin siellä usealla meidän alan työpaikalla. Sanoin paikallisille ihmisille, että Mikkelin tilanne on tämän alan valopilkku. Siellä on 80-luvun lopun  ja 90-luvun synkistä työttömyysluvuista käännetty uusi kirkkaampi lehti historian kirjaan. Uusia työntekijöitä on palkattu kymmenittäin. Tuotekehitykseen on sijoitettu. Yhteistyötä korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa tehdään. Näkymät ovat sellaiset, että työtä kannattaa teettää nimenomaan Suomessa.

Työntekijät ovat olleet ahtaalla muutosten myllerryksessä, mutta he myös ovat olleet luovia ja joustaneet vaikeimpina hetkinä, kun näköpiirissä kuitenkin on ollut pysyvä työpaikka tulevaisuudessa.

Toivon todella tämän Mikkelin mallin leviävän muuallekin. Meillä on erinomainen koulutusjärjestelmä ja paljon nuoria kiinnostuneita joka vuosi alalle tulemassa. On laaja vaatetuksen peruskoulutus, ammattikorkeakoulu, korkeakoulu, käsi- ja taideteollista koulutusta hyvin paljon, ja nyt saadaan tekstiilin peruskoulutuskin uudelleen alkamaan. Tässä on sellainen yhteiskunnan tarjoama kädenojennus alan teollisuudelle, että ei voi sanoa muuta kuin: tarttukaa siihen, ideariihet pystyyn ja ruikutus seis. Kun yritys löytää oman sektorinsa, jolle erikoistua, voi suomalainenkin teva-yritys olla maailman paras.

Kun työvoimaennusteen mukaan vuoteen 2010 mennessä
teva-ala on yksi niistä aloista, joissa työntekijöiden ikärakenteen perusteella avautuu eniten uusia työpaikkoja nuorille, voin todella sanoa, että olemme avaamassa Uudistavan liiton liittokokousta.

Arvoisa liittokokousväki!
Julistan Tekstiili- ja vaatetustyöväen liiton 7. varsinaisen liittokokouksen  sekä Tekstiili- ja vaatetustyöväen työttömyyskassan 9. varsinaisen edustajiston kokouksen  avatuksi.

Hyvät kokousedustajat!

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada  kokoustamme seuraamaan arvostettuja kutsuvieraita sekä kotimaasta että ulkomailta.
Keskusjärjestöämme SAK:ta edustaa puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja aluejohtaja Teuvo Pernu, tervetuloa.

Tampereen kaupungin edustajana kokouksessamme on apulaiskaupunginjohtaja Vesa Kauppinen, tervetuloa.

Ja täältä Tampereelta liittomme kotikaupungista on myös Sähköliiton puheenjohtaja Lauri Lyly, tervetuloa.
Paikalla ovat myös tilintarkajamme Arto Kuusiola ja Kai Salmivuori.

Lisäksi läsnä on yhteistyökumppaneitamme, liiton entisiä työntekijöitä ja muita ystäviä. Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi!

Ulkomaisia vieraita minulla on ilo esitellä seuraavasti: Ruotsin Industrifacketin ja NIF:n puheenjohtaja Leif Ohlsson, välkommen.
Ruotsista on myös vieraanamme Industrifacketin tes-vastaava Kurt Walther. NIF:n vaatetuksen ammattialaryhmän puheenjohtaja Anne Grethe Pedersen on Tanskasta Sidistä, samoin kuin Vinni Nørgaard.
Norjasta olemme saaneet vieraiksemme Fellesforbundetista Torfinn Stokken ja Rolf Stormyrin, välkomna.
ja Virosta Eesti Kergetööstustöötajate Ametiühingute Liitu esimees Laivi Rõõmus, teretulemast.

Olette kaikki vieraat sydämellisesti tervetulleita. Toivon, että viihdytte kanssamme.
Toivotan sydämellisesti tervetulleiksi myös kaikki liittokokousedustajat, liiton ja työttömyyskassan henkilökunnan sekä kaikki muut paikalla olevat!

On ilo nähdä, että eettinen tuotanto ja kulutus kiinnostavat näin monia. Meitä on täällä paikalla ammattiliittojen, työnantajajärjestöjen ja yritysten, kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan edustajia. Siis varsin edustava joukko eri tahoilta.

It´s a great  pleasure to see all of you here in our seminar and specially I would like to welcome you Patrick and Yvan to Finland and to our conference.

I´m sure that we will have a very exciting and useful day in front of us. I take the opportunity to thank IEPCE for giving us the possibility to organize this round table conference.

Olemme pohtimassa kipeää ja vastaisuudessa vielä korostuvaa ongelmaa. Se mitä tapahtuu katseen ulottumattomissa ei nykymaailmassa enää jää piiloon. Siitä voimme kiittää tietotekniikkaa. Tietoisuus  muun muassa ihmisoikeuksien loukkauksista on lisääntynyt nopeiden yhteyksien ja tiedonvälityksen ansiosta.

Vaikka itsekeskeisyys onkin ollut viime aikojen muoti-ilmiö, ovat kansalaiset, yritykset ja ammattiyhdistysliike heränneet vaatimaan asiallisia tuotanto-olosuhteita, reilua kauppaa ja puhtaita vaatteita, ihmisoikeuksien toteuttamista myös tuotannossa kaikkialla maailmassa.

Me tekstiili- ja vaatetusalan pohjoismaisissa ammattiliitoissa aloitimme parikymmentä vuotta sitten puhumalla sosiaaliklausuulista ja lapsityövoiman käytön kieltämisestä. Jo silloin vaadimme sosiaaliklausuulia eli työolojen vähimmäisehdot takaavaa määräystä kauppasopimuksiin. Asia on edelleen Maailman kauppajärjestön asialistalla. Sinne se on noussut nimenomaan ay-liikkeen toiminnan ansiosta.

Teva-alan ammattiliittojen kansainvälinen järjestö International Textile Garment and Leather Workers` Federation ITGLWF on pitkään työskennellyt aktiivisesti sen puolesta, että teollisuusmaiden ihmisten tietoisuus ihmisoikeuksien loukkauksista, mm. lapsityövoiman käytön yleisyydestä lisääntyisi. Vuosikausia asia on ollut esillä jokaisessa järjestön kokouksessa.

ITGLWF tekee yhteistyötä esimerkiksi kaupan ja teknisen alan toimihenkilöiden kansainvälisen järjestön kanssa. Yhteistyössä ne ovat toimineet ammattiliittojen jäsenten, yritysten ja kuluttajien tietoisuuden lisäämiseksi ongelmasta.

Järjestöt vaativat, että hallitukset edistävät ja aktiivisesti tukevat työntekijöiden perusoikeuksien toteuttamiseen tähtääviä toimia sellaisissa hallitusten välisissä järjestöissä ja elimissä kuin esimerkiksi Maailman kauppajärjestö WTO, ILO ja Euroopan unioni. Tavoitteena on, että eettisesti hyväksyttävissä oloissa tehdyt tuotteet voidaan tunnistaa, jotta kuluttajat voivat tehdä valintansa tietoisesti.

Järjestöt vaativat myös, että kehitysapuprojektit toteutetaan siten, että voidaan lieventää köyhyyttä, edistää aikuisten työllisyyttä, taata lasten koulunkäyntimahdollisuudet ja vaikuttaa muulla tavalla siihen, että lapsityövoiman käyttö asteittain loppuu.

Olen iloinen siitä, että keskustelu eettisestä tuotannosta  on viriämässä myös Suomessa. Ensimmäiset yritykset ovat julkistaneet tahtonsa saavuttaa sellaiset laatustandardit, jotka kestävät myös tuotanto-olojen tarkastelun ketjun kaikissa vaiheissa. Uskon, että tämän seminaarin jälkeen tällainen toiminta yhä vain vilkastuu ja voimme yhdessä pohtien päätyä sellaisiin toimintatapoihin, jotka parhaiten sopivat meidän oloihimme.

Ehkä voimme iloisina nostaa esiin myös sen seikan, että ensimmäisinä järjestöinä ETUF:TCL ja Euratex, eurooppalaiset työmarkkinajärjestömme, allekirjoittivat jo vuonna 1997 sopimuksen alan eettisistä toimintaohjeista. Sama sopimus on liitetty myös osaksi alamme työehtosopimusta.
Samoin kaupan alalla alan järjestöt ovat Euroopan tasolla ilmaisseet tahtonsa  näiden asioiden edistämiseen.

Tärkeää olisi, että kuluttaja kaupassa ostoksia tehdessään voisi tietää esimerkiksi jostakin merkistä, missä oloissa tuote on valmistettu. Tärkeää on myös, että merkki on ns. virallinen merkki, jotta sitä voi pitää luotettavana. Tarkoitan sitä, että kaikki osapuolet tietävät, mitkä kriteerit merkin saamiseksi tuotteeseen on pitänyt täyttää.

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä on Rugmark-leima matoissa, jotka ovat asianmukaisesti aikuisten tekemiä.. Tällä kampanjalla on jo ollut tuloksia.

Toinen esimerkki onnistuneesta toiminnasta on Nepal, jossa lähes kaikki mattotehtaat ovat vapauttaneet lapset työstä, koska kansainvälinen painostus oli niin kova. Maan hallituksen myötävaikutuksella lapset pantiin kouluun, ja juuri koulutus on yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehittymisen edellytys köyhissä maissa.

Teva on mukana ITGLWF:n kampanjassa omalla panoksellaan Pakistanissa SASKin kautta. Myötätunto ja solidaarisuus, halu auttaa heitä oli ensimmäinen motiivimme.

Toiseksi motiiviksi siihen rinnalle on noussut alan säilyttäminen Suomessa. Ihmisoikeuksien noudattaminen edistäisi tasavertaista kansainvälistä kilpailua kaupassa. Orjatyöllä teetettyjen tuotteiden kanssa suomalaiset vaatteet ja tekstiilit eivät pysty kilpailemaan. Kyse on meidän työpaikoistamme pitkällä tähtäyksellä.

Tiedämme, että kilpailutilanne näyttäisi aivan toisenlaiselta, jos kaikkialla noudatettaisiin tiettyjä vähimmäisehtoja palkkojen ja työsuojelun suhteen eikä  käytettäisi lapsityövoimaa.

Näissä kysymyksissä kehittyneet maat ja kehitysmaat ovat olleet ja ovat yhä eri lähtöviivalla. Mutta eurooppalaisten ja meidän suomalaisten ei ole mitään syytä osoitella, että ongelmat olisivat muualla. Monissa Euroopan maissa käytetään lapsityövoimaa yhtä lailla.

Vielä sata vuotta sitten meilläkin oli lapsityöntekijöitä.
Kehitys on mahdollista kaikkialla. Siihen meidän on syytä uskoa.
Mutta ilman aktiivista toimintaa mitään ei tapahdu.

Vapaatuotantovyöykkeiden hikipajoissa työskentely, orjatyö ja lapsityö eivät lopu itsestään. Se vaatii yhteisiä toimia kaikkialla maailmassa.

Jospa aloittaisimme laajan yhteistyön tässä seminaarissa IEPCE:n johdolla.

Toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki seminaarin osanottajat ja erityisesti tämän päivän alustajamme, joita onkin runsaasti. He valottavat teemaa eri puolilta. Ja nyt ensimmäiseksi……..
And the first person to address this conference is Patrick Itschert, general secretary of ETUF:TCL.

Vappuna Joutsassa 1.5.2000

Auli Korhonen
Tekstiili-ja vaatetustyöväen liiton puheenjohtaja

Hyvät toverit!

Kiitos kutsusta. Olen erityisen iloinen, että saan tämän ensimmäisen vappupuheeni liittopuheenjohtajana pitää täällä Joutsassa, josta olen kotoisin.

Joutsan Työväenyhdistys oli ensimmäinen puolueyhdistykseni. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni onnitellakseni ja kiittääkseni  teitä, jotka olette olleet myötävaikuttamassa lukuisin talkootunnein siihen, että tämä työväentalo on kunnostettu ja voimme viettää juhlia näin upeissa tiloissa.

Se oli vuonna 1972 yhtenä sunnuntaiaamuna, jolloin yhdistyksen johtokunta piti täällä kokoustaan, kun kävin Laitisen Hemmolle tekemässä hakemukseni puolueen jäsenyydestä. Meillä oli silloin koulussa aktiivinen nuorten joukko, SNK:n osastossa toistakymmentä tyttöä, jotka olimme kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.

Tänä keväisenä päivänä, työväen kansainvälisenä juhlapäivänä, voimme erityisellä ilolla viettää ansaitsemaamme vapaapäivää. Olemme tehneet ansiokkaan vaalityön ja saaneet tähän maahan jo kolmannen peräkkäisen sosialidemokraattisen presidentin ja mikä erityisen merkittävää, ensimmäisen naisen, Tarja Halosen Suomen presidentiksi. Kiitos teille kaikille vaalityötä tehneille. Te uskoitte asiaanne, vaikka olosuhteet eivät aina olleet menestykselle otolliset. Meidän arveltiin jäävän häviäjän puolelle. Toisin kuitenkin kävi. Tulos oli komea ja tästä voimme ponnekkaasti jatkaa syksyn kunnallisvaalityössä.

Toukokuun ensimmäistä päivää, vapunpäivää, on vietetty työväen juhlapäivänä jo yli sadan vuoden ajan. Vapunpäivän viettämisestä työväen kansainvälisenä mielenosoituspäivänä tehtiin päätös II internationaalin perustavassa kokouksessa Pariisissa 1889. Ensimmäiset vapputilaisuudet pidettiin seuraavana vuonna eli 110 vuotta sitten.

Silloin keskeinen asia oli työajan lyhentäminen. Tavoitteeksi asetettiin 8-tuntisen työpäivän saavuttaminen. Vaikka kehitys on vuosisadassa edennyt huimin harppauksin, työaika on aina vain ajankohtainen puheenaihe. Pätkätöiden, lyhyiden 3-4 tunnin mittaisten työjaksojen yleistyessä 8-tuntinen työpäivä on muun muassa kaupan alalla tavoite, mutta toisesta suunnasta kuin sata vuotta sitten. Pitkään jatkuneen työttömyyden vuoksi kaikilla ei ole mahdollisuutta edes pätkätyöhön, 8-tuntisesta päivästä puhumattakaan. Kaikista uusista työsuhteista jo 70-80 % prosenttia on monena vuonna ollut joko määrä- tai osa-aikaisia.

Hallituksen onnistuneesta politiikasta ja suuresta talouskasvusta huolimatta meillä on edelleen suuri työttömyysongelma ratkaisematta. Kymmenen prosentin tuntumassa oleva työttömyysaste merkitsee edelleen satoja tuhansia työttömiä ja työttömyyden vaikutuksista kärsiviä perheenjäseniä.

Joillakin aloilla ja joillakin alueilla tilanne on edelleen huono, kuten tekstiili- ja vaatetusalalla, jossa työttömyysaste on edelleen 20 %. Samoin suuresta ja pitkäaikaisesta työttömyydestä ihmiset kärsivät erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa eikä tilanne täällä Joutsassakaan ole vielä maan keskiarvolukemissa.

Edelleen tarvitaan aktiivisia toimia uusien työpaikkojen luomiseksi muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle ja muillekin aloille kuin tietotekniikkaan.

Pitkäaikaistyöttömyydestä huolimatta joillakin aloilla on jo pulaa työvoimasta ja
toisaalta, osa työikäisestä väestöstä nääntyy liiallisen työtaakan alle.
Yritykset eivät palkkaa uusia työntekijöitä poislähteneiden tilalle. Jäljelle jääneiden on selvittävä yhä kasvavasta työmäärästä. Uupuminen uhkaa koko yhteiskuntaamme, niin työssäkäyviä kuin työttömiä.

Tämä kulunut talvi on ollut paitsi onnistumisen ja yhteenkuuluvuuden aikaa, -silloin vaalien voittotunnelmissa helmikuussa – toisaalta myös itsekkyyden ja erillään toimimisen aikaa. Optiovoittoja kahmivat yritysjohtajat saavat  osaltaan syyttää itseään siitä, että mahdollisuus kolmanteen peräkkäiseen tulopoliittiseen ratkaisuun kariutui. Tosin myös eri alojen sisällä oli syntynyt paineita, joiden purkamista on nähty tämän kevään liittokohtaisissa palkkaneuvotteluissa ja lakkoliikkeissä.

Keskitetty ratkaisu on aina paras vaihtoehto, tarkasteleepa asiaa joko kansantalouden kokonaisuuden tai ennen kaikkea pienipalkkaisten ja  naisvaltaisten alojen kannalta. Se hyvä kehitys, joka kahdessa edellisessä tupossa saatiin aikaan nais- ja matalapalkkaerillä, oli tällä kertaa poissa mahdollisuuksien joukosta. Ilmeistä on, että palkkaerot naisten ja miesten välillä kasvoivat tänä vuonna. Tilastoista voimme sen myöhemmin tarkistaa.

Erikoista tällä kierroksella oli myös se, että osa liitoista sidotutti tulevien vuosien ansionsa muiden ansiokehityksen tasoon. Ensin livettiin yhteisrintamasta ja sitten kuitenkin ollaan valmiit ratsastamaan toisten saavutuksilla ikään kuin nämä alat olisivat olleet ainoat alat, joilla maksetaan tekijöiden mielestä liian pieniä palkkoja.

Ei siis liene yllätys, että olen keskitetyn ratkaisun kannalla, vaikka alakohtaisia erityisongelmia on jokaisella alalla. Olen pannut myönteisesti merkille   muutamien sosialidemokraattisten ministereiden kannanotot pienituloisten verojen alentamisen mahdollisuudesta. Se olisi juuri sellaista toivottua politiikkaa, jolla tällaista tuloratkaisuilla syntynyttä tuloerojen kasvua voitaisiin tasoittaa.

Toinen seikka, jota me tekstiili- ja vaatetusalalla olemme tosin ilman suurempaa vastakaikua jo vuosikausia tolkuttaneet, on sosiaaliturvamaksujen, ns. palkan sivukulujen, epätasainen jakautuminen. Olemme mielestämme oikeutetusti yrittäneet todistaa, että työpaikkoja syntyisi lisää työvoimavaltaisille aloille, jos  palkan sivukulut perittäisiin henkilöluvun sijasta yritysten liikevaihdosta. Näin korkeaa teknologiaa käyttävät pääomavaltaiset yritykset maksaisivat myös oikeudenmukaisen osuutensa yhteisestä kakusta. Monesti jakauma pääoma- ja työvoimavaltaisiin aloihin tarkoittaa samaa kuin mies- ja naisvaltaiset alat, samassa järjestyksessä.

Suomessa teollisuuden palkkakustannusten osuus oli vielä 60- ja 70-luvulla noin 30-40 prosenttia tuotteen tehdashinnasta. Nykyisin se on enää kymmenen prosentin tuntumassa, joillakin aloilla jopa vain pari prosenttia. Tällaisesta ilman ihmistyövoimaa toimivasta tuotannosta valtiolle ei jää mitään jaettavaa, koska valtio saa pääosin jaettavansa ihmistyöhön perustuvista tuloveroista ja sosiaalimaksuista. Samanaikaisesti tuottavuus on noussut; vähemmällä työntekijämäärällä tuotetaan aina vain enemmän.

Jo yhteiskunnan toimivuuden ja sosiaaliturvamme tason säilyttämiseksi olisi välttämätöntä tehdä nopeasti korjauksia tällaisen verotulojen epätasaisen kertymän oikaisemiseksi. Ns. Tobinin vero olisi mielestäni hyvä malli, jolla päästäisiin kiinni pääomien liikkumiseen maasta toiseen. Veromallihan tarkoittaisi sitä, että valuutan vaihdoissa siitä perittäisiin pieni vero, mikä rajoittaisi lyhytaikaisia keinotteluluonteisia pääoman siirtoja.

Säilyykö hyvinvointiyhteiskuntamme?

Väestö vanhenee ja eläkkeelle siirrytään aivan liian aikaisin. Nuoria ei tule työmarkkinoille tarpeeksi korvaamaan lisääntyvää eläkeläisten määrää. Hyvinvointiyhteiskunnalle ei löydy maksajia. Eläkkeellesiirtymisikä on saatava nousemaan.

Tällaista puhetta on näkynyt julkisuudessa viime aikoina jo lähes kyllästymiseen asti.
Totta on, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme kattavine sosiaalivakuutusetuuksineen ja kaikille yhtäläisine palveluineen edellyttää korkeaa työhönosallistumisastetta.  Edessä oleva voimakas ikärakenteen muutos on myös tosiasia, kuten sekin, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on alle 60 vuotta ja työstäpoistumisikä vielä alhaisempi.

Totta on myös se, etteivät suomalaiset siirry eläkkeelle aikaisemmin kuin eurooppalaiset keskimäärin. Mutta jotta voisimme ylläpitää sen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteen, joka meillä on, työssäkäyntiasteemme pitäisi olla muiden pohjoismaiden tasoa. Ja siitä olemme selvästi jäljessä. Suomalaiset sekä tulevat työmarkkinoille myöhemmin että lähtevät sieltä aikaisemmin. Enää ei riitä sekään, että voimme sanoa tekevämme suuremmassa määrin kokoaikatyötä kuin naapurimme.

Viime vuosina onkin koetettu hakea keinoja nostaa työhönosallistumisastetta. Eri ministeriöt niin yhdessä kuin erikseen ovat pohtineet mahdollisuuksia, työmarkkinaosapuolet ilman hallitusta ja yhdessä hallituksen kanssa ovat tarkastelleet eri vaihtoehtoja. On käynnistetty projekteja ja on mittava ikä-ohjelma.

Mielestäni ollaan hakoteillä, kun nähdään suurimpana ongelmana se, että ikääntyvillä pitkäaikaistyöttömillä on mahdollisuus työttömyyseläkkeeseen. Työelämä on läpikäynyt suuren rakennemuutoksen viidentoista vuoden aikana. Työttömäksi on jäänyt väkeä, jolla on takanaan pitkä työura, ammattitaitoa, mutta tämän päivän näkökulmasta väärässä ammatissa. Pitkäaikaistyöttömistä noin puolet on yli 50-vuotiaita,  ja niin sanotusti ’putkessa’ on noin 30 000 pitkäaikaistyötöntä.

Nyt työministeriö on osoittanut 70 mmk tänä vuonna työttömäksi jäävien yli 55-vuotiaiden työllistämiseen. On laadittu huolellinen ohjelma heidän auttamisekseen takaisin työhön tai koulutukseen ainakin väliaikaisesti. On esitetty, että vanhemmalle väelle pitäisi järjestää kuntouttavaa työllistämistä.
Pyrkimyksenä on parantaa työttömän valmiuksia saada ja ottaa vastaan työtä. Lisäksi kuntouttavan työllistämisen keinoin haluttaisiin auttaa työtöntä saamaan oma elämä paremmin hallintaansa.

Aktivointisuunnitelma tehtäisiin henkilölle, joka on saanut kolmen vuoden aikana työmarkkinatukea 500 päivältä tai toimeentulotukea 13 kuukaudessa vähintään 12 kuukautena. Suunnitelma olisi tehtävä myös silloin, kun henkilö on saanut työttömyysrahakauden täytyttyä työmarkkinatukea 180 päivän ajan.

Tässä ei olisi mitään arvostelemista, jos meillä vain olisi riittävästi avoimia työpaikkoja ja työnantajia, jotka oikeasti haluavat työllistää myös ikääntyneempää väkeä. Mutta ikäsyrjintä ja työttömien ammattitaidon mukaisten työpaikkojen puutehan se tässä todellinen ongelma on ollut.

Arvostelua voisi hillitä myös se, jos työhallinnolla olisi voimavaroja yhtä huolellisesti tehtyihin työllistämistoimiin myös nuorempien työttömäksi jäävien kohdalla. Nyt tarkoitan niitä yli 40-vuotiaita, jotka  tarvitsisivat koulutusta ja tukea päästäkseen takaisin työhön, ja joilla on vielä työikää edessä pitkästi. Väliinputoajaryhmiä on kaikissa ikäluokissa, mutta juuri tällaisistä yli 40-vuotiaista yli puolelle, joilla tuli 12 kuukauden työttömyys täyteen viime vuoden aikana, ei ole tehty edes lain edellyttämää työllistymissuunnitelmaa. Ilman apua  he ovat vaarassa pudota työmarkkinatuelle ja loputtomaan köyhyyteen.

Kuten ministeri Tarja Filatov on todennut ja kansanedustaja Ilkka Taipale käytännön toiminnallaan osoittanut, työttömänä olevien työkyvyttömien päästäminen eläkkeelle on ihmisoikeuskysymys. Työttömien terveysongelmiin pitäisi paneutua riittävän vakavasti. Ei työpaikan löytäminenkään yksin auta, vaan ensin ihmisten on saatava terveytensä kuntoon.

Ja aivan erityisesti on syytä panostaa siihen, että ihmiset pysyisivät pidempään työelämässä. Työelämän sisältö, työn rakenne, mahdollisuus työssä oppimiseen ja itsensä kehittämiseen ovat avainasemassa. On helpompi huolehtia vielä työssä olevan työkuntoisuudesta ja osaamisesta kuin jo työstä ulos joutuneen työkuntoisuuden palauttamisesta niin, että myös työnantaja siihen uskoo. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö ikääntyneenkin tulisi kelvata työhön. Mutta tässä niin kuin monessa muussakin asiassa on oma halu ja vapaaehtoinen hakeutuminen tuen piiriin avainasemassa.

Vielä ennen kesälomia meillä on mielenkiintoista seurattavaa eduskunnassa, kun työelämän perustuslaki, työsopimuslaki tulee eduskunnan käsittelyyn. Työsopimuslain uudistus on ehdottomasti tärkein työelämän uudistus pitkään aikaan. Erityisen tärkeää laissa on se, että työehtosopimusten yleissitovuus turvataan. Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat suomalaisen työmarkkinajärjestelmän peruspilari, joka määrittelee työmarkkinoilla noudatettavat pelisäännöt. Valtakunnallisten työehtosopimusten tarkoituksena on taata kaikille saman alan työntekijöille samanlaiset vähimmäistyöehdot esimerkiksi palkka, lomaltapaluuraha, työajan lyhennysvapaa ja sairausajan palkka.

Valtakunnallisten työehtosopimusten avulla myös yritykset asetetaan samalle viivalle. Ne eivät voi hakea kilpailuetua polkemalla työntekijöiden palkkoja.. Työehtosopimusten yleissitovuuden kautta samoja työehtoja on noudatettava myös niiden yritysten, jotka eivät ole halunneet liittyä työnantajaliittoon.

Näitä seikkoja tuntuvat sekä työntekijät että yrittäjät Suomessa arvostavan. Sen kertoo tuore Suomen Gallupin tekemä haastattelututkimus.
Lakiesitys on myös tuomassa parannusta vuokratyöntekijöiden ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien asemaan. Ja se on todella tarpeen. Niin mielellään monessa pienessä yrityksessä haluttaisiin unohtaa lomarahat, pekkaspäivät, palkankorotukset, työterveyshuolto ja muut työntekijän perusoikeudet. Jos sopimustoiminta vietäisiin täysin työpaikoille, se ei olisi sopimista, vaan sanelua, jossa työntekijän asema on tottelevan koiran asema.

Hyvät kuulijat, haluaisin vedota teihin kaikkiin kuluttajina aiheesta joka itselleni ja edustamilleni tekstiili- ja vaatetustyöntekijöille on erittäin tärkeä, suorastaan elintärkeä kysymys, nimittäin kotimaisen tuotannon suosiminen. Me suomalaiset käytämme vähiten rahaa Euroopassa kulutusmenoistamme vaate- ja tekstiiliostoksiin. Olemme sisäistäneet sananlaskun: Rumathan vaatteilla koreilee. Tilanne on aina vain huonontunut, kun kännykät ja muu kodin elektroniikka on tullut jaolle samoista kulutusmarkoista, jotka eivät ole vastaavassa tahdissa kasvaneet.

Kun olemme valmiit maksamaan ja vaadimme korkeaa laatua rakennusmateriaaleilta, autoilta ja kodin elektroniikalta, miksi emme olisi valmiit maksamaan laadusta myös vaatteissa ja tekstiileissä, joiden valmistuksen suomalaiset ammattilaiset osaavat.

He ovat valmiit tätä laatutyötä  tekemään, kunhan heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Haluan sanoa, että kuluttajalla on myös vaikuttajan mahdollisuus.

Vaatemenoissa turvaudutaan helposti halpaan tuontitavaraan eikä ajatella sen paremmin kotimaista työllisyyttä kuin sitäkään, missä oloissa tuote on voitu tehdä niin halvalla. Toivoisin, että kuluttajat Suomessakin heräisivät muiden maiden tapaan peräämään tuotteen alkuperää: onko sen valmistukseen käytetty lapsityövoimaa, onko työntekijöillä ollut oikeus järjestäytyä, ovatko työolosuhteet olleet asialliset, onko alkeellisimmastakaan työsuojelusta huolehdittu. Näistä asioista me yritämme yhdessä liiketyöntekijöiden kanssa käynnistää julkista keskustelua parin viikon kuluttua järjestettävässä seminaarissa.

Haluaisimme, että yritykset julkaisisivat eettiset toimintaohjeensa ja merkitsisivät tuotteensa niin, että kuluttaja voisi kaupassa ostoksia tehdessään luottaa siihen, että merkitty tuote on ns. puhdas tuote.

Hyvät toverit,
kun onnistuimme niin erinomaisesti presidentinvaalityössä, miksi emme onnistuisi myös kunnallisvaalityössä. Ne uudet ihmiset, jotka presidentinvaaleissa tulivat puolellemme, olisi saatava liikkeelle myös tässä lähivaikuttamishankkeessa. Meidän on joka puolella mietittävä omissa yhdistyksissämme niin täällä kuin vaikkapa Tampereella, onko nuorten ja uusien ihmisten helppo tulla mukaan toimintaamme. Keksimmekö uusia toimintatapoja ja pidämmekö kynnyksen matalana kokoussaleihimme ja työväentaloihimme myös uuden väen tulla mukaan. Uskon, että kaikilla meillä on halu vastata tähän kysymykseen myöntävästi. Sillä toisin kuin usein väitetään, myös nuoret ihmiset ovat tänäkin päivänä, ei vain silloin 70-luvulla ,kiinnostuneet yhteiskunnallisista asioista. Heidän toimintatapansa vain saattavat olla erilaisia kuin meidän aikoinaan ja se meidän on hyväksyttävä luonnollisena kehityksenä.

Oikein hyvää vappua kaikille ja toimintatarmoa tuleviin koetuksiin!

.

Jopa 4-5- vuotiaat lapset tekevät 12-tuntisia työpäiviä 7 päivänä viikossa. Maailmassa ainakin 250 miljoonaa lasta on vailla tulevaisuutta: he jäävät lukutaidottomiksi, koska työ vie heidän mahdollisuutensa käydä koulua.
Monesti lapset tekevät myös kaikkein likaisimmat ja vaarallisimmat työt, jotka murentavat heidän terveytensä ennen aikuisikää.

Tällaisessa maailmassa me elämme, jossa ahnas voitontavoittelu saa yritykset palkkaamaan lapsia ja jättämään heidän vanhempansa työttömiksi. On kyse ay-oikeuksista, mutta myös inhimillisistä ihmisoikeuksista, jokaisen ihmisen perusoikeuksista.

Työntekijöiden perusoikeuksien ns. sosiaaliklausuulin saaminen  maailman kauppasopimuksiin  on ollut ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksena jo kauan. Edustamallani tekstiili- ja vaatetusalalla sen välttämättömyys on tullut esiin ehkä aikaisemmin kuin monella muulla alalla.

Olemme nähneet, että työt ja pääoma siirretään aina sinne missä niiden tuotto on suurinta. Työntekijöiden oikeudet jäävät tällaisessa toiminnassa aina taka-alalle. Tiedämme, että kilpailutilanne näyttäisi aivan toisenlaiselta, jos kaikkialla noudatettaisiin tiettyjä vähimmäisehtoja palkkojen ja työsuojelun suhteen, ei käytettäisi lapsityövoimaa, ei poljettaisi työntekijöiden oikeuksia.

Näissä kysymyksissä kehittyneet maat ja kehitysmaat ovat olleet ja ovat yhä eri lähtöviivalla. Mutta eurooppalaisten ja meidän suomalaisten ei ole mitään syytä osoitella, että ongelmat olisivat muualla. Euroopan maissa käytetään lapsityövoimaa, loukataan ay-oikeuksia eikä järjestäytymisen perinteisessä mallimaassa Suomessakaan järjestätyminen ole enää välttämättä itsestään selvää.
Järjestäytymättömissä yrityksissä työnantajat ovat jopa tarjoutuneet maksamaan työntekijöidensä puolesta, että nämä valitsisivat ay-liikkeen vastaisen vaihtoehdon.
Yksi työntekijöiden perusoikeuksista, oikeus työhön, ei myöskään ole
toteutunut täällä Euroopassa. Vaikka meilläkin kehitys on kääntynyt parempaan suuntaan, on ala- ja aluekohtaisia eroja paljon. Vaarassa on, että
osa ihmisistä syrjäytyy pysyvästi. Tällainen vaara koskee erityisesti vähän koulutettuja iäkkäämpiä henkilöitä.

Maailman kauppajärjestön WTO:n Seattlessa tällä viikolla pitämä kokous on ollut myös ammattiyhdistysliikkeen mielenkiinnon kohteena. Kokouksesta on puhuttu erilaisissa tapaamisissa koko syksyn. Olemme tehneet työtä sen puolesta, että ILO:n perusoikeudet otettaisiin WTO:n kokouksen työlistalle.

Ammattiyhdistysliike on maailman suurimpia ellei suurin kansalaisliike.
Me täällä Suomessa tiedämme, miten paljon olemme saaneet aikaan. Vielä sata vuotta sitten tässäkin kaupungissa tehtaissa oli lapsityöntekijöitä.

Kehitys on mahdollista kaikkialla. Siihen meidän on syytä uskoa.
Mutta ilman aktiivista toimintaa mitään ei tapahdu. Meidän tehtävämme on tukea niin lapsi- kuin aikuistovereitamme kehitysmaissa, jotta heidän olosuhteensa paranisivat.

Me jokainen voimme kuluttajina vaikuttaa. Voimme vaatia selvitystä tuotteen alkuperästä. Suomalaiset yritykset ovat liian hitaasti ja laiskasti -toivottavasti eivät kuitenkaan tarkoitushakuisesti – kertoneet ja julkistaneet eettisiä toimintaohjeitaan. Me voimme ja meidän pitää niitä vaatia. Meillä on oikeus kuluttajina tietää, onko tuotteen tehnyt lapsi vai aikuinen, onko hän tuotetta valmistaessan joutunut vaarantamaan terveytensä, onko hänellä ollut oikeus liittyä liittoon ja onko hänelle maksettu edes minimitoimeentulon takaavaa palkkaa.

Vapaatuotantovyöykkeiden hikipajoissa työskenteley, orjatyö ja lapsityö eivät lopu itsestään. Se vaatii toimia ay-liikkeeltä kaikkialla maailmassa.

Tämä Citizenc Agenda kansalaisjärjestöfoorumi ja tämä seminaari on järjestetty kansalaismielipiteen esiin saamiseksi Helsingissä Suomen EU-puheenjohtajakauden päättävän huippukokouksen alla. Me seuraamme mielenkiinnolla EU:n perusoikeuskysymysten valmistelua. Ammattiyhdistysoikeudet, mukaan lukien järjestäytymisoikeus, työtaisteluoikeus ja  oikeus solmia työehtosopimuksia tarpeen tullen myös yli kansallisten rajojen ovat meidän mielestämme luonnollinen osa kansalaisten perusoikeuksia Työntekijöiden oikeuksien pitää kehittyä vähintään samassa tahdissa tiivistyvän taloudellisen yhdentymisen kanssa.

Ay-liike on eri puolilla Eurooppaa perustanut erilaisia  yhteistoimintaelimiä.Tiedän, että ainakin pohjoisten alueiden ay-neuvosto on pitänyt kokoustaan Tampereella tämän tapahtuman yhteydessä. Tällaisia rajat ylittäviä ay-neuvostoja on tietääkseni kaikkiaan 35 ja niiden merkitys tulee kasvamaan, kun Euroopan yhdentyminen jatkuu ja laajenee. Tätä kautta siihen saadaan sellaista syvyyttä ja sisältöä, joka on merkityksellistä työssä käyville ihmisille.

Vaikka eurooppalaisia työehtosopimuksia ei vielä lähivuosina päästäisi tekemään, on meidän valmistauduttava siihen kaikilla tasoilla. Tiedämme, että Keski-Euroopassa Hollannissa, Belgiassa,  Saksassa ja Luxemburgissa on jo koordinoitu sopimusasioita viime keväänä. Meidän omalla pohjoisella ulottuvuudellamme, joka valitettavasti ei Suomen puheenjohtajakudella edennyt siten kuin toivoimme, on oma aivan erityinen arvonsa, jonka puolesta vain me voimme puhua.

Toivon  vilkasta keskustelua seminaarillemme. Valtioiden väliset rajat merkitsevät tulevaisuudessa yhä vähemmän. Työt ja pääomat siirtyvät maasta toiseen. Niin voivat tehdä myös työntekijät. Ei ole merkityksetöntä, millä ehdoilla tämä tapahtuu.
Me toivomme reilua kauppaa vapaakaupan sijaan.