Unelmieni Tampereella jokaisesta välitetään

Unelmieni Tampereella Hämeenkatu on joukkoliikennekatu, jota pitkin kulkevat bussit ja ratikka, jalankulkijat, pyöräilijät, lastenvaunujen työntäjät ja palvelutaksit. Bussivuoroja on tarpeeksi niin, että työmatkalaisten ei tarvitse turvautua yksityisautoon.

Minun unelmieni Tampereella kaupungin hyvinvoinnin luojilla, ompelijoilla, tekstiilityöntekijöillä, metallimiehillä, muurareilla, kirvesmiehillä, keittäjilä, tarjoilijoilla, kaupan myyjillä, terveyssisarilla, siivoojilla ja lastenhoitajilla on arvokas vanhuus. He ovat meille tämän kaupungin kovalla työllä luoneet ja rakentaneet. He ansaitsevat tarpeeksi hoitavia käsiä ja kuuntelevia korvia. Ikäihmisten palvelujen kuntoon saattaminen ei voi enää odottaa.

Vanhempien jaksamista tuetaan ajoissa. Mielenterveystyöhön niin nuorille, työikäisille kuin vanhuksille tarvitaan kunnon satsaus. Apua on saatava silloin kun hätä on suuri.

Minun unelmieni Tampereella päiväkotien ryhmät ovat pieniä ja niissä on vakinaista ammattihenkilökuntaa. Peruskoulun luokkakoot ovat kohtuulliset. Erityisopetusta järjestyy kaikille tarvitseville ja iltapäivät ovat täynnä ohjattua harrastustoimintaa, mieluiten omassa lähikoulussa. Liikunta ja taideopetus eivät ole valinnaisaineita, vaan kaikkien oikeus.

Ja tietysti minun unelmieni Tampereelta eivät työpaikat katoa Kauko-Itään, vaan täällä osataan tehdä viisaita ratkaisuja osaajien työllistämiseksi. Siinä yrittäjät kantavat oman vastuunsa ja kaupunki omansa kaavoituksessa ja liikennejärjestelyissä. Yhteistyö naapurikuntien kanssa on itsestään selvyys. Se on reilua meininkiä.

4 vastausta artikkeliin “Unelmieni Tampereella jokaisesta välitetään”

  1. Sari Ristilä kirjoittaa:

    Kiitos hienosti tehdyistä ja mielenkiintoisista sivuista!!

  2. Leena Hursti kirjoittaa:

    Aulilla on asiat kohdallaan ja sydän paikallaan. Kivat sivut ja vähän erilaisemmat kun yleensä , sellaiset ”lämpimämmät”:)

  3. Auli kirjoittaa:

    Kiitos, että pidätte näistä sivuista. Suuri kiitos kuuluu Lasselle, joka kärsivällisesti ja ystävällisesti opasti, suunnitteli ja toteutti toiveitani. Kiitos myös Ristolle, Paulille ja Manulle rakentavista kommenteista sivujen syntyprosesissa.

  4. Marja Erkkilä kirjoittaa:

    Hienot sivut ja laadukas sisältö! Auli on monipuolinen, aito, motivoitunut, rehellinen, oikeudenmukaisuuden puolustaja. Todellinen päättäjä, jolla kokemusta monenlaisten haasteiden ratkaisemisesta.

Jätä vastaus