Pienet ympäristöteot
Roskainen kaupunkiympäristö vähentää meidän kaikkien viihtyisyyttä. Olen kuulunut kerää roska päivässä -liikkeeseen jo ennen pormestarin siisteyskampanjaa. Oikeastaan aika monesti roskia kertyy lenkin varrelta kassillisen verran. Erityishuolenpitoni kohteena on ollut Pyynikki. Uuden vuoden jälkeen sieltä löytyi pitkälle talveen uskomaton määrä ilotulitusrakettien jäännöksiä. Naapurin Riitan kanssa meillä on jo vuosia ollut tapana heti uudenvuoden päivänä mennä siistimään Tahmelan uimarantaa. Viime talvena siellä oli onneksi paljon muutakin väkeä ahkeroimassa. Haluaisin vähentää ilotulitusta ja keskittää sen vain tiettyihin paikkoihin. Tämä nyt ei näin syksyllä ole ajankohtainen asia, mutta tulipahan mieleen, kun tänään taas kerran sunnuntailenkillä siivoilin Pyynikin polun varsia. Roskiksia on liian vähän.
Enimmäkseen luontoon heitetään karkkipapereita ja tyhjiä tupakka-askeja. Suunnistuslenkeillä olen kyllä havainnut, että kaikkia lähiseudun metsiä on pidetty kaatopaikkoina. Sohvanrojua, tynnyrin puolikasta, kaikenlaista roinaa löytyy joka puolelta.
Sisäilma raikastui tupakkalain myötä, mutta samalla tupakointi ryöpsähti näkyvämmäksi ja tumppiläjät lisääntyivät räjähdysmäisesti. Olen miettinyt, minkälaisen mallin lapset saavat, kun kaupungilla kävellessä tai junaa tai bussia odotellessa, raikasta ilmaa ei juuri saa, kun niin moni näyttää polttavan. Antaako se viestin siitä, että näin kuuluu tehdä? Minulla on jo sen verran ikää, että muistan ajan, jolloin kävellessä tupakointia pidettiin älyttömän näköisenä. Naiset tai mummot nyt varsinkaan eivät sellaista tehneet. Nyt on uusi vapaamielinen aika, mutta ovatko uudet tavat oikeasti mukavia lähimmäisten kannalta?
Japanin kaupungeissa asuu miljoonia ihmisiä. Siitä huolimatta väitän, että Tampere voittaa ne roskaisuudessa. Japanilainen kuljettaa omaa tumppirasiaa taskussaan. Kadulle ei syljeskellä, pikkuroskat kuljetetaan omassa kassissa tai taskussa roskikseen, joita ei kuitenkaan näytä olevan tuhkatiheässä. On vain opittu ajattelemaan, mitä merkitsee yhteinen tila ja viihtyisyys.
Jokainen voisi tarkastella asenteitaan ja käyttäytymistään yhteisen hyvän nimissä. Toivon ja uskon, että jo ensi talvena, puhumattakaan ensi kesästä, tupakoitsijan tumppi, yskäisen räkäklimppi, purkansyöjän jämä, ei lennähdä kadulle, tielle, pihalle, oven pieleen, bussipysäkille, asemalaiturille. Paikkoihin, jonne ne eivät kuulu.
Siis tumpppipurkit taskuun ja tumppiroskiksia lisää toivon minä – siisteysagentti Pispalasta. Pienet ympäristöteot ovat askel isompiin.
PS. Oman tumppi-, purkka- tai aarrepurkin saat minulta, kun tavataan.
PPS. Käy Katsomassa John Websterin elokuva Katastrofin aineksia.