Naistyöpaikkojen menetys ei aiheuttanut suurta surua
Ovatko asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jos puhutaan enemmän mahdollisesti uhkaavasta työvoiman tulvasta inhasta idästä tai ehtoisesta etelästä kuin siitä, miten pääomat saavat vapaasti siirtyä maasta toiseen?
Jos suomalaiset yritykset -kaikilla tärkeillä toimialoilla – investoivat enemmän muualle kuin kotimaahan, eikö meillä pitäisi hälytyskellojen soida?
Voidaanko oikeasti sanoa, että Suomi on selvinnyt toistaiseksi globalisaatiosta voittajana?
Kuinka kauan aiomme olla iloisia ostajia, jotka eivät turhaan päätään vaivaa sillä, missä paitani tai lenkkarini on tehty? Omaa vakaa järjestelmämme saa unohtamaan, että joka vuosi monta sataa ihmistä menettää henkensä ammattiyhdistystoiminnan vuoksi. Miljoonat lapset eivät koskaan opi lukemaan, kun työ länsimaisten kuluttajien toiveiden täyttämiseksi on tärkeämpää sisältöä lapsuudelle.
Meidän työpaikkojamme eivät ole vieneet tänne muuttaneet ulkomaalaiset, vaan meidän yrityksemme ovat laskeneet saavansa suuremmat voitot maista, joissa työolot ovat kehittymättömät.
Kun naisten työpaikkoja pelkästään tekstiili- ja vaatetusalalla on tästä maasta kadonnut liki 40 000 – luit aivan oikein, muistatko, minkälaista hätätukipakettia on laadittu korvaavien työpaikkojen luomiseksi, väen uudelleenkouluttamiseksi tai työpaikkojen pitämiseksi Suomessa? Entä verohelpotuksia työvoimavaltaisten alojen työllisyyden helpottamiseksi, verorakenteen kustannusjaon uusimiseksi pääomavaltaisten ja työvaltaisten alojen kesken.
Ei ole kyse siitä, etteikö lähetystö toisensa jälkeen olisi käynyt päättäjien puheilla, etteikö ideariihtä toisensa perään olisi istuttu. On vain edelleen kysymys arvostuksesta ja viime kädessä tasa-arvosta. On ”tärkeitä ”aloja yhteiskunnan mitassa ja sitten ”vähemmän tärkeitä” aloja. Mutta millä inhimillisellä hinnalla nämä arvoasteikot laaditaan?