Vappu 2000
Vappuna Joutsassa 1.5.2000
Auli Korhonen
Tekstiili-ja vaatetustyöväen liiton puheenjohtaja
Hyvät toverit!
Kiitos kutsusta. Olen erityisen iloinen, että saan tämän ensimmäisen vappupuheeni liittopuheenjohtajana pitää täällä Joutsassa, josta olen kotoisin.
Joutsan Työväenyhdistys oli ensimmäinen puolueyhdistykseni. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni onnitellakseni ja kiittääkseni teitä, jotka olette olleet myötävaikuttamassa lukuisin talkootunnein siihen, että tämä työväentalo on kunnostettu ja voimme viettää juhlia näin upeissa tiloissa.
Se oli vuonna 1972 yhtenä sunnuntaiaamuna, jolloin yhdistyksen johtokunta piti täällä kokoustaan, kun kävin Laitisen Hemmolle tekemässä hakemukseni puolueen jäsenyydestä. Meillä oli silloin koulussa aktiivinen nuorten joukko, SNK:n osastossa toistakymmentä tyttöä, jotka olimme kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.
Tänä keväisenä päivänä, työväen kansainvälisenä juhlapäivänä, voimme erityisellä ilolla viettää ansaitsemaamme vapaapäivää. Olemme tehneet ansiokkaan vaalityön ja saaneet tähän maahan jo kolmannen peräkkäisen sosialidemokraattisen presidentin ja mikä erityisen merkittävää, ensimmäisen naisen, Tarja Halosen Suomen presidentiksi. Kiitos teille kaikille vaalityötä tehneille. Te uskoitte asiaanne, vaikka olosuhteet eivät aina olleet menestykselle otolliset. Meidän arveltiin jäävän häviäjän puolelle. Toisin kuitenkin kävi. Tulos oli komea ja tästä voimme ponnekkaasti jatkaa syksyn kunnallisvaalityössä.
Toukokuun ensimmäistä päivää, vapunpäivää, on vietetty työväen juhlapäivänä jo yli sadan vuoden ajan. Vapunpäivän viettämisestä työväen kansainvälisenä mielenosoituspäivänä tehtiin päätös II internationaalin perustavassa kokouksessa Pariisissa 1889. Ensimmäiset vapputilaisuudet pidettiin seuraavana vuonna eli 110 vuotta sitten.
Silloin keskeinen asia oli työajan lyhentäminen. Tavoitteeksi asetettiin 8-tuntisen työpäivän saavuttaminen. Vaikka kehitys on vuosisadassa edennyt huimin harppauksin, työaika on aina vain ajankohtainen puheenaihe. Pätkätöiden, lyhyiden 3-4 tunnin mittaisten työjaksojen yleistyessä 8-tuntinen työpäivä on muun muassa kaupan alalla tavoite, mutta toisesta suunnasta kuin sata vuotta sitten. Pitkään jatkuneen työttömyyden vuoksi kaikilla ei ole mahdollisuutta edes pätkätyöhön, 8-tuntisesta päivästä puhumattakaan. Kaikista uusista työsuhteista jo 70-80 % prosenttia on monena vuonna ollut joko määrä- tai osa-aikaisia.
Hallituksen onnistuneesta politiikasta ja suuresta talouskasvusta huolimatta meillä on edelleen suuri työttömyysongelma ratkaisematta. Kymmenen prosentin tuntumassa oleva työttömyysaste merkitsee edelleen satoja tuhansia työttömiä ja työttömyyden vaikutuksista kärsiviä perheenjäseniä.
Joillakin aloilla ja joillakin alueilla tilanne on edelleen huono, kuten tekstiili- ja vaatetusalalla, jossa työttömyysaste on edelleen 20 %. Samoin suuresta ja pitkäaikaisesta työttömyydestä ihmiset kärsivät erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa eikä tilanne täällä Joutsassakaan ole vielä maan keskiarvolukemissa.
Edelleen tarvitaan aktiivisia toimia uusien työpaikkojen luomiseksi muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle ja muillekin aloille kuin tietotekniikkaan.
Pitkäaikaistyöttömyydestä huolimatta joillakin aloilla on jo pulaa työvoimasta ja
toisaalta, osa työikäisestä väestöstä nääntyy liiallisen työtaakan alle.
Yritykset eivät palkkaa uusia työntekijöitä poislähteneiden tilalle. Jäljelle jääneiden on selvittävä yhä kasvavasta työmäärästä. Uupuminen uhkaa koko yhteiskuntaamme, niin työssäkäyviä kuin työttömiä.
Tämä kulunut talvi on ollut paitsi onnistumisen ja yhteenkuuluvuuden aikaa, -silloin vaalien voittotunnelmissa helmikuussa – toisaalta myös itsekkyyden ja erillään toimimisen aikaa. Optiovoittoja kahmivat yritysjohtajat saavat osaltaan syyttää itseään siitä, että mahdollisuus kolmanteen peräkkäiseen tulopoliittiseen ratkaisuun kariutui. Tosin myös eri alojen sisällä oli syntynyt paineita, joiden purkamista on nähty tämän kevään liittokohtaisissa palkkaneuvotteluissa ja lakkoliikkeissä.
Keskitetty ratkaisu on aina paras vaihtoehto, tarkasteleepa asiaa joko kansantalouden kokonaisuuden tai ennen kaikkea pienipalkkaisten ja naisvaltaisten alojen kannalta. Se hyvä kehitys, joka kahdessa edellisessä tupossa saatiin aikaan nais- ja matalapalkkaerillä, oli tällä kertaa poissa mahdollisuuksien joukosta. Ilmeistä on, että palkkaerot naisten ja miesten välillä kasvoivat tänä vuonna. Tilastoista voimme sen myöhemmin tarkistaa.
Erikoista tällä kierroksella oli myös se, että osa liitoista sidotutti tulevien vuosien ansionsa muiden ansiokehityksen tasoon. Ensin livettiin yhteisrintamasta ja sitten kuitenkin ollaan valmiit ratsastamaan toisten saavutuksilla ikään kuin nämä alat olisivat olleet ainoat alat, joilla maksetaan tekijöiden mielestä liian pieniä palkkoja.
Ei siis liene yllätys, että olen keskitetyn ratkaisun kannalla, vaikka alakohtaisia erityisongelmia on jokaisella alalla. Olen pannut myönteisesti merkille muutamien sosialidemokraattisten ministereiden kannanotot pienituloisten verojen alentamisen mahdollisuudesta. Se olisi juuri sellaista toivottua politiikkaa, jolla tällaista tuloratkaisuilla syntynyttä tuloerojen kasvua voitaisiin tasoittaa.
Toinen seikka, jota me tekstiili- ja vaatetusalalla olemme tosin ilman suurempaa vastakaikua jo vuosikausia tolkuttaneet, on sosiaaliturvamaksujen, ns. palkan sivukulujen, epätasainen jakautuminen. Olemme mielestämme oikeutetusti yrittäneet todistaa, että työpaikkoja syntyisi lisää työvoimavaltaisille aloille, jos palkan sivukulut perittäisiin henkilöluvun sijasta yritysten liikevaihdosta. Näin korkeaa teknologiaa käyttävät pääomavaltaiset yritykset maksaisivat myös oikeudenmukaisen osuutensa yhteisestä kakusta. Monesti jakauma pääoma- ja työvoimavaltaisiin aloihin tarkoittaa samaa kuin mies- ja naisvaltaiset alat, samassa järjestyksessä.
Suomessa teollisuuden palkkakustannusten osuus oli vielä 60- ja 70-luvulla noin 30-40 prosenttia tuotteen tehdashinnasta. Nykyisin se on enää kymmenen prosentin tuntumassa, joillakin aloilla jopa vain pari prosenttia. Tällaisesta ilman ihmistyövoimaa toimivasta tuotannosta valtiolle ei jää mitään jaettavaa, koska valtio saa pääosin jaettavansa ihmistyöhön perustuvista tuloveroista ja sosiaalimaksuista. Samanaikaisesti tuottavuus on noussut; vähemmällä työntekijämäärällä tuotetaan aina vain enemmän.
Jo yhteiskunnan toimivuuden ja sosiaaliturvamme tason säilyttämiseksi olisi välttämätöntä tehdä nopeasti korjauksia tällaisen verotulojen epätasaisen kertymän oikaisemiseksi. Ns. Tobinin vero olisi mielestäni hyvä malli, jolla päästäisiin kiinni pääomien liikkumiseen maasta toiseen. Veromallihan tarkoittaisi sitä, että valuutan vaihdoissa siitä perittäisiin pieni vero, mikä rajoittaisi lyhytaikaisia keinotteluluonteisia pääoman siirtoja.
Säilyykö hyvinvointiyhteiskuntamme?
Väestö vanhenee ja eläkkeelle siirrytään aivan liian aikaisin. Nuoria ei tule työmarkkinoille tarpeeksi korvaamaan lisääntyvää eläkeläisten määrää. Hyvinvointiyhteiskunnalle ei löydy maksajia. Eläkkeellesiirtymisikä on saatava nousemaan.
Tällaista puhetta on näkynyt julkisuudessa viime aikoina jo lähes kyllästymiseen asti.
Totta on, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme kattavine sosiaalivakuutusetuuksineen ja kaikille yhtäläisine palveluineen edellyttää korkeaa työhönosallistumisastetta. Edessä oleva voimakas ikärakenteen muutos on myös tosiasia, kuten sekin, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on alle 60 vuotta ja työstäpoistumisikä vielä alhaisempi.
Totta on myös se, etteivät suomalaiset siirry eläkkeelle aikaisemmin kuin eurooppalaiset keskimäärin. Mutta jotta voisimme ylläpitää sen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteen, joka meillä on, työssäkäyntiasteemme pitäisi olla muiden pohjoismaiden tasoa. Ja siitä olemme selvästi jäljessä. Suomalaiset sekä tulevat työmarkkinoille myöhemmin että lähtevät sieltä aikaisemmin. Enää ei riitä sekään, että voimme sanoa tekevämme suuremmassa määrin kokoaikatyötä kuin naapurimme.
Viime vuosina onkin koetettu hakea keinoja nostaa työhönosallistumisastetta. Eri ministeriöt niin yhdessä kuin erikseen ovat pohtineet mahdollisuuksia, työmarkkinaosapuolet ilman hallitusta ja yhdessä hallituksen kanssa ovat tarkastelleet eri vaihtoehtoja. On käynnistetty projekteja ja on mittava ikä-ohjelma.
Mielestäni ollaan hakoteillä, kun nähdään suurimpana ongelmana se, että ikääntyvillä pitkäaikaistyöttömillä on mahdollisuus työttömyyseläkkeeseen. Työelämä on läpikäynyt suuren rakennemuutoksen viidentoista vuoden aikana. Työttömäksi on jäänyt väkeä, jolla on takanaan pitkä työura, ammattitaitoa, mutta tämän päivän näkökulmasta väärässä ammatissa. Pitkäaikaistyöttömistä noin puolet on yli 50-vuotiaita, ja niin sanotusti ’putkessa’ on noin 30 000 pitkäaikaistyötöntä.
Nyt työministeriö on osoittanut 70 mmk tänä vuonna työttömäksi jäävien yli 55-vuotiaiden työllistämiseen. On laadittu huolellinen ohjelma heidän auttamisekseen takaisin työhön tai koulutukseen ainakin väliaikaisesti. On esitetty, että vanhemmalle väelle pitäisi järjestää kuntouttavaa työllistämistä.
Pyrkimyksenä on parantaa työttömän valmiuksia saada ja ottaa vastaan työtä. Lisäksi kuntouttavan työllistämisen keinoin haluttaisiin auttaa työtöntä saamaan oma elämä paremmin hallintaansa.
Aktivointisuunnitelma tehtäisiin henkilölle, joka on saanut kolmen vuoden aikana työmarkkinatukea 500 päivältä tai toimeentulotukea 13 kuukaudessa vähintään 12 kuukautena. Suunnitelma olisi tehtävä myös silloin, kun henkilö on saanut työttömyysrahakauden täytyttyä työmarkkinatukea 180 päivän ajan.
Tässä ei olisi mitään arvostelemista, jos meillä vain olisi riittävästi avoimia työpaikkoja ja työnantajia, jotka oikeasti haluavat työllistää myös ikääntyneempää väkeä. Mutta ikäsyrjintä ja työttömien ammattitaidon mukaisten työpaikkojen puutehan se tässä todellinen ongelma on ollut.
Arvostelua voisi hillitä myös se, jos työhallinnolla olisi voimavaroja yhtä huolellisesti tehtyihin työllistämistoimiin myös nuorempien työttömäksi jäävien kohdalla. Nyt tarkoitan niitä yli 40-vuotiaita, jotka tarvitsisivat koulutusta ja tukea päästäkseen takaisin työhön, ja joilla on vielä työikää edessä pitkästi. Väliinputoajaryhmiä on kaikissa ikäluokissa, mutta juuri tällaisistä yli 40-vuotiaista yli puolelle, joilla tuli 12 kuukauden työttömyys täyteen viime vuoden aikana, ei ole tehty edes lain edellyttämää työllistymissuunnitelmaa. Ilman apua he ovat vaarassa pudota työmarkkinatuelle ja loputtomaan köyhyyteen.
Kuten ministeri Tarja Filatov on todennut ja kansanedustaja Ilkka Taipale käytännön toiminnallaan osoittanut, työttömänä olevien työkyvyttömien päästäminen eläkkeelle on ihmisoikeuskysymys. Työttömien terveysongelmiin pitäisi paneutua riittävän vakavasti. Ei työpaikan löytäminenkään yksin auta, vaan ensin ihmisten on saatava terveytensä kuntoon.
Ja aivan erityisesti on syytä panostaa siihen, että ihmiset pysyisivät pidempään työelämässä. Työelämän sisältö, työn rakenne, mahdollisuus työssä oppimiseen ja itsensä kehittämiseen ovat avainasemassa. On helpompi huolehtia vielä työssä olevan työkuntoisuudesta ja osaamisesta kuin jo työstä ulos joutuneen työkuntoisuuden palauttamisesta niin, että myös työnantaja siihen uskoo. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö ikääntyneenkin tulisi kelvata työhön. Mutta tässä niin kuin monessa muussakin asiassa on oma halu ja vapaaehtoinen hakeutuminen tuen piiriin avainasemassa.
Vielä ennen kesälomia meillä on mielenkiintoista seurattavaa eduskunnassa, kun työelämän perustuslaki, työsopimuslaki tulee eduskunnan käsittelyyn. Työsopimuslain uudistus on ehdottomasti tärkein työelämän uudistus pitkään aikaan. Erityisen tärkeää laissa on se, että työehtosopimusten yleissitovuus turvataan. Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat suomalaisen työmarkkinajärjestelmän peruspilari, joka määrittelee työmarkkinoilla noudatettavat pelisäännöt. Valtakunnallisten työehtosopimusten tarkoituksena on taata kaikille saman alan työntekijöille samanlaiset vähimmäistyöehdot esimerkiksi palkka, lomaltapaluuraha, työajan lyhennysvapaa ja sairausajan palkka.
Valtakunnallisten työehtosopimusten avulla myös yritykset asetetaan samalle viivalle. Ne eivät voi hakea kilpailuetua polkemalla työntekijöiden palkkoja.. Työehtosopimusten yleissitovuuden kautta samoja työehtoja on noudatettava myös niiden yritysten, jotka eivät ole halunneet liittyä työnantajaliittoon.
Näitä seikkoja tuntuvat sekä työntekijät että yrittäjät Suomessa arvostavan. Sen kertoo tuore Suomen Gallupin tekemä haastattelututkimus.
Lakiesitys on myös tuomassa parannusta vuokratyöntekijöiden ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien asemaan. Ja se on todella tarpeen. Niin mielellään monessa pienessä yrityksessä haluttaisiin unohtaa lomarahat, pekkaspäivät, palkankorotukset, työterveyshuolto ja muut työntekijän perusoikeudet. Jos sopimustoiminta vietäisiin täysin työpaikoille, se ei olisi sopimista, vaan sanelua, jossa työntekijän asema on tottelevan koiran asema.
Hyvät kuulijat, haluaisin vedota teihin kaikkiin kuluttajina aiheesta joka itselleni ja edustamilleni tekstiili- ja vaatetustyöntekijöille on erittäin tärkeä, suorastaan elintärkeä kysymys, nimittäin kotimaisen tuotannon suosiminen. Me suomalaiset käytämme vähiten rahaa Euroopassa kulutusmenoistamme vaate- ja tekstiiliostoksiin. Olemme sisäistäneet sananlaskun: Rumathan vaatteilla koreilee. Tilanne on aina vain huonontunut, kun kännykät ja muu kodin elektroniikka on tullut jaolle samoista kulutusmarkoista, jotka eivät ole vastaavassa tahdissa kasvaneet.
Kun olemme valmiit maksamaan ja vaadimme korkeaa laatua rakennusmateriaaleilta, autoilta ja kodin elektroniikalta, miksi emme olisi valmiit maksamaan laadusta myös vaatteissa ja tekstiileissä, joiden valmistuksen suomalaiset ammattilaiset osaavat.
He ovat valmiit tätä laatutyötä tekemään, kunhan heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Haluan sanoa, että kuluttajalla on myös vaikuttajan mahdollisuus.
Vaatemenoissa turvaudutaan helposti halpaan tuontitavaraan eikä ajatella sen paremmin kotimaista työllisyyttä kuin sitäkään, missä oloissa tuote on voitu tehdä niin halvalla. Toivoisin, että kuluttajat Suomessakin heräisivät muiden maiden tapaan peräämään tuotteen alkuperää: onko sen valmistukseen käytetty lapsityövoimaa, onko työntekijöillä ollut oikeus järjestäytyä, ovatko työolosuhteet olleet asialliset, onko alkeellisimmastakaan työsuojelusta huolehdittu. Näistä asioista me yritämme yhdessä liiketyöntekijöiden kanssa käynnistää julkista keskustelua parin viikon kuluttua järjestettävässä seminaarissa.
Haluaisimme, että yritykset julkaisisivat eettiset toimintaohjeensa ja merkitsisivät tuotteensa niin, että kuluttaja voisi kaupassa ostoksia tehdessään luottaa siihen, että merkitty tuote on ns. puhdas tuote.
Hyvät toverit,
kun onnistuimme niin erinomaisesti presidentinvaalityössä, miksi emme onnistuisi myös kunnallisvaalityössä. Ne uudet ihmiset, jotka presidentinvaaleissa tulivat puolellemme, olisi saatava liikkeelle myös tässä lähivaikuttamishankkeessa. Meidän on joka puolella mietittävä omissa yhdistyksissämme niin täällä kuin vaikkapa Tampereella, onko nuorten ja uusien ihmisten helppo tulla mukaan toimintaamme. Keksimmekö uusia toimintatapoja ja pidämmekö kynnyksen matalana kokoussaleihimme ja työväentaloihimme myös uuden väen tulla mukaan. Uskon, että kaikilla meillä on halu vastata tähän kysymykseen myöntävästi. Sillä toisin kuin usein väitetään, myös nuoret ihmiset ovat tänäkin päivänä, ei vain silloin 70-luvulla ,kiinnostuneet yhteiskunnallisista asioista. Heidän toimintatapansa vain saattavat olla erilaisia kuin meidän aikoinaan ja se meidän on hyväksyttävä luonnollisena kehityksenä.
Oikein hyvää vappua kaikille ja toimintatarmoa tuleviin koetuksiin!
.